Onnea Suomi!

Sata vuotta itsenäisenä valtiona. Wau, se on hieno asia. Olen blogissani tämän vuoden aikana yrittänyt pohtia mitä Suomi ja suomalaisuus on. Suomalaisia moititaan helposti, tai suomalaiset ovat itse useimmiten itsensä pahimpia moittijoita, mutta tässä maassa ja kansassa on valtavan paljon hyvää. Keskityn mieluummin vahvuuksiin, sillä positiivisuuden kautta on mukavampi kehittyä. "Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa." sanoo jo vanha sananlaskukin.

Suomen luonto on karun kaunista. Kallioita, männynkäppyröitä ja merta. Viljavia peltoja. Nuoria koivuja ja valkovuokkoja. Auringossa välkehtiviä järviä. Luonto on se aarreaitta ja rauhan tyyssija, jossa suomalaissielu lepää.

Suomen valtio ja yhteiskunta. Puhutaan paljon sääntö-Suomesta, mutta se on enemmän vakiintunutta ja luotettavaa hallintoa. Pääsääntöisesti viranomaiset ja tavalliset tallaajat noudattavat lakia. Suomalaiset innostuvat ilakoimaan harvoin selvinpäin, mutta puurtavat tasaisen varmasti yhteisen hyvän eteen.

Suomalaiset (ne suomalaiset, me suomalaiset) ovat sisukkaita ja luotettavia. Jos Suomi sijaitsisi jossain vähän lämpimämmällä vyöhykkeellä, niin suomalaisista kuoriutuisi varmaan sellaisia letkeitä ja rentoja koko vuoden kesäihmisiä, jollaisia me olemme aina sen kaksi hellepäivää vuodessa.

Suomesta ei voi puhua ilman talvisotaa. Se oli sota, joka sulautti suomalaiset yhteen. Sodassa ei muuten ole mitään kaunista. Sodissa tapetaan ihmisiä. Toiset kuolevat sodassa ja toisilla ihmisyys kuolee sodassa. Suomi selvisi sodasta, vaikka menettikin paljon. Itsenäisyys kuitenkin säilyi. Sotavuodet kulkevat aina mukana suomalaisissa ja Suomen historiassa. Sankarivainajat ja veteraanit antaitsevat kaiken kiitoksemme, mutta emme enää voi ratsastaa veteraanien kunnialla. Sodan poteroista on päästävä eteenpäin.

Jokainen sukupolvi on omien taisteluidensa ja kamppailujensa edessä. Rakennanko vai tuhoanko? Se mitä teen työkseni, vapaa-ajalla tai vaikka somessa, niin rakentaako vai tuhoaako se tätä rakasta Suomea, jonka itsenäisyyttä tänään juhlimme.

Suomi itsenäisenä ja demokraattisena hyvinvointi- ja oikeusvaltiona, jossa kunnioitetaan ja puolustetaan ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia, on joka päivä puolustamisen arvoinen.

Itsenäisyyden juhlavuoden tunnus oli yhdessä - tillsammans. Se on mielestäni todella hyvin valittu slogan. Suomi ja suomalaiset yhdessä itsenäistyivät, olivat yhdessä sodissa ja toivottavasti edelleen yhdessä rakentavat tätä maata.

Tuulessa liehuva siniristilippu ja puhtaasti laulettu Finlandia-hymni, yksinkertaisesti kaunista ja hyvää. Finlandia-hymnin viimeinen säkeistö kertoo näin:

"Oi nouse, Suomi, näytit maailmalle,

Sa että karkoitit orjuuden

Ja ettet taipunut sa sorron alle.

On aamus alkanut, synnyinmaa."

On meidän sukupolvemme "talvisota" pitää huolta siitä, ettei Suomen tarina ja tähtihetket ole menneisyydessä vaan nyt ja tulevaisuudessa. Sisulla, sovinnolla ja yhdessä.

Onnea Suomi ja hyvää itsenäisyyspäivää Sinulle lukijani!

