Rakastan joulua. Kun marraskuussa kuulin ensimmäisen kerran sanan hygge, tajusin mistä joulurakkaudestani on kyse. Kiitos tanskalaiset tuosta oivallisesta sanasta hygge, joka tarkoittaa suunnilleen kiireetöntä oloilua ja nautiskelua. Joulurakkauteni on lyhyesti jouluhygge.
Ehdottomasti jouluhyggeni eli kiireetön joulunautiskelu alkaa Jouluradiosta ja sen odottamisesta. Mikä ihanuuksien ihmemaa: radiokanava, joka soittaa non-stop 24/7 joulumusiikkia ilman höpinöitä ja mainoksia. Jouluradio on jouluhyggeilijän hardcorekamaa. Vaikka suomalaiset joululaulut ovat tutkitusti vähän melankolisia ja kuolemaväritteisiä, niin oikein laulettuna jopa Varpunen jouluaamuna saa varpaat villasukissa liikkeelle.
Joululauluista voi myös löytää uusia aarteita tai uudistaa vanhoja tuttavuuksia. Taivas sylissäni, Joulupuu on rakennettu (ehdottomasti kaikki säkeistöt), Pentatonixin Mary did you know tai Raskaan Joulun heviversio Tulkoon Joulu ovat puhuttelevia vuodesta toiseen. Lauluja löytyy joka lähtöön, unohda inhokkisi ja löydä oma jouluhyggebiisisi. Toisia joululauluja voi vain hyräillä hiljaa, mutta toisia pitää taas luukuttaa täysillä.
Jouluhyggeen kuuluu myös jouluradion lisäksi Kauneimmat joululaulut. Kestosuosikki kerää vuodesta toiseen täysiä kirkkosaleja, sillä joululauluja on hyggekivaa laulaa myös porukalla. Jouluradiosta lauluja toki kuunnellaan, mutta vielä mukavampi niitä on laulaa. Lasten pyynnöistä
huolimatta laulan Jouluradion tahdissa ajomatkat.
Kun joululaulut resonoivat pari kolme viikkoa omassa kehossa, se saa lapsuuden hellät joulumuistot liikkeelle. Ennen joulua käytiin katsomassa Stockmannin jouluikkunaa. Jouluja kuitenkin vietettiin Himangalla Keski-Pohjanmaalla, sillä molemmat mummulat olivat kätevästi samalla kylällä. Lapsuus 70- ja 80-lukujen taitteessa oli aika yksinkertaista. Telkkarissa oli korkeintaan kolme kanavaa ja kaupat menivät jo iltapäivällä kiinni. Talvella oli aina lunta ja molemmissa mummuloissa oli hyvää ruokaa ja lahjoja lastenlapsille. Jouluun kuului - totta kai - joululaulut, tonttulurituksia ja syvää sanomaa.
Jouluhyggeen kuuluvat myös jouluisat puuhastelut, kuten joulukorttien kirjoittaminen, jouluntuoksuiset leipomiset ja lahjojen pakkailu aatonaattona tietysti joululaulujen soidessa. Jouluhyggeilyni ei ole ihan saavuttanut koko perheen innostusta, mutta uskon siedätyksen voimaan tässäkin asiassa.
Jouluhyggeä on myös sopiva jouluähky aattoiltana hyvän kirjan ja suklaan kera. Joulukirkossa hengellinen jouluhygge täyttää sielun ja ruumista voi taas ravita jouluhyggetahtisen ulkoilun jälkeen kinkkulimppuvoileivällä. Joululaulut, hyvä ruoka, joulun sanoma, yhdessäolo, kiireettömyys, suloinen hössötys, ihanat jouluelokuvat - ah, kaikkea tätä jouluhygge.
Jos lahjapaketeista ei tänä vuonna löydykään hyvää jouluhyggekirjaa, niin olen jo
lainannut muutaman kestosuosikin kirjastosta hyggeilykaveriksi.
Suklaata on pakettien ulkomuodoista päätellen jo tulossa. Tässä voipi
myös tunnustaa sen, että harvoihin, mutta sitkeisiin paheisiini kuuluu
paketoitujen lahjojen hypistely.
Lapsena kävi joskus sellainen
työtapaturma, että paperi saattoi vahingossa repeytyä hypistelyn aikana,
mutta ajan myötä olen kehittynyt hypistelemään lahjoja varovaisemmin ja
tarkemmin. Lahjan koko, paino ja muu sormituntuma antavat yleensä hyvän
osviitan mitä on tulossa. Joku voisi pitää tätä lapsellisena puuhana,
mutta minulle se on osa jouluhyggeilyn hifistelyä.
Ehdottomasti ihanasti leijaileva lumisade kuuluu myös jouluhyggeen,
mutta sillä on ollut viime vuosina Etelä-Suomessa hiukan
toimitusvaikeuksia. Jos maa on musta, niin sitten voi katsella
Lumiukko-piirrettyä korvaushoitona.
