Katsastusaika

Auto ja autoilu on ehtymätön ihmiselämän vertailukohta. Autoille on määrätty määräaikaiskatsastukset, jossa niitä syynätään monelta kantilta. Joskus käy jopa niin kuin autovanhukselleni, kun katsastaja kertoi etsineensä vikoja, mutta joutui päästämään katsastuksesta läpi.

Monilla työpaikoillakin on määräaikaistarkastuksia henkilöstölle, mutta eivät nämä välttämättä autojen määräaikaiskatsastuksille vedä vertaa. Jotkut terveysalan yritykset markkinoivat jäärähuoltoja ja niissä aletaan olla oikeilla jäljillä.

Yhtälailla tärkeää olisi istahtaa itsekseen alas säännöllisin väliajoin ja kysellä, että minä minulle kuuluu? Miten voin? Tarkoitus ei ole märehtiä omissa murheissa tai rypeä itsesäälissä, vaan muistaa katsastustodistus.

Autokatsastuksessakaan ei vellota tunteiden suossa eli auton vioissa ja virheissä, vaan aina saa korjauskehotuksen, jos siihen on aihetta. Tuumaapa sitä hetki. Kun olet pitänyt itsellesi määräaikaiskatsahduksen, niin laadi samalla myös oman elämän korjauskehotus.

Kodissa on tympeä ilmapiiri? Vikaskannaus päälle. Riittääkö kunnon tuuletus, vai tarvitaanko järeämpiä toimenpiteitä?

Töihin ei jaksaisi lähteä? Oletko nukkunut tarpeeksi? Jos et, niin mene ajoissa nukkumaan. Onko töissä jotain häikkää? Voiko sille tehdä jotain?

Usein ongelman tiedostaminen on jo osa ongelman korjaamista. Tai jos ongelmaa ei ole edes tunnistettu, ei sille oikein voi sitten tehdä mitään. 

Autotkin ovat välillä "valohoidossa", eli niille ollaan oltu tekevinään jotain, muttei oikein tiedetä missä vika on. Eihän sellainen vika tule korjatuksi, jos sitä ei ole edes paikallistettu. Sama se on ihmiskatsastuksessakin.

Ei pidä jäädä jumiin vikalistaan, vaan katse täytyy suunnata siihen korjauskehotuslistaan. Kaikkea ei välttämättä saada korjattua kerralla, mutta askel kerrallaan. Jos ei tänään, niin kenties huomenna. Kyllä se siitä, päivä kerrallaan.

Aurinkoisen vinksahtanutta viikkoa toivottaen,
Johanna

Melkein oikeassa, ehkä

Olen oikeassa, ainakin omasta mielestäni. Sinäkin olet mielestäsi oikeassa. Kuunteleepa sitten bensa-aseman kahvilan vakiopöydän turinointia tai selailee mitä tahansa somekeskustelua, niin ihmiset haluavat olla oikeassa, luulevat olevansa oikeassa ja mielellään tuovat sen myös esille ainoana totuutena.

Kohtuullisuus, paasto, dieetti tai harkinnanvaraisuus oikeassa olemisesta voisi tehdä ihmiskunnalle hyvää. Jospa tänään olen oikeassa vain 60% mielipiteistäni, 20% mielipiteistäni on ehdottomasti vääriä ja 20% harkinnanvaraisesti oikeita tai vääriä. Huomenna voisin olla hiukan radikaalimpi ja todeta, että päähäni pölähtävät mielipiteeni ovatkin 90% päin prinkkalaa.

Ei tarvitsisi möykätä nettikeskusteluissa eikä tarvittaisi niiden moderointiakaan, kun keskustelijat suodattaisivat edes 30% omista aivopieruistaan ja 47,5% tulkitsisivat muiden keskustelut myönteisesti.

Käyn sekä työni puolesta että mielenkiinnosta seuraamassa/kommentoimassa nettikeskusteluja. Kuinka virkistävää olisi, jos keskustelut alkaisivat:

.. voisiko olla mahdollista...
.. haluaisin tietää...
... haluaisin ymmärtää....
... taidat olla oikeassa ja minä väärässä.

ja niin, että jatkokaan ei olisi minkään sortin ämpäröintiä tai muutakaan sarkastista verbaaliakrobatiaa.

Jatkuvasti oikeassa oleminen on taakka. Jos jätettäisiin mahdollisuus olla väärässä, niin olisi helpompi myöntää virheensä ja kenties jopa muuttaa mielipiteensä. Takinkääntämiseksi sanotaan sitä, kun poliittisten irtopisteiden vuoksi vaihdetaan mielipidettä, mutta joskus mielipiteen uudelleenarvioiti on viisautta.

Tämäkin blogi voi olla väärässä. Saattaahan olla, että ihmisen on hyvä pitää samasta mielipiteestään kiinni aina ja ikuisesti, vaikka maailma murenisi ympärillä. Mistäpä sen voi tietää.

Kohtuullisesti oikeassa olemista toivotellen,
Johanna