Itsearmollinen ihminen

Itsetunto, itseluottamus, itsevarma, itsesääli, itsemurha, itsearmo. Viisi ensimmäistä on tuttuja ja tunnettuja suomalaisia sanoja. Suomalaisia on moitittu huonosta itsetunnosta. Meitä on rohkaistu luottamaan itseemme ihmisinä ja kansakuntana. Itsevarma on sana, jota ei vallan yleisesti liitetä suomalaisiin tai suomalaisuuteen. Itsevarma haiskahtaa itsekehulta ja se on jo melkein synti suomalaisille. Itsesäälin vaivumme aika ajoin sekä ihmisinä että kansakuntana. Itsemurha on itsessään suuri suru. Se on yhden ihmisen hätähuuto, joka koskettaa koko perhettä ja lähipiiriä.

Itsearmo on melkein uusi sana tai ainakin liian vähän käytetty. Jospa se tulisi Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi paremmin käyttöön. Ihminen, joka on armollinen itselleen, on sitä myös toisille. Itsearmo on lupa hengähtää. Itsearmo hiljentää suorituspaineet, kilpailukykyvaatimukset, elämän hektisyyden, jatkuvan tekemisen ja olemisen non-stop kaikkialla kokoajan.

Itsearmo silittää sielun poskea, kysyy "miten jaksat, vai jaksatko ollenkaan?". Itsearmo sallii ihmisen levähtää ja kerätä voimia. Itsearmo ei ole laiskuutta tai hälläväliä-asennetta. Itsearmo on itsemyötätunnon sielunveli. Käsi kädessä itsearmo ja itsemyötätunto hellivät herkkäsieluista elämän matkalaista.

Miltä näyttää itsearmollinen ihminen? Miten sellaisen voi tunnistaa? Itsearmollinen ihminen on sellainen, joka katsoo itseään lempeästi ja hyväksyvästi. Ihminen, joka puhuu itselleen kauniisti ja kannustaen. Ihminen, joka kohtelee itseään kunnioittavasti ja rakkaudella. Ihminen, joka ei muistele epäonnistumisiaan pilkaten ja rangaistakseen itseään, vaan ottaa vain opiksi. Itsearmollinen ihminen oppii päästämään irti sellaisesta, mikä vain vahingoittaa ihmistä. Joskus se voi tehdä kipeää, mutta se kannattaa.

Elämä ei ole täydellistä eikä täydellistä ihmistäkään löydy maailmasta. Olemme kaikki joskus ja jossain haavoitettu, säröillä ja pikkiriikkisen vinksahtaneita ja vajavaisia. Sellaisina siis aivan tavallisia ihmisiä. Kaikki ovat joskus kompuroineet, pettyneet toiveissaan ja pettäneet muiden odotuksia. Puolet tämänkin maan synkkyydestä poistuisi, kun ihmiset puhuisivat itselleen yhtä rohkaisevasti kuin parhaimmalle ystävälleen. Kyllä se siitä.

Itsearmollisen minän vastakohta on suorittaja-sinä. Suorittaja-sinä kysyy, että oletko ansainnut lepoasi. Itsearmollinen-minä sallii sinun levätä, oletpa sitä ansainnut tai et. Sinun pitää levätä, jos lepoa tarvitset. Lepoa ei tarvitse ansaita. Suorittajan ääntä on hyvä vaimentaa. Maailman melskeessä ihminen tarvitsee lepoa, sillä ilman lepoa on levotonta. Jos taas on levotonta, niin silloin ei ole rauhaa. Ja sitähän ihminen tarvitsee - rauhaa. Rauhaa ensin itsensä kanssa, sitten muiden ja lopulta maailman. Kätevää, eikö totta?

Kaikki alkaa siitä, että opit puhumaan itsellesi niin kuin parhaalle ystävällesi. Kyllä se siitä.

Itsearmollinen ihminen uskaltaa kokeilla, keksiä, oivaltaa, etsiä ja iloita. Kun ei ole pakko hampaat irvessä pärjätä ja jaksaa, niin ihminen jaksaa kumman helposti ihan vain silkasta elämisen ilosta. Kyllä se siitä!

Aattelepa seuraavaa: Itsearmollinen Suomi täynnä itsearmollisia ihmisiä. Vau, mikä vuosisata tulossa!

Itsearmollista viikkoa!