En usko olevani ainoa jouluhyggeä onnellisesti poteva, tämä taitaa olla jossain määrin positiivinen epidemia. Jos katselet ympärillesi ja näet kaiken sen ulkoisen äkäisyyden taakse, niin ihmiset kaipaavat kuitenkin jouluhyggeä. Joulun aika saa ihmiset herkistymään. Siitä on osoituksena, että erilaiset joulukeräykset, kuten seurakuntien, eri järjestöjen ja sosiaalitoimen järjestämät joululahjakeräykset vähävaraisille ihmisille ovat suosittuja. Omalla paikkakunnallani näihin tuli kärrytolkulla leluja, mukavuuslahjoja ja herkkuja. Joulun aika osoittaa, että ihmisillä on kuitenkin kyky nähdä toisen hätä ja toivoa paremmasta on.
Jouluun voi kuulua ahdistusta, riitelyä ja kulisseja, mutta sehän ei tietenkään ole jouluhyggeä. Varsinkaan jouluna en halua mässäillä sillä mikä on huonosti, vaan olla kiitollinen siitä mikä on hyvin. Jouluhygge on tavoiteltava olotila, sillä silloin kaikilla on mukavaa, maassa on rauha ja ihmisillä on hyvä tahto. Voiko ihminen muuta toivoa?
Hyvää jouluhyggeä sinulle lukijani!
Johanna
perjantai 23. joulukuuta 2016
perjantai 16. joulukuuta 2016
Shoppailuja ja vessajuttuja
Joulukuussa useilla askel käy kohti pienten jouluhankintojen ostoa. Toiset shoppailevat netissä ja toiset perinteisesti kivijalkakaupoissa ja kauppakeskuksissa. Tekipä ostoksia missä tahansa, niin jotenkin sitä ihmispolo olettaa, että asiat sujuvat jouhevasti. Nettikaupassa tuotteet pitää löytyä sujuvasti, kuvat ja tiedot asianmukaisesti ilmoitettuna. Nettikaupassa käyskennellessä kahvia voi hörppiä samalla kun klikkailee ostoskoriin tavaroita. Liveshoppailu vaatii toimintojen suorittamista yksi asia kerrallaan. Sumppikuppi kourassa ei voi hiipparoida vaatekauppaan ja toisella kädellä selailla kirjakaupan uutuuksia. Liveshoppailu on virtuaalista vaativampaa ja tarvitsee sitä toimintojen ja palvelujen jouhevuutta.
Jos lähtee kuluttamaan vähäisiä varojaan täpötäyteen kauppakeskukseen, niin sitä ihmisreppana jotenkin odottaa perusinfrastruktuurin toimivuutta. Autolla matkaavat odottavat parkkipaikkoja, kauppoja pitäisi olla erilaisia (lelukauppaa, kirjakauppaa, vaatekauppaa, urheiluvälinekauppaa jne). Jotta ihmisraasu jaksaisi shoppailla, on hyvä olla eri sorttista kahvilaa ja ruokapaikkaakin tarjolla. Hyvää palvelu on tietysti toimivat infotaulut, pankkiautomaatit ja vessat.
Hyvässäkin kauppakeskuksessa yleensä kaikki muu on kunnossa paitsi vessat. Miksi siis vessojen suunnittelu ja ylläpito on niin vaikeaa? Maailmassa on paljon hyviä asioita osoituksena ihmiskunnan aivojen kehittyneisyydestä. Ihminen on onnistunut rakentamaan soveliaat vempaimet avaruusmatkailuun ja todistetusti myös putkiremontteja voidaan tehdä parissa viikossa. Miksi siis kauppakeskusten we-tilat on niin käyttäjätylyjä?
Kerron teille lyhyesti millainen seikkailu on joulushoppailujen naistenvessassa käynti. En ole käynyt miesten vessassa, mutta en usko niiden suunnittelun tai kunnon olevan yhtään parempia. Useimmilla naisilla on ostosreissullaan mukana takki ja käsilaukku. Erityisesti talvella takki on pitkä tai ainakin pitkähkö. Saattaapi olla mukana vielä pitkä ja paksu kaulahuivi ja kauppakassejakin muutama. Menet vessaan kaikkien näiden kimpsujen ja kampsujen kanssa. Avaat vessan oven ja teet pikaisen tilanneanalyysin. Jos vessan silmämääräisesti tarkistettu hygieniataso näyttää hyväksyttävältä astut sisään. Etsit katseellasi paikan mihin voit laittaa pitkän villakangastakkisi ja huivisi. Ai hitsi, vessassa olikin vain yksi naulakko. Takki ja huivi pysyy naulakossa vain nippa nappa ja takin helmat hipovat roskista tai minilavuaaria ja itsestään tiputtelevaa käsisuihkua. Käsilaukku laitetaan... öh vessan oven kahvaan. Joskus ovenkahvat ovat niin löysiä, että käsilaukku ovenkahvassa avaa oven itsekseen. Jep, koettu on. Pikainen tarkistus, että vessapaperia on telineessä. Jes, tämähän menee hyvin. Tässä vessassa on ehjän pytyn lisäksi naulakko, vessapaperia ja roskis. Melkein luksusta. Täällä kauppakeskuksessahan voisi käydä vaikka toisenkin kerran.
