Somemummut museossa

Olen tässä syksyn mittaan tullut tietoiseksi kolmesta hienosta asiasta. Ne ovat niin upeita juttuja, että ihmettelen kuinka ne on keksitty vasta nyt. Ensimmäinen on kaksiviikkoinen putkiremontti. Tästä luin pääkaupunkiseudun päivälehdestä. Suomessa on vihdoin keksitty (tosin idea ja käytäntö käytiin hakemassa ulkomailta), että putkiremontti on todellakin mahdollista tehdä parissa viikossa, jos sen vain hyvin suunnittelee. Enää ei tarvitakaan kuukausien remonttievakkoretkeä ja paisuvia budjetteja, vaan remontti voidaan tehdä parissa viikossa ja vielä halvemmalla. Hienoa, eikö totta? Voisiko joku vinkata tästä myös Länsimetrolle...

Toinen iloisen ihmetyksen aihe oli kuiville alueille suunniteltu puutarha nimeltään keyhole garden (nimi tulee puutarhan muodosta, avaimenreikäpuutarha). En tiedä milloin tämä innovaatio sai alkunsa, mutta puutarhat tuottavat hyvää satoa kuivilla alueilla esimerkiksi Afrikassa. Pienessä puutarhassa käytetään hyväksi kaikki perhekunnan käyttämä talousvesi ja biojätteet.

Kolmas ilonaihe on kotimainen museokortti. Jos et ole siitä vielä kuullut, niin otapa selvää. Aivan huikea juttu.

Museokortin tekee ainutlaatuiseksi se, että se on mielestäni edullinen (alle 60e/vuosi) ja se käy ympäri Suomea. Uskomatonta, että tässä sääntöjen ja byrokratian luvatussa maassa on onnistuttu luomaan järjestelmä, johon kymmenet ellei sadat toimijat ovat sitoutuneet. En tiedä kuka ideoi museokortin ja kauanko sen synnyttäminen kesti, mutta se on loistava keksintö. Liki kirjastoihin verrattavissa oleva palvelu. Tosin kirjastoihin mennään yleensä yksin uppotumaan kirjoihin tai niiden etsintään, mutta museokortti tarjoaa hengailupaikkoja virkeille ja virkistäytymistä kaipaaville.

Onko museoväessä sellaista innovatiivisuutta ja ennakkoluulottomuutta, jolla myös muu Suomi saataisiin nousuun? Mielikuvani puolipölyttyneistä historian professoreista ja amanuensseista sai kyytiä, kun parilla klikkauksella sain tilattua ja maksettua museokortin syntymäpäivälahjaksi läheiselle eläkeläiselle. Klik, klik ja parisataa näyttelykohdetta on vuodeksi lahjana. Suomen kilpailykykyneuvostolle vinkiksi, että kaivakaas nyt nämä museolahjakkuudet sieltä kellareista ja ottakaa heistä oppia.

Museokortti tuli mieleeni, kun taas tässä syksyllä luin edelleen siitä pääkaupunkiseudun päivälehdestä, että vanhukset ovat yksinäisiä. Näinhän se onkin, jos samanikäiset kaverit ovat hoivakodissa tai kuolleet. Nuoremmat saattavat olla vielä työelämässä. Yhtenä ratkaisuna eläkeläisten yksinäisyysongelmaan voisi olla museokortti. Tai oikeastaan museokortti olisi vain tapa yhdistää yksin liikkuvat vanhukset. Ta daa - Somemummut museossa eli yhdistetään sosiaalinen media, museokortti ja yksinäiset tai yksin liikkuvat eläkeikäiset. Suomi on väärällään mielenkiintoisia museoita ja näyttelyitä, mutta niihin on tylsä mennä yksin, sillä visuaalinen, tiedollinen ja kulttuurinen kokemus tarvitsee vuorovaikutusta toisten ihmisten kanssa. Tarvitaan kaveria jakamaan museokäynnin herättämiä ajatuksia ja elämyksiä. Tarttis olla sometreffit museossa, sillä ei ole kivaa yksin taivastella mielenkiintoisia tauluja tai omituisia kojeita. Jos vanhuksilla on pulaa ystävistä, niin valjastetaan some apuun.

Joku taho (Museokortti voisi ottaa yhteyttä vaikka johonkin seniorijärjestöön tai toistepäin, ideani on vapaana jatkojalostusta varten) voisi luoda facebookiin vaikka Museoseuraa-ryhmän (tai Treffit museossa, Museokortti Kaverit...) Ryhmässä voisi museokorttiseuraa kaipaavat ilmoitella: "Lähteekö joku kanssani ensi tiistaina ensin Kiasman näyttelyyn ja sitten kaffelle...." tai "Olen menossa Turkuun autolla katsomaan Suomen Joutsenta ja kyytiini mahtuu 3 ensin ilmoittanutta. Lähtö Leppävaarasta." Samalla museokäynnillä voisi uusien kulttuurillisten kokemusten lisäksi kerryttää omaa sosiaalista verkostoaan. Tässä on ideantynkää moniin uusiin innovaatioihin. Ennenkuin älähdät, että eivät kaikki eläkeläiset ole somessa tai pienituloisilla ei ole varaa ostaa museokorttia, niin tämä on vain yksi askel eteenpäin - ei lopullinen ratkaisu vanhusten syrjäytymiseen tai köyhyysongelmaan.

Taidan olla vähän hurahtanut tähän museokortin tuomiin sosiaalisiin mahdollisuuksiin. Meitä (minua ja veljeäni) raahattiin lapsina pitkin museoita missä ikinä reissasimmekaan Suomessa ja maailmalla. Aina se ei ollut kivaa, mutta huomaan nyt aivopesun eli kasvatuksen tulokset. Museoista löytää vaikka mitä mielenkiintoista ja uutta. Eikä uuden ja mielenkiintoisen löytämisen ilon pidä päättyä vaikka ikää olisi tuplasti enemmän kuin oma kengännumero on.

Somemummut museossa -idea voi tosin olla vaarallinenkin. Ajatelkaas, jos kaikki Suomen yksinäiset eläkeläiset lähtevät sankoin joukoin liikenteeseen ja ottavat kadut ja museot valtaansa. Ennen vanhusten vallankumousta iloitaan kuitenkin kaksiviikkoisesta putkiremontista, kuivuuden kestävistä puutarhoista ja museokortista. Maailma on nyt piirun verran parempi paikka.

Löytämisen riemua toivottaa Johanna, jolla on ollut museoinen, mutta onnellinen lapsuus