Johanna

Elämän räsymatto

Elämä on kuin räsymatto. Ei ole kahta samanlaista. Elämän räsymattoon tulee väistämättä valoisia ja synkkiä raitoja. Toivomme kenties, että omassa matossamme olisi vain valoisia sävyjä, ehkä vähän vaalean harmaata, mutta mahdollisimman vähän mustaa. Emme kuitenkaan voi valita kaikkia elämämme maton värejä, sävyjä ehkä. Sävyjä voi painottaa, kun katsomme oikeasta kulmasta, hyvässä valossa.

Osaammeko edes arvostaa mattomme värejä? Kellään toisella ei ole samanlaista. Ei pidä hävetä omaansa. Se on ainutlaatuinen. Kukaan ei voi tietää, kuinka paljon kipuja on punottu tuohon kohtaan, toiveita lonksuteltu lomittain murskaantuneiden haaveiden kanssa.

Mattoon on kudottu liki näkymättömiä unelmia. Syvällä piilossa on epäonnistumisten ja häpeän kudos. Jos katsot tähän mennessä kudottua mattoasi, niin mitä värejä näet? Onko siinä punaista? Mitä se sinulle kertoo? Onko se rakkautta, voimaa, intohimoa? Onko sitä paljon? Pitäisiko sitä olla enemmän? Millaiselta mattosi tuntuu? Silitä kädelläsi hellästi oman mattosi pintaa. Tunnetko pienet nypyt? Epätäydellisiä nyppyjä löytyy varmasti, mutta matto tarvitsee solmuja ja nyppyjä.

Matossa on muistoja, kaipuuta, keveyttä ja ennenkaikkea elämää. Saatat huomata, että olipas tuossa musta paksu rantu, mutta oikeassa valossa se näyttäisi vähän kimaltelevan. Toisaalta sen jälkeen kudottu oranssi näyttää loistavan enemmän kuin vihreän jälkeen kudottu valkoinen. Matto voipi olla jostain kohtaa kulunut, hiutunut ohueksi. Jospa itseäsi vahvemmat loimet ovat kannatelleet elämästä kulunutta kudetta seuraavaan väriin asti.

Pyhäinpäivän jälkitunnelmissa mietin edesmenneiden läheisten elämän mattoja. Mitä todella olemme tienneet isovanhempiemme elämästä? Tiedämme merkkipaalut, vuosipäivät ja elämän isot hetket. Mitä tiedämme niistä pienistä sävyistä, kuteitten solmukohdista, kaukaisista unelmista ja piilotetuista kivun hetkistä? Emme voi enää kysyä heiltä ja tokkopa he olisivat kaikkea kertoneetkaan. Heidän elämän mattonsa on kääritty pois, eikä sitä voi enää avata. Jos olisimme saaneet silitellä sitä hiukan enemmän aikoinaan, niin muistommekin voisivat olla toisenlaiset.

Elämän mattoa silitellessä pohdin, että kuinka paljon haluan avata oman mattoni värinvaihtelua muille. Haluan, että silittelijä silittesi sitä rakkaudella ja lempeydellä, näkisi samat nypyt ja nukat kuin minäkin ja hyväksyisi ne elämäni mattoon kuuluvina.

Valoisia sävyjä viikkoosi.

Johanna

Ajomatkalla

Toiset meistä ovat ajomatkalla, toiset ihmeissään tienposkessa ja toiset vasta suunnittelemassa matkaa. Jotkut katsovat kaihoten toisten kulkemista. Kuvitellaanpa, että sinä ja kumppanisi olette hankkineet yhdessä auton. Se oli hankintavaiheessa sellainen, jota kumpikin halusi. Lupasitte pitää siitä yhdessä huolta, myötä- ja vastamäessä. Auto on yhteisomistuksessa ja olette yhdessä vastuussa huolloista, tankkauksesta ja ylläpidosta. Auton saanti oli juhlallinen hetki, molempien toiveet ja haaveet saivat konkreettisen muodon.

Ajomatka alkoi, uudella autolla oli kiva ajella. Tuntui siltä, että koko maailma hymyili teille ja uudelle autollenne. Matkanteko oli mukavaa, eikä mikään häirinnyt ajamista. Tässähän olisi koko elämä aikaa kruisailla.

