Vinksahtanut vastaantulija

Kuljeskelen pääkaupunkimme kaduilla harvakseltaan, mutta säännöllisesti. Helsingissä ilahduttaa aina vastaantulevien ihmisten kirjo, sillä ulkomuotojen variaatioita on paljon enemmän kuin kotikulmilla. Viime käynnillä oli hetki aikaa odottaa bussia ja katsella ohikulkijoita. Odotustuokio herätti seuraavalaisen ajatuskulun.

Kun kävelet kadulla ja näet vastaantulijan, niin mitä hänestä oikeastaan näet? Näetkö iän, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, siviilisäädyn, äidinkielen, kansalaisuuden, koulutustaustan, ammatin, varallisuuden, poliittisen kannan, uskonnollisen vakaumuksen, diagnoosin tai sen puutteen, lempiruuan, kengän numeron, unelmat, pelot, toiveet, kivut? Näetkö vai päätteletkö? Voiko niiden ohikiitävien sekuntien aikana nähdä vastaantulijasta mitään muuta kuin päällimmäisenä olevat vaatteet?

Mitä jos et olisikaan varma siitä mitä vastaantulija on ominaisuuksiltaan. Haittaisiko se sinua? Miksi sinun olisi tarpeen tietää kaikki toisesta jo valmiiksi? Vaikuttaisiko se sinun asenteeseesi häntä kohtaan?

Otetaan ajatusleikki toistepäin. Vastaantulija näkee sinut kadulla, niin mitä hän näkee sinussa ja sinusta? Iän, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, siviilisäädyn, äidinkielen, kansalaisuuden, koulutustaustan, ammatin, varallisuuden, poliittisen kannan, uskonnollisen vakaumuksen, diagnoosin tai sen puutteen, lempiruuan, kengän numeron, unelmat, pelot, toiveet, kivut? Mitä hän todella voi nähdä ja mitä olettaa? Mitä, jos hän olettaa väärin tai jos hän olettaakin oikein? Mitä sitten? Haluatko tulla määritellyksi jokaisen vastaantulijan toimesta? Haluaisitko tulla mieluummin kohdatuksi ihmisenä? Ihmisenä kaikkine niine ominaisuuksine mitä sinussa onkaan?

Tuo ohikiitävä vastaantulemisen hetki on kuitenkin vain yhden päivän yhden hetken otos. Aamulla vastaantulija odottaa syöpälääkäriltä huolestuneena puhelinsoittoa ja iltapäivällä vastaantulija hymyilee maailmaarakastavaa hymyään, sillä puhelinsoitto toi hyviä tietoja. Saman päivän aikana yhden vastaantulijan elämä vinksahti hyvään suuntaan.

Oli vastaantulemiset sitten Helsingin humussa tai maaseudun raitilla, niin vastaantulijamme ovat ihmisiä. On surullista, jos me omilla mielikuvamääritelmillämme emme suostukaan kohtaamaan jotain ihmistä. Jokainen meistä on kuitenkin aina enemmän kuin epämääräinen joukko ominaisuuksia. Jokainen meistä kätkee salaisuuden. Ominaisuuksien kombinaatio yhdistettynä omaan persoonallisuutemme tekee meistä uniikkeja ihmisiä, joilla on oma historia, haaveet ja haavat. En minä ainakaan haluaisi paljastaa salaisuuttani sellaiselle, joka suhtautuu minuun vihamielisti. Vaikka vastaantulija olisi meille tuttu, emme silti tiedä mitä hänelle sillä ohikiitävällä hetkellä kuuluu. Kysymys "Mitä sinulle kuuluu?" yhdistettynä lempeään hymyyn ja katseeseen voi vinksauttaa vastaantulijan päivän uusille urille.

Ollaanpa siis ihmisiksi toinen toisillemme. Koska se on mukavampaa.

Ihmismäistä viikonloppua!