Johanna

Kosketus koskettaa

Rakastan suomen kieltä, sen sanoja ja kirjoittamista. Pohdin asioita ja maailmanmenoa kirjoittamalla ja sanoja vinksauttamalla - siis tätäkin blogia. Sanotut ja kirjoitetut sanat voivat koskettaa, eheyttää, parantaa tai satuttaakin. Puhua voi mitä vain, mutta äänensävy antaa lopullisen sävyn sille, mikä sanottujen sanojen todellinen sisältö on. Minuakin, aikuista naista, on tytötelty monta kertaa. Joskus se on ollut kunnioittavaa ja kehumista, joskus sillä on ollut alentava sävy ja tarkoitus.

Kosketus ei eroa puheesta. Kosketuksella voi kunnioittaa, kehua, parantaa, tukea ja rakastaa. Kosketuksella voi myös häpäistä, vähätellä ja satuttaa. Ihmisen ihon koskettaminen, silittäminen, halaaminen, rutistaminen, hierominen ja taputtaminen on sellaista viestintää ja vuorovaikutusta mihin sanat eivät kykene. Väkivalta, halventava kosketus ja seksuaalinen kaltoinkohtelu on kosketuksen ja vallan väärinkäyttö, eikä niillä ole mitään tekemistä ihmisen kosketusvajeen kanssa. Tai voipi olla, että kosketusvajeinen ihminen väärintulkitsee omaa vajettaan.

Olen viime päivien aikana lukenut artikkeleita, blogeja ja kolumneja kosketuksesta. Muutamat niistä jäivät mieleen elämään. Yhdessä blogissa, kirjoitettiin siitä miten haluamme tulla kosketetuksi. Jokaisen pitäisi uskaltaa kysyä itseltään, että miten minä haluan tulla kosketetuksi. Kosketus voi olla seksuaalista, mutta kaikki kosketus ei ole seksuaalista. Pääasia, että kosketus on kunnioittavaa ja ymmärretään samalla tavalla. Toisessa kirjoituksessa kirjoittaja sai hyväksyvän kosketuksen ihan yllättävässä paikassa, suuhygienistin vastaanotolla. Kosketus voi koskettaa syvälle sydämeen saakka. Iho muistaa, vaikka sanat katoaisivat.

Me kaikki tarvitsemme kosketusta, ihan jokainen elämämme ensimmäisestä henkäyksestä viimeiseen asti. Kosketuksessa on  mukana rakkaus. Voi rakastaa ilman sanoja. Läsnäololla ja kosketuksella voi kertoa, että olet minulle tärkeä. Iholla ihoa vasten voi kokea, että minä olen tärkeä, minua rakastetaan. Vauva tarvitsee ravinnon lisäksi sylihoitoa. Rakastavaiset sulautuvat rakastellessaan yhdeksi. Rakkaus ei tee pahaa, eikä rakkaudellinen kosketus vahingoita.

Ihminen menee rikki, jos ei saa hyvää kosketusta. Varmaan tästäkin on tieteellisiä tutkimuksia, mutta kirjoitukseni perustuu ihan tavalliseen elämänkokemukseen ja ihmistuntemukseen. Tätä kosketusvajetta lääkitään alkoholilla, lääkkeillä, irtoseksillä tai ihan millä vaan, joka turruttaa sen tunteen, että oikeasti tarvitsee vain hyväksyvän halauksen. On suomalaista erikoisuutta, että alasti voidaan olla isolla porukalla tiiviisti saunan lauteilla, mutta  vaatteet päällä ollaan metrien päässä turvallisesti erillään ja koskettamatta toisia.

Kansantaloudellista kestävyysvajetta haitallisempi ilmiö on halausvaje. Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi tarvitaan kansallinen halauspäivä kaupassa myytävine halipullineen. Eukonkantokilpailujen ja suojalkapallon lisäksi tulee halifestivaalit ja hallitus ministereineen kirittää halausindeksin uusiin lukemiin. Tätä voisi jatkaa nasevilla lauseilla ja näpäköillä pakinoilla, mutta leikin varjolla kirjoitan todellisesta, koskettavasta asiasta.

Ihminen tarvitsee kosketusta. Minä tarvitsen kosketusta. Sinä tarvitset kosketusta. Ei tarvitse halata vain humalassa tai Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden. Voi halata hyvinä päivinä ja koskettaa kauniisti elämän kolhujen iskiessä. Halataanko, kun tavataan?

Johanna