lauantai 24. marraskuuta 2018

Aina ja Ikinä joulukylässä

Viimeistään lokakuussa kynttilät, joulukoristeet ja suklaarasiat roudataan kaupoissa taas käden ulottuville. Marraskuussa posti tuo lelukuvastot ja kaupoista olet voinut ostaa jo parikymmentä erilaista joulukalenteria. Et voi välttyä tietämästä, että joulu kolkuttaa ovelle.

Joulu ja muut tärkeät juhlat ovat sellaisia, että myös Aina ja Ikinä voivat tulla kylään, joskus ihan vahingossa ja kutsumatta. Aina ja Ikinä ovat vähän kiusallisia kavereita, sillä tavallisessa arjessa heitä ei näy. Juhlan kynnyksellä, kun juhlamieli hiipii sydämeen, niin perässä kolistelee Aina ja vanavedessä Ikinä.

Ensin Aina muistuttaa olemassaolostaan. Ainahan ollaan itse tehty lapsille joulukalenterit. Ikinä ei olla ostettu valmista kinkkua. Mitä lähempänä joulu on, sitä tiiviimmin Aina ja Ikinä istuvat kylässä.

Aina ollaan tehty joulusiivous. Ikinä ei ole verhojen vaihto jäänyt välistä, vaikka influenssa olisi kaatanut koko perheen sängynpohjalle.

Aina pitää olla aito suomalainen metsäkuusi. Ikinä ei tuoda kuusta sisään ennen kolmatta adventtia.

Aina on viety haudalle kynttilät aattona. Ikinä niitä ei voi viedä aatonaattona, vaikka palaisivat viikon verran hyperliekillä.

Ainahan meillä on joulupöydässä lipeäkalaa, vaikkei sitä kukaan ole enää vuosikymmeniin syönyt. Ikinä taas ei ole ollut hodareita, vaikka mieli tekisikin, sillä ikinä se ei ole ollut perinteenä.

Silloin kun Aina ja Ikinä ilmoittavat itsestään, sopii kysyä kenen joulua silloin vietetään? Aina ja Ikinä eivät välttämättä ole parhaita joulukumppaneita. Silloin kun ne välittävät hyvän perinteen jatkumisesta, niiden arvokkaasta seurasta voi nauttia. Silloin kun ne ovat ylimääräinen riesa, niin vilkuta niille heipat.

Jouluisin terveisin, vaikka ikinä marraskuussa ei saisi joulua toivotella.

Johanna

ps. Näin kaupassa tänään Runebergin torttuja myynnissä. Ei mitään rotia. Ikinä eivät Runebergin tortut kuulu joulupöytään. Ainahan niitä vasta ostetaan helmikuussa. Vai miten se nyt olikaan?




sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Säröjä, tärkeitä säröjä

Kohtasin tässä taannoin joukon ihmisiä, joita en ollut nähnyt moneen vuoteen, muutamaan kymmeneen vuoteen. Kohtaaminen oli tärkeä. Kohtaaminen vuosikausien tauon jälkeen oli hyvä muistutus siitä, että elämään kuuluu säröjä. Virheetön astia tai jalokivi voi olla tavoittelemisen arvoista, mutta että olisi virheetön, särötön ihminen? Se on mahdotonta ja lisäksi todella pelottava ajatus.

Jokainen meistä on saanut kolhuja, tullut torjutuksi ja petetyksi, kokenut pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Elämää ei voi elää, etteikö tulisi "turpiin" jossain vaiheessa, jossain kohdissa. Elämän niitit voivat koskea parisuhdetta, perhettä, lapsia, tai näiden kolmen puutetta, omaa tai läheisten terveyttä, työpaikkaa, uraa eli mitä tahansa sellaista, joka on ihmiselle tärkeää.
Sitten kun ihminen pystyy elämään näiden kokemustensa kanssa, kun ne lakkaavat olemasta avohaavoja ja niistä tulee ihmiseen kuuluvia säröjä, silloin ihminen on aito, läsnä ja kykenevä olemaan toisellekin aito ja läsnä.