Johanna

Somemummut museossa

Olen tässä syksyn mittaan tullut tietoiseksi kolmesta hienosta asiasta. Ne ovat niin upeita juttuja, että ihmettelen kuinka ne on keksitty vasta nyt. Ensimmäinen on kaksiviikkoinen putkiremontti. Tästä luin pääkaupunkiseudun päivälehdestä. Suomessa on vihdoin keksitty (tosin idea ja käytäntö käytiin hakemassa ulkomailta), että putkiremontti on todellakin mahdollista tehdä parissa viikossa, jos sen vain hyvin suunnittelee. Enää ei tarvitakaan kuukausien remonttievakkoretkeä ja paisuvia budjetteja, vaan remontti voidaan tehdä parissa viikossa ja vielä halvemmalla. Hienoa, eikö totta? Voisiko joku vinkata tästä myös Länsimetrolle...

Toinen iloisen ihmetyksen aihe oli kuiville alueille suunniteltu puutarha nimeltään keyhole garden (nimi tulee puutarhan muodosta, avaimenreikäpuutarha). En tiedä milloin tämä innovaatio sai alkunsa, mutta puutarhat tuottavat hyvää satoa kuivilla alueilla esimerkiksi Afrikassa. Pienessä puutarhassa käytetään hyväksi kaikki perhekunnan käyttämä talousvesi ja biojätteet.

Kolmas ilonaihe on kotimainen museokortti. Jos et ole siitä vielä kuullut, niin otapa selvää. Aivan huikea juttu.

Museokortin tekee ainutlaatuiseksi se, että se on mielestäni edullinen (alle 60e/vuosi) ja se käy ympäri Suomea. Uskomatonta, että tässä sääntöjen ja byrokratian luvatussa maassa on onnistuttu luomaan järjestelmä, johon kymmenet ellei sadat toimijat ovat sitoutuneet. En tiedä kuka ideoi museokortin ja kauanko sen synnyttäminen kesti, mutta se on loistava keksintö. Liki kirjastoihin verrattavissa oleva palvelu. Tosin kirjastoihin mennään yleensä yksin uppotumaan kirjoihin tai niiden etsintään, mutta museokortti tarjoaa hengailupaikkoja virkeille ja virkistäytymistä kaipaaville.

Onko museoväessä sellaista innovatiivisuutta ja ennakkoluulottomuutta, jolla myös muu Suomi saataisiin nousuun? Mielikuvani puolipölyttyneistä historian professoreista ja amanuensseista sai kyytiä, kun parilla klikkauksella sain tilattua ja maksettua museokortin syntymäpäivälahjaksi läheiselle eläkeläiselle. Klik, klik ja parisataa näyttelykohdetta on vuodeksi lahjana. Suomen kilpailykykyneuvostolle vinkiksi, että kaivakaas nyt nämä museolahjakkuudet sieltä kellareista ja ottakaa heistä oppia.

Museokortti tuli mieleeni, kun taas tässä syksyllä luin edelleen siitä pääkaupunkiseudun päivälehdestä, että vanhukset ovat yksinäisiä. Näinhän se onkin, jos samanikäiset kaverit ovat hoivakodissa tai kuolleet. Nuoremmat saattavat olla vielä työelämässä. Yhtenä ratkaisuna eläkeläisten yksinäisyysongelmaan voisi olla museokortti. Tai oikeastaan museokortti olisi vain tapa yhdistää yksin liikkuvat vanhukset. Ta daa - Somemummut museossa eli yhdistetään sosiaalinen media, museokortti ja yksinäiset tai yksin liikkuvat eläkeikäiset. Suomi on väärällään mielenkiintoisia museoita ja näyttelyitä, mutta niihin on tylsä mennä yksin, sillä visuaalinen, tiedollinen ja kulttuurinen kokemus tarvitsee vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. Tarvitaan kaveria jakamaan museokäynnin herättämiä ajatuksia ja elämyksiä. Tarttis olla sometreffit museossa, sillä ei ole kivaa yksin taivastella mielenkiintoisia tauluja tai omituisia kojeita. Jos vanhuksilla on pulaa ystävistä, niin valjastetaan some apuun.