Pahempi skenaario, joka on joskus myös totta. Ainoa vapaa ja toimiva vessa on törkyinen. Aloitat sen siivoamisen sillä silppumaisella puun jatkojalostustuotteella, jota myös vessapaperiksi kutsutaan. Molokin kita, josta yrität repiä paperia, repii kätesi samalla. Huomaat, että vessan ainoa naulakko on kadonnut, eikä uutta ole tilalle taiottu. Keräät koko pitkän takkisi helmoja myöden kainaloihin asti ja puserrat kädet tiukasti kylkiä vasten, ettei helma vahingossa valahda pyttyyn. Kaulaliina on tiukasti kaulan ympärillä, ettet voi hengittää kunnolla, sillä et myöskään halua, että kaulaliinakaan valahtaa pyttyyn. Vessan lattia on niin märkä ja kurainen, ettei laukkuja voi laittaa lattiallekaan. Laukku ja ostoskassit roikkuvat ovenkahvassa ja pidät löysää kahvaa toisella kädellä paikoillaan. Toisella kädellä raavit lisää silppua molokin kidasta, kunnes katkaiset kyntesi kartonkihylsyyn. Vessapaperintekele pääsi loppumaan. Huvittaako tällaisen kokemuksen jälkeen jatkaa shoppailua tai tulla uudestaan samaan kauppakeskukseen? Edes vessojen maksullisuus ei aina takaa mukavaa asiointia.
Joskus kaupoissa näkyy niitä erilaisia hymynaamarivejä, joista voi valita sopivan naaman palveluun laatuun. "Oliko hedelmätiskimme tarjonta mitä halusitkin? Voisiko näitä olla vessoissa? Onko ostoskeskusten vessojen suunnittelu jotenkin ylimaallisen vaikeaa tai arkkitehtien pakkopulla, vai voisiko sen ajatella olevan hyvän palvelun merkki, kuten parkkipaikat, toimivat rullaportaat tai infotaulut.
Seuraavan kerran, kun joku suunnittelee vessaa, niin ottakaa käyttäjän näkokulma mukaan. Tässä maksuttomat ohjeet vessan käyttömukavuuden suunnitteluun. Menkää sinne mielikuvitusvessaan. Pyörähtäkää ympäri. Mahtuuko kääntymään ympäri? Jos ei, niin suurentakaa tiloja. Istu pytylle. Kolahtaako polvilumpiot vessan oveen? Vieläkin saa suurentaa tilaa. Laita pitkä takki naulaan. Jaa, uupuuko naulakko? Suunnittele se. Valahtiko takin helma roskikseen/pyttyyn/lavuaariin? Ups. Ei se haittaa, tämä on vielä virtuaalivessa. Siirrä naulakon paikkaa tai sitten roskista/pyttyä/lavuaaria. Hyvinhän tämä sujuu, vessa on kohta valmis. Laita läppärilaukkusi naulakkoon. Ei, et voi laittaa sitä lattialle, sillä oikeassa elämässä on Suomessa loskakeli ja vessanlattia on märkä kurasta. Eikö läppärilaukkusi mahdu takin kanssa samaan naulakkoon? Sitten tarvitsee varmaan suunnitella toinen naulakko. Noin, reippaasti vain.
Mennäänpä vaikeampiin asioihin. Vessapaperiin. Telineen pitää olla sellainen, ettei kukaan varmasti varasta pizzalautasen kokoista wc-paperikiekkoa vahingossa. Sahanlaitaterän pitää pystyä repimään vessapaperi, muttei teriä pitäisi teroittaa liian teräviksi, ettei asiakkaiden kädet ole verillä. Verinen vessa voi karkoittaa maksavia asiakkaita. Vessapaperin laadun valinta on kinkkinen asia. Liian ylellinen paperi voi houkuttaa ihmisiä pitkille istunnoille ja liian ohutta paperia kuluu taas kelatolkulla, sillä silppua pitää olla reilu kourallinen per pyyhkäisy. Toivottavasti kaikki vessojen suunnittelijat ovat läpäisseet sen kurssin "Kuinka valita paras taloudellishygieeninen wc-paperi julkisiin tiloihin?". Sitten vielä we-lukot ja yksi julkinen we onkin taas valmis.
Seuraavana päivänä voikin suunnitella we-tilojen yhteisten käsienpesualtaiden sijoittelun ja aikuisten oikeasti toimivan käsienkuivausjärjestelmän, mutta välillä aivojen pitää saada levätä. Eiväthän ongelmat vessojen suunnitteluun lopu. Ajatteles nyt, tulet vessasta pitkä takki helmat kainaloissa ja kaulaliina, käsilaukku ja pari kauppakassia. Menet pesemään kädet. Yrität nykiä talvitakin hihoja vähän ylemmäs ja varoa ettei kaulaliinan hapsut ole lavuaarissa. Käsilaukkua puristat kainalossasi. Laitat kauppakassit - niin minne? Hups, naulakoita ei olekaan suunniteltu käsienpesualtaiden luokse. Se kurssi taisi ollakin vapaaehtoinen, se "WC-käynnin prosessikaavio jouluruuhkassa."
