Suomi ensin, Suomi suomalaisille ja niin edelleen. Sanoina ja sanapareina ne ovat vallan mainioita. Suomi ensin. Tottahan toki, sillä jos Suomessa ei ole Suomi ensin, niin mikä sitten? Venäjä? Ruotsi? Kiina? Vanuatu?
Enää pitäisi sitten päättää, että millainen on se Suomi, jonka tulee olla ensin. Just tämä nykytila, joka nyt vallitsee? Sipilän hallitus, nykyinen työttömyys ja menestys jääkiekon maailmanmestaruudessa ja euroviisuissa? Vai pitäisikö olla Suomi ensin 2011, jolloin voitettiin mieslätkän maailmanmestaruus? Vai olisiko kuitenkin Suomi ensin 2006, jolloin tuli voitto euroviisuissa. Ehkäpä kallistun kuitenkin Suomi ensin 1995 ja ensimmäinen mieslätkän maailmanmestaruus. Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta suomalaisuuden määritteleminen tuntuu vaikealta.
Olen syntynyt Suomessa, vanhempani ovat olleet syntymästään asti Suomen kansalaisia. Tämä tuskin voi olla ainoa ehto suomalaisuudelle. Tiedän suomalaisia, jotka ovat syntyneet Suomen valtakunnan rajojen ulkopuolella. Tiedän suomalaisia, joiden toinen vanhempi on muunmaalainen. Tiedän suomalaisia, jotka ovat itse syntyneet muunmaalaisista vanhemmista Suomen valtakunnan rajojen ulkopuolella.
Mikä tekee suomalaisesta suomalaisen, ja kuka sen päättää? Onko suomalaisuutta: "Suomi-filmimäiset sinisilmäiset vaaleat tyttöset, jotka mekot hulmuten tekevät heinätöitä pelloilla. Tuulitakkikansa, joka vetää naama myrtsinä sauvakävelyä pitkin maita ja mantuja.
En finne igen tai
Pekka dokaa Tallinnassa eli suomalaismiehet tennissukissa ja harmaissa kävelykengissään olutmyötäisessä örveltämässä ulkomailla, tai vaihtoehtoisesti vetämässä kotona kossukännissä muijaansa pataan."
Pitääkö suomalaisen syödä ruisleipää ja grillimakkaraa ja saunoa puusaunassa harva se ilta? Onko vain suomenkielinen aito suomalainen? Suomalaisuuteen voidaan tietysti liittää evankelis-luterilaisuus, mutta kristinuskohan on tuontitavaraa. Suomalaisetkin ovat oikeasti maahanmuuttajia, se vaan unohtuu yhtä nopeasti kuin saamelaisten oikeudet.
Suomalaisuutta oli yli 70 vuotta sitten olla poteroissa talvi- ja jatkosodissa tai kotirintamalla pitämässä kansakunnan pyörät pyörimässä. Me sodanjälkeinen sukupolvi emme voi enää kaivautua rintamalinjojen taakse. Voimme olla kiitollisia isovanhempiemme sukupolvien työlle ja uhrauksille, mutta emme voi jäädä elämään 70 vuoden takaiseen tilanteeseen.
Onko yhtenäistä suomalaista identiteettiä olemassakaan? Onko se vain hyvin myytyä kansallistunnetta, sillä Suomessa on hyvin vahva maakuntalaisidentiteetti. Maakunnat, maakuntalaulut ja maakuntalaisuutta henkivät kansallispuvut. "Suomalaisia" luonteenpiirteitäkin on niputettu maakuntalaisuutta korostaen. Onko hämäläinen aina hidas? Onko turkulainen samanlainen kuin karjalainen? Ovatko kainuulaiset uusmaalaisten hengenheimolaisia? Pohjalaisia tuskin voi pitää savolaisten kaltaisina. Keitä ovat aidot suomalaiset?
Täytyy olla jotain hyvin suomalaista, jotain jota haluan itse puolustaa. Tässä muutama ajatus suomalaisuudesta. Suomalaisuus on minulle yhteiskuntarauhaa. Suomalaisuutta on rehellisyys, pääsääntöinen luottamus hallintoon ja sen toimivuuteen. Lainsäädännön tasolla vahvistettu avoin päätöksentekojärjestelmä. Joku pitää suomalaisuutena sääntöjen noudattamista pilkunviilaajaan pieteetillä, tunnistan senkin piirteen.
Suomalaisuus on ehdottomasti metsää, metsää, metsää ja vielä kerran metsää. Meri on minulle suomalaisuutta. Toiselle se on järvimaisema, mutta menkööt suvaitsevaisuuden hengessä. Jokamiehenoikeudet. Mahdollisuus olla hiljaa. Vastuullinen sananvapaus. Puhdas ilma ja pohjavesi. Tasa-arvo. Mahdollisuus oman itsensä sivistämiseen. Eteenpäinkatsominen. Vaatimattomuus. Pohjalainen hullunrohkea yrittäjähenkisyys. Geeniperimässäni on oletettavasti enimmäkseen pohojalaisuutta, joten siitä tulee oikeus nostaa pohojalaisuutta vähän korkeammalle. Oikeus määritellä itse itsensä. Mitkään näistä eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kaikki voidaan romuttaa tai nakertaa - joko sisäisesti tai ulkoisen vallan toimesta.
Saatan kotikulmilla astellessani erehtyä luulemaan, että kaikki suomalaiset ovat kaltaisiani. Helsingin Kalliossa tai Kainuun erämaissa suomalaiset voivat olla hyvin erilaisia, tai sitten yllättävän samankaltaisia. Jos Yusu, Musu ja Husu kokevat olevansa suomalaisia, niin onko se meiltä kantasuomalaisilta pois?
Olisiko kuitenkin mahdollista, että suomalaisuus on tunne, ihmisen sisäinen ominaisuus. Tunnen itseni suomalaiseksi, olen siis suomalainen. Jos se riittää minulle, sen pitäisi riittää muillekin.
Kerro minulle hyvä blogin lukija, miksi sinä koet olevasi suomalainen? Mitä on olla suomalainen?
Johanna, suomalainen