Aikaa kuluu ja yhtenä päivänä olette ajamassa autolla ja sinä olet ratin takana sillä hetkellä, kun huomaat, että auton ohjaus ei toimi. Törmäysvaara on todellinen. Päätät keskeyttää ajon. Oletko siis syyllinen siihen, että matka keskeytyy? Vai oletko se järkevä aikuinen, joka toteaa ääneen välttämättömän. Olihan se toinenkin kyydissä ja hänenkin olisi pitänyt havainnoida, että kyyti ei ole ihan normaalia.

Kenties toinen on yrittänyt matkojen aikana kertoa, että meno on ollut vähän outoa, ei niin sujuvaa. Ehkä auton huollon määräajoista on ollut erimielisyyttä aikaisemminkin tai auton huolto ei ole ollut lainkaan tärkeää, kunhan eteenpäin mennään jotenkuten. Alkaa kinastelu siitä, että kumpi on tankannut enemmän ja kumpi istunut enemmän ratin takana. Auto alkaa tuntua rasitteelta. Yhdessä hankittu auto ei tunnukaan enää sopivalta, aikaa on kulunut ja auto on kulunut, ehkä kumpikin haluaa nykyisin sellaisia ominaisuuksia autoon, joita toinen ei halua.

Saattaa olla, että muut liikenteessä olevat autot alkavat kiinnostaa enemmän kuin yhteisomistuksessa oleva auto. Mitä autolle sitten tehdään? Tämän mallinen auto, kuten liki kaikki liikenteessä olevat autot, tarvitsevat kaksi omistajaa. Tienvierustoilla saattaa nähdä romuautoja, joissa näkyy vain yksi omistaja. Nämä autot eivät enää liiku. Toinen omistaja on vaihtanut autoa. Tämä tarkoittaa sitä, että jäljelle jääneen omistajan olisi myös hyljättävä auto. Ei näet ole mitään järkeä, että jää kituuttamaan autoon, joka ei tule enää liikkumaan. Toisaalta kukaan ei halua tulla rämään autoon jatkamaan matkaa. Rämä auto on jätettävä ja jatkettava matkaa muulla tavoin.

Joskus auton tilanne saadaan korjattua, jos molemmilla on siihen hyvä tahto ja valmiudet. Saattavatpa ihmiset hakea ulkopuolista apuakin auton ehjäksi saattamiseen. Siihen rohkaistaankin, sillä nähdään, että suinpäin ei ole syytä hankkia yhteistä autoa ja sitten suinpäin jättää se. Yleensä autoon sitoudutaan, mutta käyhän toki niinkin, että meno muuttuu sellaiseksi, että yhteinen ajomatka ei olekaan enää mahdollista. Romutuspalkkiota tosin näistä hylätyistä menopeleistä ei makseta.

Vinksahtaneessa maailmassa kaikki olisivat onnellisia ajomatkallaan. Joskus reaalimaailma on toiseen suuntaan vinksallaan.

Kaikesta huolimatta hyvää matkaa, miten ja missä ikinä kuljetkin.

Johanna



 

Kollegakukkasia

Hyvä lukijani,

Blogissani on ollut hiljaista viime viikkoina. Syy siihen on pääosin mukava, olen saanut uuden työpaikan. Taas kerran. Minulla on pätkätyötausta. Pätkätyöläisyys johtuu osittain omista tarpeista, osittain työelämän murroksesta. Työkokemusta on kertynyt sellaisenaan sekä limittäin ja lomittain äitiyslomien, opiskelujen ja työttömyysjaksojen kanssa.

Hyvää tässä pätkätyöurassa on se, että olen päässyt näkemään erilaisia ja erikokoisia työyhteisöjä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Työ on ollut erilaista ja siitä on saanut palkkaa. Työkaverit ovat pääsääntöisesti olleet hyviä tyyppejä, joistain on tullut läheisiä ja uskottuja ystäviä. Töihin on enimmäkseen ollut kiva lähteä.

Näiden vuosikymmenten aikana, kun olen ollut kymmenissä työyhteisöissä, niin tietynlaisten ihmistyyppien kirjo on tullut esille.