Idealistioptimistina uskon, että vielä koittaa aika täydelliselle ostosparatiisien we-kokemukselle. Siihen asti voin länsimaalaisen hyvinvointivaltion kasvattina marista ja kirjoittaa kurjista kauppavessoista. Valitan vessoista, kun ihmisillä ei ole edes puhdasta vettä. Taidan elää vessakuplassa. Sori.
Lystikkäitä vessakokemuksia toivottaen,
Johanna
Jos lähtee kuluttamaan vähäisiä varojaan täpötäyteen kauppakeskukseen, niin sitä ihmisreppana jotenkin odottaa perusinfrastruktuurin toimivuutta. Autolla matkaavat odottavat parkkipaikkoja, kauppoja pitäisi olla erilaisia (lelukauppaa, kirjakauppaa, vaatekauppaa, urheiluvälinekauppaa jne). Jotta ihmisraasu jaksaisi shoppailla, on hyvä olla eri sorttista kahvilaa ja ruokapaikkaakin tarjolla. Hyvää palvelu on tietysti toimivat infotaulut, pankkiautomaatit ja vessat.
Hyvässäkin kauppakeskuksessa yleensä kaikki muu on kunnossa paitsi vessat. Miksi siis vessojen suunnittelu ja ylläpito on niin vaikeaa? Maailmassa on paljon hyviä asioita osoituksena ihmiskunnan aivojen kehittyneisyydestä. Ihminen on onnistunut rakentamaan soveliaat vempaimet avaruusmatkailuun ja todistetusti myös putkiremontteja voidaan tehdä parissa viikossa. Miksi siis kauppakeskusten we-tilat on niin käyttäjätylyjä?
Kerron teille lyhyesti millainen seikkailu on joulushoppailujen naistenvessassa käynti. En ole käynyt miesten vessassa, mutta en usko niiden suunnittelun tai kunnon olevan yhtään parempia. Useimmilla naisilla on ostosreissullaan mukana takki ja käsilaukku. Erityisesti talvella takki on pitkä tai ainakin pitkähkö. Saattaapi olla mukana vielä pitkä ja paksu kaulahuivi ja kauppakassejakin muutama. Menet vessaan kaikkien näiden kimpsujen ja kampsujen kanssa. Avaat vessan oven ja teet pikaisen tilanneanalyysin. Jos vessan silmämääräisesti tarkistettu hygieniataso näyttää hyväksyttävältä astut sisään. Etsit katseellasi paikan mihin voit laittaa pitkän villakangastakkisi ja huivisi. Ai hitsi, vessassa olikin vain yksi naulakko. Takki ja huivi pysyy naulakossa vain nippa nappa ja takin helmat hipovat roskista tai minilavuaaria ja itsestään tiputtelevaa käsisuihkua. Käsilaukku laitetaan... öh vessan oven kahvaan. Joskus ovenkahvat ovat niin löysiä, että käsilaukku ovenkahvassa avaa oven itsekseen. Jep, koettu on. Pikainen tarkistus, että vessapaperia on telineessä. Jes, tämähän menee hyvin. Tässä vessassa on ehjän pytyn lisäksi naulakko, vessapaperia ja roskis. Melkein luksusta. Täällä kauppakeskuksessahan voisi käydä vaikka toisenkin kerran.
Pahempi skenaario, joka on joskus myös totta. Ainoa vapaa ja toimiva vessa on törkyinen. Aloitat sen siivoamisen sillä silppumaisella puun jatkojalostustuotteella, jota myös vessapaperiksi kutsutaan. Molokin kita, josta yrität repiä paperia, repii kätesi samalla. Huomaat, että vessan ainoa naulakko on kadonnut, eikä uutta ole tilalle taiottu. Keräät koko pitkän takkisi helmoja myöden kainaloihin asti ja puserrat kädet tiukasti kylkiä vasten, ettei helma vahingossa valahda pyttyyn. Kaulaliina on tiukasti kaulan ympärillä, ettet voi hengittää kunnolla, sillä et myöskään halua, että kaulaliinakaan valahtaa pyttyyn. Vessan lattia on niin märkä ja kurainen, ettei laukkuja voi laittaa lattiallekaan. Laukku ja ostoskassit roikkuvat ovenkahvassa ja pidät löysää kahvaa toisella kädellä paikoillaan. Toisella kädellä raavit lisää silppua molokin kidasta, kunnes katkaiset kyntesi kartonkihylsyyn. Vessapaperintekele pääsi loppumaan. Huvittaako tällaisen kokemuksen jälkeen jatkaa shoppailua tai tulla uudestaan samaan kauppakeskukseen? Edes vessojen maksullisuus ei aina takaa mukavaa asiointia.
