Vinksahtanut vastaantulija

Kuljeskelen pääkaupunkimme kaduilla harvakseltaan, mutta säännöllisesti. Helsingissä ilahduttaa aina vastaantulevien ihmisten kirjo, sillä ulkomuotojen variaatioita on paljon enemmän kuin kotikulmilla. Viime käynnillä oli hetki aikaa odottaa bussia ja katsella ohikulkijoita. Odotustuokio herätti seuraavalaisen ajatuskulun.

Kun kävelet kadulla ja näet vastaantulijan, niin mitä hänestä oikeastaan näet? Näetkö iän, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, siviilisäädyn, äidinkielen, kansalaisuuden, koulutustaustan, ammatin, varallisuuden, poliittisen kannan, uskonnollisen vakaumuksen, diagnoosin tai sen puutteen, lempiruuan, kengän numeron, unelmat, pelot, toiveet, kivut? Näetkö vai päätteletkö? Voiko niiden ohikiitävien sekuntien aikana nähdä vastaantulijasta mitään muuta kuin päällimmäisenä olevat vaatteet?

Mitä jos et olisikaan varma siitä mitä vastaantulija on ominaisuuksiltaan. Haittaisiko se sinua? Miksi sinun olisi tarpeen tietää kaikki toisesta jo valmiiksi? Vaikuttaisiko se sinun asenteeseesi häntä kohtaan?

Otetaan ajatusleikki toistepäin. Vastaantulija näkee sinut kadulla, niin mitä hän näkee sinussa ja sinusta? Iän, sukupuolen, sukupuolisen suuntautumisen, siviilisäädyn, äidinkielen, kansalaisuuden, koulutustaustan, ammatin, varallisuuden, poliittisen kannan, uskonnollisen vakaumuksen, diagnoosin tai sen puutteen, lempiruuan, kengän numeron, unelmat, pelot, toiveet, kivut? Mitä hän todella voi nähdä ja mitä olettaa? Mitä, jos hän olettaa väärin tai jos hän olettaakin oikein? Mitä sitten? Haluatko tulla määritellyksi jokaisen vastaantulijan toimesta? Haluaisitko tulla mieluummin kohdatuksi ihmisenä? Ihmisenä kaikkine niine ominaisuuksine mitä sinussa onkaan?

Tuo ohikiitävä vastaantulemisen hetki on kuitenkin vain yhden päivän yhden hetken otos. Aamulla vastaantulija odottaa syöpälääkäriltä huolestuneena puhelinsoittoa ja iltapäivällä vastaantulija hymyilee maailmaarakastavaa hymyään, sillä puhelinsoitto toi hyviä tietoja. Saman päivän aikana yhden vastaantulijan elämä vinksahti hyvään suuntaan.

Oli vastaantulemiset sitten Helsingin humussa tai maaseudun raitilla, niin vastaantulijamme ovat ihmisiä. On surullista, jos me omilla mielikuvamääritelmillämme emme suostukaan kohtaamaan jotain ihmistä. Jokainen meistä on kuitenkin aina enemmän kuin epämääräinen joukko ominaisuuksia. Jokainen meistä kätkee salaisuuden. Ominaisuuksien kombinaatio yhdistettynä omaan persoonallisuutemme tekee meistä uniikkeja ihmisiä, joilla on oma historia, haaveet ja haavat. En minä ainakaan haluaisi paljastaa salaisuuttani sellaiselle, joka suhtautuu minuun vihamielisti. Vaikka vastaantulija olisi meille tuttu, emme silti tiedä mitä hänelle sillä ohikiitävällä hetkellä kuuluu. Kysymys "Mitä sinulle kuuluu?" yhdistettynä lempeään hymyyn ja katseeseen voi vinksauttaa vastaantulijan päivän uusille urille.

Ollaanpa siis ihmisiksi toinen toisillemme. Koska se on mukavampaa.

Ihmismäistä viikonloppua!

Johanna