Säröjä, tärkeitä säröjä

Kohtasin tässä taannoin joukon ihmisiä, joita en ollut nähnyt moneen vuoteen, muutamaan kymmeneen vuoteen. Kohtaaminen oli tärkeä. Kohtaaminen vuosikausien tauon jälkeen oli hyvä muistutus siitä, että elämään kuuluu säröjä. Virheetön astia tai jalokivi voi olla tavoittelemisen arvoista, mutta että olisi virheetön, särötön ihminen? Se on mahdotonta ja lisäksi todella pelottava ajatus.

Jokainen meistä on saanut kolhuja, tullut torjutuksi ja petetyksi, kokenut pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Elämää ei voi elää, etteikö tulisi "turpiin" jossain vaiheessa, jossain kohdissa. Elämän niitit voivat koskea parisuhdetta, perhettä, lapsia, tai näiden kolmen puutetta, omaa tai läheisten terveyttä, työpaikkaa, uraa eli mitä tahansa sellaista, joka on ihmiselle tärkeää.
Sitten kun ihminen pystyy elämään näiden kokemustensa kanssa, kun ne lakkaavat olemasta avohaavoja ja niistä tulee ihmiseen kuuluvia säröjä, silloin ihminen on aito, läsnä ja kykenevä olemaan toisellekin aito ja läsnä.

Ihminen, joka ei hyväksy oman elämänsä säröjä, se on oikeastaan aika surullista. Siloihmisen elämä täytyy siloitella niin siistiksi, ettei säröjä voi hyväksyä muillakaan. Siloihminen ei voi kasvaa ja kehittyä ihmisenä, sillä kehittyäkseen pitää voida tunnustaa ja tunnistaa omat heikkoutensa.

Kaunis on sellainen ihminen, josta näkyy eletty elämä. Ilot ja surut samoissa kasvoissa, kiitollisuus kaikesta hyvästä, säröt sopivasti esillä. Ihmisellä on säröjä ja silti hän on ehjä. Yleensä sellaisen ihmisen seurassa on hyvä olla.  Kumpikin tietää omat kipunsa ja kolhunsa, näkee toisenkin arvet, mutta ennenkaikkea näkee toisen ihmisen. Silloin on molemmilla hyvä olla.

Sopivan säröllista syksyä toivottaen,
Johanna