Uudesta työpaikastani en tietenkään arviota tee, vaan kaikki nämä työpaikan kollegakukkaset ovat olleet joistain lukuisista edellisistä työpaikoistani. Parikymppisenä näihin ei osannut varautua, mutta myöhemmin olen herkistynyt huomaamaan työpaikan sisäilmapiiriongelmat.

Tunnistatko itsesi tai työkaverisi näistä? Harmi, mutta jos tunnistat näistä itsesi, voit myös tehdä asialle jotain.

Tiedonpanttaaja - Tieto on valtaa, ja pantattu tieto se vasta valtaa onkin. Uusi työntekijä kohtaa tiedonpanttaajan varmasti. Tiedonpanttaajasta on kiva nähdä, kun uusi työntekijä ei tiedä, eksyy, tekee vääriä asioita, vain siksi, että tiedonpanttaaja voi tuntea ylemmyyttä. "Voi, etkö tiennyt, että..."

Syyllisten etsijä. - Tärkeintä on etsiä syyllinen ja nopeasti, ei se, että yhteisö ja yksilö oppisi virheistään. Tykkää osoittaa toisten virheitä, muita vaikenee nopeasti omistaan, jos ei saa sysättyä niitä muitten niskoille.

Minäminä - Paras, tärkein, upein, osaavin ihminen koko työyhteisössä, jota ilman tämä työyhteisö ei pärjää. Itsensätehostaja joka käänteessä. Kerjää huomionosoituksia ja kuolaa titteleiden perään. Ei malta olla lomalla, vapaapäivillä tai edes sairaslomalla. Minäminän sukulainen on Marttyyri.

Marttyyri - henkilö, jonka työpanos on niin tärkeä, ettei voi olla lomalla. Tämä henkilö ei voi osallistua yhteisiin kahvihetkiin eikä virkistyspäiviiin, sillä firma luuhistuu, jos tämä ihminen lomailee tai elää muutakin elämää työn ulkopuolella. Minäminästä poiketen, marttyyri ei iloitse mistään.

Jokapaikan säätäjä - haluaa kontrolloida kaikkea ja kaikkia. Antaa ohjeita ja vinkkejä kaikille ja kaikesta. Tietää yleeensä paremmin kuin muut. Kuuntelee huonosti. Jokapaikan säätäjän omaa työtä ei voi arvostella tai arvioida, siinä ei ole mitään moitittavaa.

Karsinatyöskentelijä - ei ole tehtävänkuvauksessa, en hoida. Ei kuulu meidän sektrorille, ei hoideta. Työ on tarkasti rajattu, määritelty tai budjetissa. Joustavuus ei kuulu Karsinatyöskentelijän sanavarastoon tai työkalupakkiin.

Huokailija - Kaikki on vaan niiiiin vaikeaa. Liikaa töitä, liikaa vastuuta, liikaa meteliä, liikaa kaikkea. Varmaan näin onkin, mutta aikuisen oikeasti vastuullinen ihminen tekisi asialle jotain, tekisi muutoksia yksityiselämässään tai edes puhuisi pomolleen, jos ongelmat ovat aitoja. Suomeksi sanottuna kerjää huomiota.

Näin on tehty ennenkin - Muutos on pahin sana, minkä tälle työkaverille voi sanoa. Ennen kaikki oli paremmin. Organisaation jarrumies,  kehityksen dinosaurus. Vanhaan hyvään aikaan oli Kekkonen ja Neuvostoliitto tai ainakin nuoruus vielä hyvässä muistissa.

Joskus käy niin, että tällaisia ihmisiä on ollut "vain" työkaverina. Suurempi ongelma työyhteisölle muodostuu, kun yllämainittu onkin pomona. Silloin ongelmat moninkertaistuvat ja heijastuvat laajemmalle. Listaa voisi jatkaa delegointikyvyttömällä pomolla, kyttäävällä pomolla tai kiittämättömällä pomolla, joka omii alaisille kuuluvat kiitokset.