Ihminen, joka ei hyväksy oman elämänsä säröjä, se on oikeastaan aika surullista. Siloihmisen elämä täytyy siloitella niin siistiksi, ettei säröjä voi hyväksyä muillakaan. Siloihminen ei voi kasvaa ja kehittyä ihmisenä, sillä kehittyäkseen pitää voida tunnustaa ja tunnistaa omat heikkoutensa.

Kaunis on sellainen ihminen, josta näkyy eletty elämä. Ilot ja surut samoissa kasvoissa, kiitollisuus kaikesta hyvästä, säröt sopivasti esillä. Ihmisellä on säröjä ja silti hän on ehjä. Yleensä sellaisen ihmisen seurassa on hyvä olla.  Kumpikin tietää omat kipunsa ja kolhunsa, näkee toisenkin arvet, mutta ennenkaikkea näkee toisen ihmisen. Silloin on molemmilla hyvä olla.

Sopivan säröllista syksyä toivottaen,
Johanna









perjantai 17. elokuuta 2018

Ihmissuhdeliimaa

Ihmissuhteet ovat ihan ensteks paras blogin aihe. Aina löytyy jotain uutta ja materiaalia riittää, suhteita on niin paljon kuin on ihmisiäkin. Vaikka asuisi erakkona autiolla saarella, niin täytyy tulla toimeen edes itsensä kanssa. Ihmissuhdehan sekin on, suhde omaan itseensä.

Vierastan sitä ajatusta, että ihmissuhteet vaatisivat työtä. Ne tarvitsevat enemmänkin liimaa. Liimalla tarkoitan aitoutta, luottamusta, hyväksyntää ja rehellisyyttä. Ensin täytyy olla aito ja rehellinen itselleen. Vasta sen jälkeen voi olla aito ja rehellinen toiselle.

Aidot ja rehelliset ihmiset pystyvät luottamaan toisiinsa ja toisaalta aitoihin ja rehellisiin ihmisiin on helppo luottaa. Aidot ja rehelliset ihmiset pystyvät hyväksymään sekä itsensä että toiset. Tällaisissa ihmissuhteissa ei tarvita kulisseja, ei tarvitse pelätä eikä nojata liikaa toiseen.

Olen sitä mieltä, että jos ihmissuhteet ovat kovin työläitä ja raskaita, niin ehkä silloin on parempi olla ilman niitä. Niistä taitaa puuttua silloin joku liiman ainesosista. On ihmissuhteita, joissa on epämääräisen raskas olla. On ihmissuhteita, jotka vaativat liikaa. On ihmissuhteita, joissa pitää pelätä tai olla varuillaan. Nämäkään ihmissuhteet eivät tarvitse työtä. Useimmiten irtiotto suhteesta kertoo sen, että oliko se riittävän hyvä ja kestävä suhde vai jotain ihan muuta.

Varmaan useimmalla meistä on sukulaisia ja ystäviä lähellä ja kaukana. Hyvä ihmissuhde toimii kauempanakin. Jos liima on kohdillaan, niin välimatkakaan ei katkaise hyvää yhteyttä. Jos aikuisten ihmisten välinen ero ei kestä erillään oloa, niin sitten se ei olisi kestänyt mitään muutakaan.

Sain viettää kesällä muutaman ihanan yhdessäolon hetken kaukaisten sukulaisten kanssa. Nämä hetket kertoivat taas sen, että välillämme on hyvää liimaa. Se ei vaadi työtä tai puurtamista, vaan se on - noh, ihmissuhde.

Kun liima on kunnossa, niin se tuo mukanaan kaipauksen. Ystäviin voi olla pitkä ajallinen tai välimatkallinen etäisyys, mutta suhde on silti tärkeä ja merkityksellinen. Liima on kunnossa. Hyvän liiman takia toiseen on helppo olla yhteydessä ja voi jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Hyvän ihmissuhdeliiman kanssa ihmissuhde ei ole työtä, vaan ilon ja voiman lähde - sekä elämän ylä- että alamäissä. Suhteissa on aitoutta, rehellisyyttä, luottamusta ja hyväksyntää. Sellaista hyvää ihmissuhdeliimaa mielellään vaaliikin, mutta työtä se ei ole.