Joskus kaupoissa näkyy niitä erilaisia hymynaamarivejä, joista voi valita sopivan naaman palveluun laatuun. "Oliko hedelmätiskimme tarjonta mitä halusitkin? Voisiko näitä olla vessoissa? Onko ostoskeskusten vessojen suunnittelu jotenkin ylimaallisen vaikeaa tai arkkitehtien pakkopulla, vai voisiko sen ajatella olevan hyvän palvelun merkki, kuten parkkipaikat, toimivat rullaportaat tai infotaulut.
Seuraavan kerran, kun joku suunnittelee vessaa, niin ottakaa käyttäjän näkokulma mukaan. Tässä maksuttomat ohjeet vessan käyttömukavuuden suunnitteluun. Menkää sinne mielikuvitusvessaan. Pyörähtäkää ympäri. Mahtuuko kääntymään ympäri? Jos ei, niin suurentakaa tiloja. Istu pytylle. Kolahtaako polvilumpiot vessan oveen? Vieläkin saa suurentaa tilaa. Laita pitkä takki naulaan. Jaa, uupuuko naulakko? Suunnittele se. Valahtiko takin helma roskikseen/pyttyyn/lavuaariin? Ups. Ei se haittaa, tämä on vielä virtuaalivessa. Siirrä naulakon paikkaa tai sitten roskista/pyttyä/lavuaaria. Hyvinhän tämä sujuu, vessa on kohta valmis. Laita läppärilaukkusi naulakkoon. Ei, et voi laittaa sitä lattialle, sillä oikeassa elämässä on Suomessa loskakeli ja vessanlattia on märkä kurasta. Eikö läppärilaukkusi mahdu takin kanssa samaan naulakkoon? Sitten tarvitsee varmaan suunnitella toinen naulakko. Noin, reippaasti vain.
Mennäänpä vaikeampiin asioihin. Vessapaperiin. Telineen pitää olla sellainen, ettei kukaan varmasti varasta pizzalautasen kokoista wc-paperikiekkoa vahingossa. Sahanlaitaterän pitää pystyä repimään vessapaperi, muttei teriä pitäisi teroittaa liian teräviksi, ettei asiakkaiden kädet ole verillä. Verinen vessa voi karkoittaa maksavia asiakkaita. Vessapaperin laadun valinta on kinkkinen asia. Liian ylellinen paperi voi houkuttaa ihmisiä pitkille istunnoille ja liian ohutta paperia kuluu taas kelatolkulla, sillä silppua pitää olla reilu kourallinen per pyyhkäisy. Toivottavasti kaikki vessojen suunnittelijat ovat läpäisseet sen kurssin "Kuinka valita paras taloudellishygieeninen wc-paperi julkisiin tiloihin?". Sitten vielä we-lukot ja yksi julkinen we onkin taas valmis.
Seuraavana päivänä voikin suunnitella we-tilojen yhteisten käsienpesualtaiden sijoittelun ja aikuisten oikeasti toimivan käsienkuivausjärjestelmän, mutta välillä aivojen pitää saada levätä. Eiväthän ongelmat vessojen suunnitteluun lopu. Ajatteles nyt, tulet vessasta pitkä takki helmat kainaloissa ja kaulaliina, käsilaukku ja pari kauppakassia. Menet pesemään kädet. Yrität nykiä talvitakin hihoja vähän ylemmäs ja varoa ettei kaulaliinan hapsut ole lavuaarissa. Käsilaukkua puristat kainalossasi. Laitat kauppakassit - niin minne? Hups, naulakoita ei olekaan suunniteltu käsienpesualtaiden luokse. Se kurssi taisi ollakin vapaaehtoinen, se "WC-käynnin prosessikaavio jouluruuhkassa."
Idealistioptimistina uskon, että vielä koittaa aika täydelliselle ostosparatiisien we-kokemukselle. Siihen asti voin länsimaalaisen hyvinvointivaltion kasvattina marista ja kirjoittaa kurjista kauppavessoista. Valitan vessoista, kun ihmisillä ei ole edes puhdasta vettä. Taidan elää vessakuplassa. Sori.
Lystikkäitä vessakokemuksia toivottaen,
Johanna
perjantai 9. joulukuuta 2016
Hetkiä, elämän helmiä
Päivät ovat enimmäkseen tasaista arkea. On askareita, töitä, vastuuta ja velvollisuuksia. Silti jokaisessa päivässä voi olla ennalta-arvaamattomia hetkiä, jolloin tiedät olevasi elossa, sanan syvimmässä merkityksessä. Tiedät varmaan sellaisen hetken. Hetki on merkityksellinen, usein ohikiitävä, jopa unenomainen, koet jotain suurta läsnäoloa itseäsi suuremman kanssa, hetki voi olla pyhä uskonnosta riippumatta. Sitä hetkeä et voi valokuvata, ottaa mukaasi tai edes päivittää someen, sillä se vain täytyy kokea ja tiedostaa.
Jos pystyy kulkemaan silmät ja sydän avoinna, niin näitä hetkiä ja helmiä löytyy...
...pidät vastasyntynyttä lasta ensi kerran sylissäsi. Uusi elämä on syntynyt ja sadan vuoden kuluttua kaikki tämä on jo historiaa, mutta juuri nyt lapsi sylissäsi on ihme....