Suurin osa työpaikoistani, työkavereistani ja pomoistani on ollut upeita, mahtavia tai muuten vaan kivoja. Työpaikan koko, sijainti tai toimiala voivat olla erilaisia, mikään niistä ei määrittele etukäteen työilmapiiriä. Työpaikan negatiiviset ovat onneksi vähemmistönä, mutta ikävä kyllä yksikin voi pilata koko hyvän yhteisön ilmapiirin.

Jokaisella on vastuunsa omasta käytöksestään. On valinta, haluaako tuoda työyhteisöön ja muiden päivään iloa ja positiivisuutta, vai haluaako torpedoita ilmanpiirin omalla huonolla aseenteellaan. Hyvästä työilmapiiristä hyötyvät kaikki, myös yritys tai yhteisö itse. Hyvä työyhteisö ja terve työilmapiiri ovat paljon arvokkaampia kuin muhkea liksa tai bonukset. Töitä tekee paremmin, kun töissä on hyvä olla.

Mukavaa työviikkoa kaikille työssä oleville ja vielä antoisampaa viikkoa kaikille, joita työtä ei ole. Tiedän kokemuksesta, miltä sekin tuntuu.

Johanna

ps. Nyt on taas kiva lähteä töihin.

Uutta suomen kieltä #koskaseonmahdollista

Sosiaalisen median aikana suomen kieleen on tullut uusia murteita, kuten emojit ja hästägit. Emojeilla, kuten hymiöillä voi kirjoitettuun puheeseen antaa sellaisia 😊 merkityksiä, joita tekstistä ei voi muuten tulkita. Emojit nopeuttavat tekstintuottamista. Sen sijaan, että vastaa "Hei, oikein hienoa, että pääsit ajokokeesta läpi." voi käyttää 🚗👍😊. Tai "Lopeta tuo sonnan jauhaminen" ✋💩.

Hastageilla eli aihetunnisteilla voi niputtaa kokonaisen lauseen yhdeksi sanaksi. #jaksaajaksaa #elämäonlaiffiikunsenoikeinymmärtää. Oikeastaan hauskinta instagram-päivityksissä on lukea, kuinka kekseliäitä aihetunnisteita käyttäjät ovat keksineet. Nimittäisin sitä hästägrunoudeksi. Hyvään kuvaan yhdistetyt näppärät aihetunnisteet luovat päivityksestä enemmän kuin pelkkä kuva tai teksti itsessään sen tekisi.

Lisäksi nuoriso, joka aina sukupolvi vuorollaan uudistaa katukieltä, on ottanut sanastoonsa erityisesti pelien, vlogien ja videoiden välityksellä englanninkielen sanoja. Teinejä (nuorisoa) ei pitäisi dissata (vähätellä), vaikka he käyttävät sanoja leveli, lol tai eltti.

Kieli elää ja uudistuu koko ajan. Sen voi huomata, jos lukaisee 50 vuotta vanhoja lehtileikkeitä. Vanhahtavat ilmaisut ihmetyttävät  tai suorastaan särähtävät korvaan poliittisen epäkorrekteina. Kieli, kielikuvat, otsikot ja kielen käyttötavat muuttuvat, tahdoimme sitä tahi emme.

Kieltä voi rakastaa, kieputtaa ja helliä. Lukemalla ja käyttämällä kieltä, se tulee rakkaaksi ja sujuvammaksi. Kirjoittamiseen kuuluu sopivasti pilkunviilausta ja yhdyssanahifistelyä, mutta tekemällä oppii, lukemalla oppii ja kirjoittamalla oppii.

Luovaa kielenkäyttöä toivottaen, #koskaseonmahdollista!

Johanna

Suomalaisuutta etsimässä

Suomi ensin, Suomi suomalaisille ja niin edelleen. Sanoina ja sanapareina ne ovat vallan mainioita. Suomi ensin. Tottahan toki, sillä jos Suomessa ei ole Suomi ensin, niin mikä sitten? Venäjä? Ruotsi? Kiina? Vanuatu?