Joku taho (Museokortti voisi ottaa yhteyttä vaikka johonkin seniorijärjestöön tai toistepäin, ideani on vapaana jatkojalostusta varten) voisi luoda facebookiin vaikka Museoseuraa-ryhmän (tai Treffit museossa, Museokortti Kaverit...) Ryhmässä voisi museokorttiseuraa kaipaavat ilmoitella: "Lähteekö joku kanssani ensi tiistaina ensin Kiasman näyttelyyn ja sitten kaffelle...." tai "Olen menossa Turkuun autolla katsomaan Suomen Joutsenta ja kyytiini mahtuu 3 ensin ilmoittanutta. Lähtö Leppävaarasta." Samalla museokäynnillä voisi uusien kulttuurillisten kokemusten lisäksi kerryttää omaa sosiaalista verkostoaan. Tässä on ideantynkää moniin uusiin innovaatioihin. Ennenkuin älähdät, että eivät kaikki eläkeläiset ole somessa tai pienituloisilla ei ole varaa ostaa museokorttia, niin tämä on vain yksi askel eteenpäin - ei lopullinen ratkaisu vanhusten syrjäytymiseen tai köyhyysongelmaan.

Taidan olla vähän hurahtanut tähän museokortin tuomiin sosiaalisiin mahdollisuuksiin. Meitä (minua ja veljeäni) raahattiin lapsina pitkin museoita missä ikinä reissasimmekaan Suomessa ja maailmalla. Aina se ei ollut kivaa, mutta huomaan nyt aivopesun eli kasvatuksen tulokset. Museoista löytää vaikka mitä mielenkiintoista ja uutta. Eikä uuden ja mielenkiintoisen löytämisen ilon pidä päättyä vaikka ikää olisi tuplasti enemmän kuin oma kengännumero on.

Somemummut museossa -idea voi tosin olla vaarallinenkin. Ajatelkaas, jos kaikki Suomen yksinäiset eläkeläiset lähtevät sankoin joukoin liikenteeseen ja ottavat kadut ja museot valtaansa. Ennen vanhusten vallankumousta iloitaan kuitenkin kaksiviikkoisesta putkiremontista, kuivuuden kestävistä puutarhoista ja museokortista. Maailma on nyt piirun verran parempi paikka.

Löytämisen riemua toivottaa Johanna, jolla on ollut museoinen, mutta onnellinen lapsuus

Ameriikan jytky

Vaalikampanja, jota maailma seurasi, on onneksi ohi. Äänestystulos, jota maailma ei liiemmälti toivonut, on nyt totta. Tulosta joutuu edelleen hiukan sulattelemaan, vaikka mediassa kaiken maailman kommentaattoreilla onkin ollut viikon mittaan vino pino hyviä selityksiä ja analyysejä, miksi ameriikanjytky tapahtui.

Olen ollut koko viikon vähän pöllämystynyt, ihan lievästi sanoen vinksallaan. Tai en tiedä olenko vain minä vinksallaan vai koko maailma. Yhdysvaltojen presidentinvaalien vaalikampanja oli raskas - ei vain ehdokkaille - mutta myös meille sitä seuranneille. Se oli rumaa, täynnä törkyä ja uhkauksia. Tuollainen käytös johtaisi koulussa rehtorin puhutteluun tai poliisin esitutkintaan. Vaalien jälkeinen sovinnollinen puhe oli ihan toisesta maailmasta. Kumpi on totta: vaalien aikainen sikarehvastelu vai vaalien jälkeinen valtiomiesmäinen käytös? Olotila on jakomielinen. Kumpaa käytöstä uskoa, mihin suuntaan maailma nytkähti? Aika näyttää, mutta vähän jännittää, että siirrytäänkö vain kylmän sodan tunnelmiin vai kokonaan uuteen pelon akseliin?