... metsämaisema on pakkaspäivänä hyrisyttävän kaunis, puut ovat kuurassa. Vesi on muodostunut timanteiksi kaiken näkyvän pintaan ja koko maisema on kuin kevyen valkoisen pitsihunnun alla. ...
...kuulet musiikkia, jonka sanoitus tunkee ihon alle ja laittaa koko kehon väräjämään. Miten joku on voinutkaan sanoittaa tämänhetkisen kaipuun niin hyvin...
...hyväksyvä katse ja lempeä sana saavat ihmeitä aikaan rikkoutuneessa sielussa....
... kohtaat metsässä ketun. Hetkeen kumpikaan ei liiku ja katsotte uteliaana toisianne silmiin. Sivuatte toistenne todellisuuksia, kumpikaan ei kuulu toisen elämään, mutta mietit, että miettiikö eläin samaa...
...lempeä kosketus juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee...
...kirkkaan tähtitaivaan alla tai kuun silta tyynen meren pinnassa....
...jostain tulvahtaa tuoksumuisto lapsuudesta, mummulasta. Yrität nuuhkia ilmaa, mutta se meni jo. Tuoksumuisto aktivoi aivot vanhoille hyville taajuuksille...
...tunnet suurta yhteenkuuluvuutta jonkun ihmisen kanssa. Se on rakkautta, hyväksyntää, levollisuutta, aitoutta ja avoimuutta. Välillänne on yhteys, joka ei pätki...
...kesäinen kukkaketo on niin kaunis, että itkettää. Kukat kukkivat vain hetken ja kohta tulee syksy ja kuolema. Mutta just nyt on niin kaunista, aurinkoista ja lämmintä....
...kun tiedät näkeväsi ja halaavasi jonkun läheisen viimeistä kertaa....
Kaikesta saastasta ja pahuudesta huolimatta elämä on oikeasti kaunista. Jokaisessa päivässä on hetkiä, elämän aitoja helmiä. Ne vain täytyy nähdä, tuntea, kokea ja elää. Suorastaan hykerryttävän huikeaa on se, että jokainen meistä voi olla se hetki tai helmi jollekulle toiselle, jopa tietämättämme.
Toivon, että tänäänkin saat kokea hetkiä, helmiä ja olla myös jollekulle toiselle se tärkeä ja korvaamaton hetki ja elämän helmi.
Johanna
Jos pystyy kulkemaan silmät ja sydän avoinna, niin näitä hetkiä ja helmiä löytyy...
...pidät vastasyntynyttä lasta ensi kerran sylissäsi. Uusi elämä on syntynyt ja sadan vuoden kuluttua kaikki tämä on jo historiaa, mutta juuri nyt lapsi sylissäsi on ihme....
... metsämaisema on pakkaspäivänä hyrisyttävän kaunis, puut ovat kuurassa. Vesi on muodostunut timanteiksi kaiken näkyvän pintaan ja koko maisema on kuin kevyen valkoisen pitsihunnun alla. ...
...kuulet musiikkia, jonka sanoitus tunkee ihon alle ja laittaa koko kehon väräjämään. Miten joku on voinutkaan sanoittaa tämänhetkisen kaipuun niin hyvin...
...hyväksyvä katse ja lempeä sana saavat ihmeitä aikaan rikkoutuneessa sielussa....
... kohtaat metsässä ketun. Hetkeen kumpikaan ei liiku ja katsotte uteliaana toisianne silmiin. Sivuatte toistenne todellisuuksia, kumpikaan ei kuulu toisen elämään, mutta mietit, että miettiikö eläin samaa...
...lempeä kosketus juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsee...
...kirkkaan tähtitaivaan alla tai kuun silta tyynen meren pinnassa....
...jostain tulvahtaa tuoksumuisto lapsuudesta, mummulasta. Yrität nuuhkia ilmaa, mutta se meni jo. Tuoksumuisto aktivoi aivot vanhoille hyville taajuuksille...
...tunnet suurta yhteenkuuluvuutta jonkun ihmisen kanssa. Se on rakkautta, hyväksyntää, levollisuutta, aitoutta ja avoimuutta. Välillänne on yhteys, joka ei pätki...
...kesäinen kukkaketo on niin kaunis, että itkettää. Kukat kukkivat vain hetken ja kohta tulee syksy ja kuolema. Mutta just nyt on niin kaunista, aurinkoista ja lämmintä....
...kun tiedät näkeväsi ja halaavasi jonkun läheisen viimeistä kertaa....
Kaikesta saastasta ja pahuudesta huolimatta elämä on oikeasti kaunista. Jokaisessa päivässä on hetkiä, elämän aitoja helmiä. Ne vain täytyy nähdä, tuntea, kokea ja elää. Suorastaan hykerryttävän huikeaa on se, että jokainen meistä voi olla se hetki tai helmi jollekulle toiselle, jopa tietämättämme.