Enää pitäisi sitten päättää, että millainen on se Suomi, jonka tulee olla ensin. Just tämä nykytila, joka nyt vallitsee? Sipilän hallitus, nykyinen työttömyys ja menestys jääkiekon maailmanmestaruudessa ja euroviisuissa? Vai pitäisikö olla Suomi ensin 2011, jolloin voitettiin mieslätkän maailmanmestaruus? Vai olisiko kuitenkin Suomi ensin 2006, jolloin tuli voitto euroviisuissa. Ehkäpä kallistun kuitenkin Suomi ensin 1995 ja ensimmäinen mieslätkän maailmanmestaruus. Olen ylpeä suomalaisuudestani, mutta suomalaisuuden määritteleminen tuntuu vaikealta.

Olen syntynyt Suomessa, vanhempani ovat olleet syntymästään asti Suomen kansalaisia. Tämä tuskin voi olla ainoa ehto suomalaisuudelle. Tiedän suomalaisia, jotka ovat syntyneet Suomen valtakunnan rajojen ulkopuolella. Tiedän suomalaisia, joiden toinen vanhempi on muunmaalainen. Tiedän suomalaisia, jotka ovat itse syntyneet muunmaalaisista vanhemmista Suomen valtakunnan rajojen ulkopuolella.

 Mikä tekee suomalaisesta suomalaisen, ja kuka sen päättää? Onko suomalaisuutta: "Suomi-filmimäiset sinisilmäiset vaaleat tyttöset, jotka mekot hulmuten tekevät heinätöitä pelloilla. Tuulitakkikansa, joka vetää naama myrtsinä sauvakävelyä pitkin maita ja mantuja. En finne igen tai Pekka dokaa Tallinnassa eli suomalaismiehet tennissukissa ja harmaissa kävelykengissään olutmyötäisessä örveltämässä ulkomailla, tai vaihtoehtoisesti vetämässä kotona kossukännissä muijaansa pataan."

Pitääkö suomalaisen syödä ruisleipää ja grillimakkaraa ja saunoa puusaunassa harva se ilta? Onko vain suomenkielinen aito suomalainen? Suomalaisuuteen voidaan tietysti liittää evankelis-luterilaisuus, mutta kristinuskohan on tuontitavaraa. Suomalaisetkin ovat oikeasti maahanmuuttajia, se vaan unohtuu yhtä nopeasti kuin saamelaisten oikeudet.

Suomalaisuutta oli yli 70 vuotta sitten olla poteroissa talvi- ja jatkosodissa tai kotirintamalla pitämässä kansakunnan pyörät pyörimässä. Me sodanjälkeinen sukupolvi emme voi enää kaivautua rintamalinjojen taakse. Voimme olla kiitollisia isovanhempiemme sukupolvien työlle ja uhrauksille, mutta emme voi jäädä elämään 70 vuoden takaiseen tilanteeseen.

Onko yhtenäistä suomalaista identiteettiä olemassakaan? Onko se vain hyvin myytyä kansallistunnetta, sillä Suomessa on hyvin vahva maakuntalaisidentiteetti. Maakunnat, maakuntalaulut ja maakuntalaisuutta henkivät kansallispuvut. "Suomalaisia" luonteenpiirteitäkin on niputettu maakuntalaisuutta korostaen. Onko hämäläinen aina hidas? Onko turkulainen samanlainen kuin karjalainen? Ovatko kainuulaiset uusmaalaisten hengenheimolaisia? Pohjalaisia tuskin voi pitää savolaisten kaltaisina. Keitä ovat aidot suomalaiset?

Täytyy olla jotain hyvin suomalaista, jotain jota haluan itse puolustaa. Tässä muutama ajatus suomalaisuudesta. Suomalaisuus on minulle yhteiskuntarauhaa. Suomalaisuutta on rehellisyys, pääsääntöinen luottamus hallintoon ja sen toimivuuteen. Lainsäädännön tasolla vahvistettu avoin päätöksentekojärjestelmä. Joku pitää suomalaisuutena sääntöjen noudattamista pilkunviilaajaan pieteetillä, tunnistan senkin piirteen.