Enempää palstatilaa en haluasi antaa sille kourijatyypille, mutta yksi vaalien hehkutuslauseista oli "Make America great again." Haluaisin tuoda sen uuteen muotoon "Make democracy great again" eli vapaasti käännettynä, Demokratia uuteen kukoistukseen. 

Demokratia on muutakin kuin yleinen ja yhtäläinen äänioikeus. Tämä blogi on raflaavasta otsikosta huolimatta omistettu demokratialle, meidän omalle tavis-harmaavarpunen-valtiomuodolle.

Demokratia ei ole vain äänestämistä vaalivuosina, vaan paljon paljon muuta. Demokratia on tietoa. Tieto on valtaa. Tiedonpanttaaminen se valtaa vasta onkin, muttei se taas kuulu demokratiaan. Jotta mattimaijameikäläinen voi äänestää, hänellä pitää olla tietoa siitä ketä ja mistä äänestetään. Vaaleissa pitää olla oikeita vaihtoehtoja. Toki on olemassa paljon näennäisvaaleja, mutta ne eivät olekaan olleet demokratioissa.



Demokratiaan liittyy monia vapauksia ja oikeuksia, kuten sananvapaus, kokoontumisvapaus, ihmisoikeus ja äänioikeus. Jos joku näistä poistetaan, rikotaan demokratia. Jotta ihminen voi toteuttaa (toivottavasti lailla turvattuja) vapauksiaan ja oikeuksiaan, niin tiettyjen perusasioiden tulee olla kunnossa. Lukutaito (=koulutus järjestetty ja toimii) ja yhteiskuntarauha (=parlamentarismin keinoin tehdyt päätökset ovat oikeudenmukaisia) ovat pari sellaista pikku juttua.

Demokratiassa vallitsee luottamus yhteiseen päätöksentekoon ja yhteiskunnan toimivuuteen. Demokratiassa on turvallista elää, kouluttautua ja yrittää. Demokratia on läpinäkyvä. Demokratian jäsenet osallistuvat yhteisen hyvän rakentamiseen ja demokratia osallistaa jäseniään. Demokratia on oikeusvaltio, jossa ei ole korruptiota. Oikeuslaitos ja media ovat luotettavia ja riippumattomia vallankäyttäjistä. Valtaa käytetään yhteisen hyvän, ei oman edun, edistämiseen. Demokratiassa äänestetään vain täysipäisiä ihmisiä.

Ylläoleva on aikamoista utopiaa, mutta jos utopia rikotaan eikä edes pyritä siihen, niin mitä kohti sitten mennään? Demokratiaa ja siihen liittyviä asioita ei saa pitää itsestäänselvyyksinä. Demokratiaa täytyy huoltaa, helliä ja vahvistaa.

Jos demokratia saa kuonoonsa ja rampautetaan, niin mitä muuta olisi tulossa tilalle? Harvemmin mitään hyvää. Ja mitä sieltä tuleekaan, niin siihen ei voi vaikuttaa ainakaan demokratian keinoin.

Pidetään huoli demokratiasta, niin se pitää huolen meistä!

Johanna

Siedätyshoitoa - rusinoilla tai ilman

Nykyisten allergiasuositusten mukaan pienille lapsille ja aikuisillekin suositellaan siedätyshoitoa. Maailma ei kaadu vaikka tomaatti saakin vähän kielen nipistelemään, tai siitepöly niiskuttamaan tai maito tekee näppyjä taipeisiin. Tavoitteena on totuttaa elimistö sietämään allergeenejä.

Toivoisin, että ihmislaji harrastaisi myös ajatusten, kulttuurien, mielipiteiden ja uskontojen erilaisuuksien siedätystä. Ahdasmielisille ja vihaa puhkuville ihmisille lääkäri voisi määrätä mielipiteiden ja erilaisuuden siedätyshoitoa.

Saatat kysyä, miksi pitäisi harrastaa mielipiteiden, ajatusten, kulttuurien ja uskontojen erilaisuuksien siedätystä, jos ne ja niiden esittäjät aiheuttavat tavallisille ihmisille henkisiä näppyjä, kuviteellista kutinaa ja ihottumaa aivoissa?