Toivon, että tänäänkin saat kokea hetkiä, helmiä ja olla myös jollekulle toiselle se tärkeä ja korvaamaton hetki ja elämän helmi.
Johanna
torstai 1. joulukuuta 2016
Vilkunpihtaajat
Suomen autoilijakansa on jo toipunut ensijärkytyksestä, kun talvi tuli taas ja yllätti tielläliikkujat. On aika avautua autoista tai kuljettajiksi kutsutuista ihmisistä ratin ja selkänojan välissä. Minulla on ollut ilo seurata pelkääjän paikalla nykysuomalaista ajokulttuuria kuluneen kesän ja syksyn aikana, kun olemme esikoisen kanssa suhanneet Suomen eri teitä ajo-opetuksen merkeissä. Virallisesti olen opettanut lastani ajamaan autolla, mutta luulenpa itsekin oppineeni jotain näiden kuukausien aikana.
Pyrin yleensä välttämään yleistyksiä ja ihmisten lokeroimista ulkoisten seikkojen takia, mutta nyt lähtee niin sanotusti lapasesta ihan urakalla. Opetusluvalla opettamisen aikana olen joutunut tarkastelemaan omaa ajamistani sekä huomioimaan muiden autoilijoiden liikennekäyttäytymistä. En väitä olevani tavallista parempi kuski, mutta ehkä turvallisuustietoisempi. Tykkään turvaväleistä ja reiluista ohitusvaroista. Minusta on kivaa ajella sillä tavoin, että jos hirvi pölähtää edessäni ajavan eteen, niin minulla olisi maantienopeuksilla mahdollisuus jopa jarruttaa tai tehdä muu sopiva väistämismanööveri. Tähän minun rakastamaan turvaväliini on tietysti tunkua.
Suomessa näyttäisi olevan ikävän yleinen sellainen ajokulttuuri, että ohitettaessa tuupataan oma auto ihan juuri ohitetun auton eteen. Jos ohitettu auto on kaltaiseni turvavälifanaatikko, se tietysti joutuu hiljentämään omaa vauhtiaan saadakseen himoitsemansa turvavälin, jolloin se taas saa ketjuohitusreaktion uusiutumaan. Viuh ja eteen ja hidastus. Viuh ja eteen ja hidastus.
Toinen vielä yleisempi autoilijaryhmä on vilkunpihtaajat. He antavat ymmärtää, mutteivat ymmärrä antaa. Vilkku on heidän autoissaan tieliikenteen katoava luonnonvara, siispä vilkkua näytetään, jos ollenkaan näytetään, maksimissaan kolme vilkahdusta. Eli viuh, vink-vink-vink, eteen ja hidastus. Viuh, vink-vink-vink, eteen ja hidastus. Ihmettelin tätä tovin, kunnes kuulin uudempien autojen omistajilta, että uusissa autoissa yksi vilkkutangon nytkäytys aiheuttaa kolme vilkunvälähdystä. Jos vilkkutangon nytkäytys mahdollistaisi vain yhden vilkunvälähdyksen, niin luulenpa senkin riittävän näille vilkunpihtaajille. Vilkkua ei siis käytetä ennakkoon ilmoittamaan tulevasta kaistanvaihdoksesta tai kääntymisestä. Mitäpä sitä omista menemisistä muille kertomaan. Unohtuuhan se vilkku välillä turvavälifanaatikollakin, mutta harvoin, sillä tykkään vilkun äänestä.
Kokonaan oma lukunsa on valkoinen ärsytyskolmio auton takana. Siis se tasasivuinen valkoinen kolmio, joka osoittaa sen, että auton ratin takana on sillä hetkellä ajo-opetusta saava henkilö. Henkilö siis opettelee ajamaan liikenteessä. Autokoululainen tai opetusluvalla opetettava, useimmiten nuori henkilö. Henkilö, jolle ei tarvitse näyttää mieltä ja kiukutella. Hän kyllä oppii ikävän nopeasti muutenkin, että liikenteessä on valtavasti ääliöitä, jotka vaarantavat mahtailevalla ajotavallaan muiden turvallisuuden ja joiden ajotaidon soisi tarkistettavan mahdollisimman nopeasti.
Ja vielä se suurin yleistys. Saksalaiset laatuautot (enkä nyt tarkoita volkkareita tai ooppeleita) ja niiden kuskit ovat antimestareita ohitustilanteissa. Vaikka moottoriteillä olisi tilaa silmänkantamattomiin, niin äkkiä eteen kolmen vilkun taktiikalla. Mitä kalliimpi auto alla, sen vähemmän näköjään liikenneälliä päässä. Villi veikkaukseni on, että suurin osa näistäkin kuskeista kuvittelee olevansa keskivertoa parempia kuljettajia. Ehkä tärkein asia, jonka opin lukiessani omaa teoriakoetta varten on, että jokainen tekee virheitä, myös liikenteessä. Maltillisella tilannenopeudella ja turvaväleillä vähennetään virheiden fataalisuutta. Armollisella liikenneasenteella on helppo myös päästää ruuhkaisista risteyksistä auto oman auton eteen ja kävelijä suojatielle.
