Elämän räsymatto

Elämä on kuin räsymatto. Ei ole kahta samanlaista. Elämän räsymattoon tulee väistämättä valoisia ja synkkiä raitoja. Toivomme kenties, että omassa matossamme olisi vain valoisia sävyjä, ehkä vähän vaalean harmaata, mutta mahdollisimman vähän mustaa. Emme kuitenkaan voi valita kaikkia elämämme maton värejä, sävyjä ehkä. Sävyjä voi painottaa, kun katsomme oikeasta kulmasta, hyvässä valossa.

Osaammeko edes arvostaa mattomme värejä? Kellään toisella ei ole samanlaista. Ei pidä hävetä omaansa. Se on ainutlaatuinen. Kukaan ei voi tietää, kuinka paljon kipuja on punottu tuohon kohtaan, toiveita lonksuteltu lomittain murskaantuneiden haaveiden kanssa.

Mattoon on kudottu liki näkymättömiä unelmia. Syvällä piilossa on epäonnistumisten ja häpeän kudos. Jos katsot tähän mennessä kudottua mattoasi, niin mitä värejä näet? Onko siinä punaista? Mitä se sinulle kertoo? Onko se rakkautta, voimaa, intohimoa? Onko sitä paljon? Pitäisiko sitä olla enemmän? Millaiselta mattosi tuntuu? Silitä kädelläsi hellästi oman mattosi pintaa. Tunnetko pienet nypyt? Epätäydellisiä nyppyjä löytyy varmasti, mutta matto tarvitsee solmuja ja nyppyjä.

Matossa on muistoja, kaipuuta, keveyttä ja ennenkaikkea elämää. Saatat huomata, että olipas tuossa musta paksu rantu, mutta oikeassa valossa se näyttäisi vähän kimaltelevan. Toisaalta sen jälkeen kudottu oranssi näyttää loistavan enemmän kuin vihreän jälkeen kudottu valkoinen. Matto voipi olla jostain kohtaa kulunut, hiutunut ohueksi. Jospa itseäsi vahvemmat loimet ovat kannatelleet elämästä kulunutta kudetta seuraavaan väriin asti.

Pyhäinpäivän jälkitunnelmissa mietin edesmenneiden läheisten elämän mattoja. Mitä todella olemme tienneet isovanhempiemme elämästä? Tiedämme merkkipaalut, vuosipäivät ja elämän isot hetket. Mitä tiedämme niistä pienistä sävyistä, kuteitten solmukohdista, kaukaisista unelmista ja piilotetuista kivun hetkistä? Emme voi enää kysyä heiltä ja tokkopa he olisivat kaikkea kertoneetkaan. Heidän elämän mattonsa on kääritty pois, eikä sitä voi enää avata. Jos olisimme saaneet silitellä sitä hiukan enemmän aikoinaan, niin muistommekin voisivat olla toisenlaiset.

Elämän mattoa silitellessä pohdin, että kuinka paljon haluan avata oman mattoni värinvaihtelua muille. Haluan, että silittelijä silittesi sitä rakkaudella ja lempeydellä, näkisi samat nypyt ja nukat kuin minäkin ja hyväksyisi ne elämäni mattoon kuuluvina.

Valoisia sävyjä viikkoosi.

Johanna