Hyvää ihmissuhdeviikonloppua toivottaen,
Johanna


perjantai 13. huhtikuuta 2018

Ei-toivottu, mutta joskus tarpeellinen ystävä

Joskus elämässä menee lujaa, on ruuhkavuodet, paljon kivaa pöhinää ympärillä, monta rautaa tulessa ja lankoja käsissä. Mopo keulii ja silleen. Tällaisissa tilanteissa, kun mieli ei osaa hiljentää, niin kroppa voi olla viisaampi. Se kertoo, että nyt olisi aika hissutella vauhtia ja levätä.

Minulla on ystävä, joka tulee juuri silloin kylään. En tosin aina pidä ystävästäni, sillä se tulee pahimpaan aikaan. Ystäväni tulee silloin, kun olisi paljon tekemistä, pitäisi saada aikaan ja suorittaa. Ystäväni nimi on Migreeni. Sinullakin on todennäköisesti joku tällainen ystävä. Sinun ystäväsi nimi voi olla myös Migreeni, tai se voi olla Selkäsärky, Unettomuus, Rytmihäiriö, Ärsyyntyneisyys, Suolisto-ongelmat tai Flunssa.

Ystäväsi, minkä niminen onkaan, kertoo, että otahan iisimmin. Minulla tämä tarkoittaa, että nuku kunnolla, syö hyvin ja säännöllisesti ja juo riittävästi ja älä stressaa - elämä kantaa. Ystävä pakottaa ottamaan aikaa itselle, sen takia sanon sitä ystäväksi.

Näitä ystäviä, vihollisia tai kumppaneita, riesoja tai kiireenseisauttajia, millä nimellä nyt haluat niitä kutsuakaan, pitäisi osata kuunnella. Kun on vain tämä yksi elämä ja tämä yksi kroppa, mutta tahtoa ja virtaa liian moneen asiaan, saattaa tulla ystävä kylään.

Nykyään puhutaan paljon läsnäolosta. Seuraavan kerran, kun ei-toivottu ystäväsi tulee kylään, niin kysypä siltä, että mitä varten tulit. Ja sitten kuuntelet sen vastauksen ja otat opiksi. Maltatko?

Saattaa olla, että tämän jälkeen ystäväsi vierailee luonasi harvemmin. Sellaistakin voi tapahtua. Sitten sinulla onkin enemmän aikaa itsellesi ja muille oikeille ihmisystävillesi.

Levollisista ja virkistävää viikonloppua!

Johanna





lauantai 10. maaliskuuta 2018

Tunteiden takakontti

Tunteiden takakontti. Kuulin jonkun tämän sortin termin jostain radio-ohjelmasta ja se jäi puhuttelevana mieleen. Suomalaista miestä moititaan joskus "ei puhu, eikä pussaa" -tyypiksi, niinkuin se olisi joku geenivirhe, jolle ei voi mitään.

En usko, että puhumattomuus ja kykenemättömyys käsitellä omia tunteitaan olisi suomalaisen kansan geeneissä, enemmän se taitaa olla opittu toimintamalli. Yhtä hyvällä omallatunnolla voisi sanoa, ettei osaa ajaa polkupyörällä, koska on suomalainen. Jos et osaa, niin kannattaisko opetella? Siitä voipi olla hyötyäkin. Pyörällä on kivaa ajaa ja omia tunteitaan on hyvä tunnistaa ja tuntea.

Ajan vanhahkolla autolla, jonka takakontti jäätyy aina kovalla pakkasella. Kyvyttömyys tuntea ja tunnistaa omia tunteitaan ja haluttomuus kasvaa ihmisenä on kuin hilloaisi tunteensa sellaiseen herkästi jäätyvään takakonttiin ja odottaisi, että joku muu/kevät/autohuolto/elämän rakkaus jaksaisi sitä lämmitellä ja sulatella.


Vaan kun ihmisellä ei ole takuuta, mutta takuuvarmasti ja aikuisen oikeasti omavastuu omasta elämästään ja omien tunteidensa käsittelystä.

Veikkaan, että useimmilla ihmisillä ei ole niin traumatisoitunutta lapsuutta, etteikö voisi ottaa vastuuta omista tunteistaan. Tunteita on monenlaisia. Joskus ne vyöryävät yli ja se voi sattuakin, mutta eniten hallaa ihminen tekee itselleen, jos ne tunteet sysää syrjään sinne tunteiden syväjäädytettyyn takakonttiin.