Lopuksi pari pikku pyyntöä: Autoilijat, tarkistakaa ajovalot ja kävelijät, muistakaa ne heijastimet! Vaikka olette muuten ihan loistavia tyyppejä, niin ilman valoja ja heijastimia olette ihan pimeitä.
Turvallisia kilometrejä kaikille tielläliikkujille!
Johanna, turvavälifanaatikko
Pyrin yleensä välttämään yleistyksiä ja ihmisten lokeroimista ulkoisten seikkojen takia, mutta nyt lähtee niin sanotusti lapasesta ihan urakalla. Opetusluvalla opettamisen aikana olen joutunut tarkastelemaan omaa ajamistani sekä huomioimaan muiden autoilijoiden liikennekäyttäytymistä. En väitä olevani tavallista parempi kuski, mutta ehkä turvallisuustietoisempi. Tykkään turvaväleistä ja reiluista ohitusvaroista. Minusta on kivaa ajella sillä tavoin, että jos hirvi pölähtää edessäni ajavan eteen, niin minulla olisi maantienopeuksilla mahdollisuus jopa jarruttaa tai tehdä muu sopiva väistämismanööveri. Tähän minun rakastamaan turvaväliini on tietysti tunkua.
Suomessa näyttäisi olevan ikävän yleinen sellainen ajokulttuuri, että ohitettaessa tuupataan oma auto ihan juuri ohitetun auton eteen. Jos ohitettu auto on kaltaiseni turvavälifanaatikko, se tietysti joutuu hiljentämään omaa vauhtiaan saadakseen himoitsemansa turvavälin, jolloin se taas saa ketjuohitusreaktion uusiutumaan. Viuh ja eteen ja hidastus. Viuh ja eteen ja hidastus.
Toinen vielä yleisempi autoilijaryhmä on vilkunpihtaajat. He antavat ymmärtää, mutteivat ymmärrä antaa. Vilkku on heidän autoissaan tieliikenteen katoava luonnonvara, siispä vilkkua näytetään, jos ollenkaan näytetään, maksimissaan kolme vilkahdusta. Eli viuh, vink-vink-vink, eteen ja hidastus. Viuh, vink-vink-vink, eteen ja hidastus. Ihmettelin tätä tovin, kunnes kuulin uudempien autojen omistajilta, että uusissa autoissa yksi vilkkutangon nytkäytys aiheuttaa kolme vilkunvälähdystä. Jos vilkkutangon nytkäytys mahdollistaisi vain yhden vilkunvälähdyksen, niin luulenpa senkin riittävän näille vilkunpihtaajille. Vilkkua ei siis käytetä ennakkoon ilmoittamaan tulevasta kaistanvaihdoksesta tai kääntymisestä. Mitäpä sitä omista menemisistä muille kertomaan. Unohtuuhan se vilkku välillä turvavälifanaatikollakin, mutta harvoin, sillä tykkään vilkun äänestä.
Kokonaan oma lukunsa on valkoinen ärsytyskolmio auton takana. Siis se tasasivuinen valkoinen kolmio, joka osoittaa sen, että auton ratin takana on sillä hetkellä ajo-opetusta saava henkilö. Henkilö siis opettelee ajamaan liikenteessä. Autokoululainen tai opetusluvalla opetettava, useimmiten nuori henkilö. Henkilö, jolle ei tarvitse näyttää mieltä ja kiukutella. Hän kyllä oppii ikävän nopeasti muutenkin, että liikenteessä on valtavasti ääliöitä, jotka vaarantavat mahtailevalla ajotavallaan muiden turvallisuuden ja joiden ajotaidon soisi tarkistettavan mahdollisimman nopeasti.
Ja vielä se suurin yleistys. Saksalaiset laatuautot (enkä nyt tarkoita volkkareita tai ooppeleita) ja niiden kuskit ovat antimestareita ohitustilanteissa. Vaikka moottoriteillä olisi tilaa silmänkantamattomiin, niin äkkiä eteen kolmen vilkun taktiikalla. Mitä kalliimpi auto alla, sen vähemmän näköjään liikenneälliä päässä. Villi veikkaukseni on, että suurin osa näistäkin kuskeista kuvittelee olevansa keskivertoa parempia kuljettajia. Ehkä tärkein asia, jonka opin lukiessani omaa teoriakoetta varten on, että jokainen tekee virheitä, myös liikenteessä. Maltillisella tilannenopeudella ja turvaväleillä vähennetään virheiden fataalisuutta. Armollisella liikenneasenteella on helppo myös päästää ruuhkaisista risteyksistä auto oman auton eteen ja kävelijä suojatielle.
Lopuksi pari pikku pyyntöä: Autoilijat, tarkistakaa ajovalot ja kävelijät, muistakaa ne heijastimet! Vaikka olette muuten ihan loistavia tyyppejä, niin ilman valoja ja heijastimia olette ihan pimeitä.
Turvallisia kilometrejä kaikille tielläliikkujille!
Johanna, turvavälifanaatikko
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)