Juuri siksi. Sen vuoksi, että sinä ja minäkin voimme olla jollekin toiselle se näppyjen aiheuttaja, toinen, heikäläinen, muukalainen, vieras, omituinen. Kun me rakennamme elämäämme meikälaisten varaan ja meikäläisyyteen lisätään aina yksi uusi vaatimus kuten: suomalaisuus, valkoihoisuus, heteroseksuaalisuus, suomenkielisyys, luterilaisuus, keskustalaisuus, oikeakätisyys, kaupunkilaisuus, sinisilmäisyys, kitkarenkaat, maksalaatikko rusinoilla, ...   Missä vaiheessa listaa sinä muutuit meikäläisestä heikäläiseksi? Minä en ainakaan päässyt listaa loppuun. Näin se vaan on, kun aletaan pystyttää muureja, niin jossain vaiheessa voi huomata olevansa sen meikäläisyyden muurin ulkopuolella, eikä siellä ulkopuolella välttämättä ole kivaa.

Siedätyshoitoon kuuluu myös puhuminen tomaateista, siitepölystä ja maidosta ilman vihaa ja halveksuntaa. Vaikka et voisi sietää tomaattia missään muodossa, niin joku toinen saattaa pitää sitä hyvinkin kelpona ruoka-aineena. Sama päätee myös mielipiteisiin, ajatuksiin, poliittisiin kantoihin, uskonnolliseen vakaumukseen, nastarengaspakkoon, kikyyn, sote-uudistukseen ja maksalaatikkomieltymyksiin. Okei, tuo viimeinen on paha, sillä en voi sietää maksalaatikkoa missään muodossa. Vaikka en siedäkään maksalaatikkoa missään muodossa, niin on oma puutteeni, jos en kykenisi käymään sellaisessa kaupassa, joka myy maksalaatikkoa. Onneksi olen jo niin sivistyneen siedättynyt, että voin asioida sellaisissa kaupoissa ilman vihanväristyksiä. Voin myös ystävystyä sellaisten ihmisten kanssa, jotka syövät maksalaatikkoa. Pidän itseäni niin suvaitsevaisena, että saattaisin ehkä, kenties, jopa ostaa sitä lapsillekin, jos he äityvät sitä pyytämään.

Vaikka voisin elää ilman maksalaatikon olemassaoloa, olen ymmärtänyt, että joillekin se on tärkeä osa ruokavaliota ja jopa suuri herkku, joulupöytäänkin kuuluva tärkeä osanen. Kysymys maksalaatikon olemassaolosta kääntyy kuitenkin siihen, että omista mieltymyksistäni huolimatta, ei ole absoluuttinen totuus, että maailma olisi parempi paikka ilman maksalaatikkoa. Se, että toiset ihmiset syövät maksalaatikkoa, ei vähennä minun perustuslaillisia oikeuksiani. Voisin toki lobata tai aloittaa kansalaisadressin keräämisen maksalaatikon kieltämiseksi, mutta muuttuisiko maailma sitten paremmaksi paikaksi, jos se kiellettäisiin? Seuraava askel olisi ehkä jo maksamakkarankin kieltäminen ja siitä on jo aika lyhyt matka maksabarrikadeille ja lihajalostamoiden valtaukseen. Voisi mennä jo kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. Vihapuheen ja aggressioiden lietsominen on vaarallista. Maksalaatikko-gate voisi eskaloitua kansainväliseksi kriisiksi, kun britit ottaisivat aseekseen munuaispiiraan. Parempi ja maailmanrauhan kannalta turvallisempi vaihtoehto on vain siedättää itseään, välttää vihapuhetta ja maksalaatikon halveksuntaa suljetuissa somepiireissä. Kenties vielä tulevaisuudessa koittaa aika, että kohtaamme ruokakaupassa ja minulla on maksalaatikkopakkaus ostoskärryissä...

Makoisaa, siedettävää viikonloppua!

Johanna