Jostain syystä niitä tunnepurkauksia sitten kuitenkin tulee vaikkapa humalatilan yhteydessä, mutta alkoholilla on huono lämmitellä jäätyneitä tunnetakakontteja. Jotain muuta tarttis tehdä.

Jos ei tunne ja tunnista omia tunteitaan, niin silloin elää vain puoliteholla. Paljon hyvää ja ihanaa jää kokematta, jos ei osaa tai uskalla rakastaa täydellä teholla. Rakkaudessa ja rakastumisessa on tietty se riski, että tulee hylätyksi, mutta se riski kannattaa ottaa. Elämä ilman rakkautta on kuin haalea keitto pakkaspäivänä - ei innosta, ei kiinnosta, ei lämmitä.

Keväinen aurinko sulattelee jäätyneitä takakontteja. Tunteiden takakonttien sulatus on jokaisen omalla vastuulla. Jos sinua itseäsi ei kiinnosta sen sulattaminen, niin ketä sen pitäisi kiinnostaa?

Tunteikasta viikonloppua!

tiistai 30. tammikuuta 2018

Kaunis ihminen

Jokaisella ihmisellä on ulkonäkö. Se myös huomataan ensimmäisenä. Toisille se voi olla suuri ylpeydenaihe ja toisille tuskallinen taakka. Aina ulkönäköön ei voi vaikuttaa ja vaikka voisikin, niin ihmisen arvon tai edes kauneuden mittariksi ulkonäkö ei oikein sovi.

Viime vuosien aikana olen nähnyt ja läheltä seurannut, kuinka läheiset lähellä ja kaukana ovat sairastuneet niin, että sairaus tai sen hoito on muuttanut ulkonäköä joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Minulla itselläni on ylipainoa ja olen tullut herkemmäksi huomaamaan, kuinka helppoa on arvottaa ihmistä ulkonäön perusteella. Olen opetellut kehopositiivisuutta ja soisin sen leviävän kaikkialle. En enää viimeaikaisten kokemusteni perusteella jaksaisi vähempää välittää siitä, näkeekö joku minun olevan rantakunnossa vai kaukana siitä. Olen elossa, joten olen silloin rantakunnossa. Läheiseni on elossa, joten hänkin on rantakunnossa. Ulkonäkömme voi olla erilainen kuin rantakuntoisoletetun ihmisen, mutta se on muiden ongelma se.

Ulkonäkökeskeisessä maailmassa on unohtunut, että ulkonäkö ja kauneus eivät ole toistensa synonyymejä. Ulkonäkö on kuori, ihminen voi olla laiha tai lihava, hiuksilla tai ilman hiuksia, pisamaton tai pisamilla, pieni- tai isokorvainen (tai rintainen, jalkainen, käsinen), lyhyt tai pitkä, raajoilla tai raajaton, mutta kauneuden kanssa sillä on varsin vähän tekemistä.

Mitä vanhemmaksi elän, sitä viehättävämpänä pidän sellaisia ulkomuotoon liittymättömiä ominaisuuksia kuin viisaus, hyvyys, elämän koettelemusten kautta tullut henkinen kasvu, myönteinen elämänasenne ja sisäinen rauha. Tällainen ihminen on mitä suurimmassa määrin kaunis. Kaunis ihminen kantaa itsensä ja ulkonäkönsä ja antaa tilan, rauhan ja arvon myös muille.

"Kelpaanko, olenko ihana, hyväksytäänkö minut, rakastetaanko minua?" Näitä kysymyksiä jokainen meistä pohtii jossain vaiheessa elämää. Jokaiseen kysymykseen pitäisi saada vastaus: "Kyllä!"

Toivon, että saat tänään tuntea olevasti kaunis, sillä sitä sinä olet. Sinä olet kaunis. Jos kukaan ei ole sitä sinulle sanomassa, niin sano se itsellesi. Perimä, sairaudet tai eletty elämä on muovannut ulkonäköäsi, mutta kun katsot itseäsi peilistä, niin toivottavasti näet siellä sen kauniin ihmisen, joka sinä olet. Sinä olet kaunis ihminen!