Joulu ja muut tärkeät juhlat ovat sellaisia, että myös Aina ja Ikinä voivat tulla kylään, joskus ihan vahingossa ja kutsumatta. Aina ja Ikinä ovat vähän kiusallisia kavereita, sillä tavallisessa arjessa heitä ei näy. Juhlan kynnyksellä, kun juhlamieli hiipii sydämeen, niin perässä kolistelee Aina ja vanavedessä Ikinä.
Ensin Aina muistuttaa olemassaolostaan. Ainahan ollaan itse tehty lapsille joulukalenterit. Ikinä ei olla ostettu valmista kinkkua. Mitä lähempänä joulu on, sitä tiiviimmin Aina ja Ikinä istuvat kylässä.
Aina ollaan tehty joulusiivous. Ikinä ei ole verhojen vaihto jäänyt välistä, vaikka influenssa olisi kaatanut koko perheen sängynpohjalle.
Aina pitää olla aito suomalainen metsäkuusi. Ikinä ei tuoda kuusta sisään ennen kolmatta adventtia.
Aina on viety haudalle kynttilät aattona. Ikinä niitä ei voi viedä aatonaattona, vaikka palaisivat viikon verran hyperliekillä.
Ainahan meillä on joulupöydässä lipeäkalaa, vaikkei sitä kukaan ole enää vuosikymmeniin syönyt. Ikinä taas ei ole ollut hodareita, vaikka mieli tekisikin, sillä ikinä se ei ole ollut perinteenä.
Silloin kun Aina ja Ikinä ilmoittavat itsestään, sopii kysyä kenen joulua silloin vietetään? Aina ja Ikinä eivät välttämättä ole parhaita joulukumppaneita. Silloin kun ne välittävät hyvän perinteen jatkumisesta, niiden arvokkaasta seurasta voi nauttia. Silloin kun ne ovat ylimääräinen riesa, niin vilkuta niille heipat.
Jouluisin terveisin, vaikka ikinä marraskuussa ei saisi joulua toivotella.
Johanna
ps. Näin kaupassa tänään Runebergin torttuja myynnissä. Ei mitään rotia. Ikinä eivät Runebergin tortut kuulu joulupöytään. Ainahan niitä vasta ostetaan helmikuussa. Vai miten se nyt olikaan?