Suomalaisuus on ehdottomasti metsää, metsää, metsää ja vielä kerran metsää. Meri on minulle suomalaisuutta. Toiselle se on järvimaisema, mutta menkööt suvaitsevaisuuden hengessä. Jokamiehenoikeudet. Mahdollisuus olla hiljaa. Vastuullinen sananvapaus. Puhdas ilma ja pohjavesi. Tasa-arvo. Mahdollisuus oman itsensä sivistämiseen. Eteenpäinkatsominen. Vaatimattomuus. Pohjalainen hullunrohkea yrittäjähenkisyys. Geeniperimässäni on oletettavasti enimmäkseen pohojalaisuutta, joten siitä tulee oikeus nostaa pohojalaisuutta vähän korkeammalle.  Oikeus määritellä itse itsensä. Mitkään näistä eivät ole itsestäänselvyyksiä. Kaikki voidaan romuttaa tai nakertaa - joko sisäisesti tai ulkoisen vallan toimesta.

Saatan kotikulmilla astellessani erehtyä luulemaan, että kaikki suomalaiset ovat kaltaisiani. Helsingin Kalliossa tai Kainuun erämaissa suomalaiset voivat olla hyvin erilaisia, tai sitten yllättävän samankaltaisia.  Jos Yusu, Musu ja Husu kokevat olevansa suomalaisia, niin onko se meiltä kantasuomalaisilta pois?

Olisiko kuitenkin mahdollista, että suomalaisuus on tunne, ihmisen sisäinen ominaisuus. Tunnen itseni suomalaiseksi, olen siis suomalainen. Jos se riittää minulle, sen pitäisi riittää muillekin.

Kerro minulle hyvä blogin lukija, miksi sinä koet olevasi suomalainen? Mitä on olla suomalainen?

Johanna, suomalainen

Pari pikku kasvatusvinkkiä

En ole ammattikasvattaja, enkä saanut äitimitalia tai Vuoden äiti -titteliä. Välillä olen kotona universumin supermutsi, välillä ärsyttävin äitihirviö ikinä. Vuosien varrella olen kuitenkin oppinut jotain omilta lapsiltani ja kasvatusyrityksistäni.

Tässä teillekin iloksi ja opiksi pari pikku kasvatusvinkkiä:

- Et ole koskaan valmis äidiksi ja isäksi. Jos haluat odottaa sopivaa elämäntilannetta, asuntoa, autoa, tai omaa kypsyyttäsi, niin voit rauhassa odottaa hautaan asti. Sitä hetkeä ei tule, että olet ihmisenä, kasvattajana ja vanhempana valmis. Ja onneksi niin, sillä mikään ei ole rasittavampaa ja pelottavampaa lapselle kuin täydelliset vanhemmat.

- Useimmat asiat eivät haittaa. Tämä on ollut oma henkilökohtainen pitkä kasvuprosessini, kun maitolasi kaatuu sen seitsemännentuhannen kerran. Asiat voivat kyllä ärsyttää väsyneen vanhemman hermoja, mutta useimmiten maailma ei kuitenkaan siihen kaadu.

- Kohtuullisuus ja riittävän hyvä ovat elämän ja kasvatuksen peruspilareita. Kaikkea ei voi saada, eikä kukaan ole täydellinen, onneksi.

- Tunnista tunteesi & tunne tunteesi & näytä tunteesi. Jos et tiedä mistä itselläsi kenkä puristaa, niin miten kuvittelet tietäväsi mistä lapsellasi kenkä puristaa. "Mikä hätänä?" empaattisesti ja lempeästi kysyttynä voi avata yllättäviä ovia.

- Ihmiset ovat arvoikkaita, ainutlaatuisia, epätäydellisiä -  siis ihmisiä. Sinä olet arvokas, juuri tuollaisena sietämättömänä ja keskenkasvuisena otuksena. Myös lapsesi on arvokas, juuri sellaisena sietämättömänä ja keskenkasvuisena otuksena. Rakkaus itseesi ja läheisiisi on maailman suurin voima, joka kasvaa, kun sitä käyttää. Viha kuluttaa, rakkaus rakentaa.

- Uskalla itse unelmoida ja salli se myös lapsille. Yhtään vuorta ei olisi valloitettu eikä keksintöä keksitty, jos ihminen ei olisi uskaltanut unelmoida. Unelmien toteuttaminen vaatii yrittämistä ja epäonnistumisia. Sellaista se elämä vaan nyt on. Tämän päivän unelmat voivat olla huomista todellisuutta.

- Verkostoidu. Hanki ihmiskontakteja. Tutustu erilaisiin ihmisiin. Lasten on hyvä olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja vierailla erilaisissa kodeissa. On niin siistii, kun lapsi voi todeta, että kyllä meidän koti onkin hyvä mesta.

- Vaikeuksien keskellä on hyvä tsempata ja hakea apua. Kun tsemppaat ja selviät vaikeuksista, niin se vahvistaa sinua. Avun pyytäminen on vastuullista vanhemmuutta. Löydä oma balanssisi tsemppaamisen ja avun pyytämisen välillä. Harjoittele molempia. Harjoittele myös muiden tsemppaamista ja muille avun tarjoamista. Sekin on kasvattavaa.

- Elä omien arvojesi mukaan. Ensin sinun täytyy vain tietää, että mitkä ovat arvosi. Jos et tiedä, niin tutustu itseesi.

- Nuku silloin, kun siihen on mahdollisuus. Kunnon yöunet nukkuneena kestät vastoinkäymisiä ja maitolasin kaatumisia hitusen paremmin.

- Ulkoilu tekee hyvää, varsinkin vaikeuksien aikana. Päivittäinen raitisilma-annos piristää vähän tai väsyttää terveellisesti.

- Opettele aikuisena jokin uusi juttu. Se virkistää sinua ja opettaa lapsillesi, että aikuisenakin on elämää.

- Hulluttele välillä. On hyvä oppia nauramaan itselleen.

- Luota. Luota itseesi, luota lapseesi, luota elämään ja luota tulevaisuuteen. Suomen jääkiekkopeliä katsoessa olet saattanut tokaista, että "Me ollaan hävitty tää peli.", mutta aikuisten oikeesti, elämässä sattuu hyviä yllätyksiä.

- Jos et tiedä, kysy lapsiltasi. He ovat fiksumpia kuin tiedätkään.

Huomasit varmaan, että nämä lasten kasvatusvinkit sopivat kaikenikäisille, oli lapsia huushollissa tai ei.

Antoisaa kasvua kesän keskelläkin!

Johanna

Malja sinulle!

Malja ja onnea sinulle, ...

...joka sait tänään painaa päähäsi odotetun lakin.

... joka saavutit unelmiesi tutkinnon.

... jolle ovet avautuvat helposti uusiin unelmiin.

... joka sait stipendin, palkinnon, ruusun, onnitteluhalauksen.

Olen onnellinen puolestasi. Toivottavasti saat nauttia saavutuksistasi kiitollisena. Suokoon elämä sinulle hyvää jatkossakin!

Malja ja onnea sinulle, ....

... jolle tämä päättynyt lukuvuosi on ollut täynnä taistelua ja vastoinkäymisiä. Toivottavasti tämä vuosi ei ole lannistanut sinua. Aina ei voi edes yrittää parhaansa, vaan riittävän hyvä on tarpeeksi. Toivottavasti kesällä saat levätä ja virkistäytyä. Räntäsateen jälkeen osaat arvostaa auringonpaistetta.

... jolle ovi unelmien opiskelu- tai työpaikkaan ei auennutkaan tänä vuonna. Ethän luovu unelmistasi. Tämän päivän vastoinkäymiset ovat mysteeri, mutta selviytyminen niistä voi aukaista polun parempaan huomiseen.

... joka et saanut tsempparipalkintoa, stipendiä, ruusua tai edes halausta. Olet kuitenkin päässyt sellaisten esteiden yli, joista muut eivät ole olleet edes tietoisia. Arvostan yritystäsi. Kunnioitan sisäistä voimaasi. Halaus sinulle.

Malja ja onnea sinulle,...

juuri Sinulle. Saat olla ylpeä saavutuksistasi, vastoinkäymisten voittamisesta ja toteutuneista unelmista. Itselleni opiskelu on ollut innostavaa ja suhteellisen vaivatonta. Tiedän kuitenkin monia lapsia, nuoria ja aikuisia, jolle koulunkäynti ja opiskelu on syystä tai toisesta ollut selviytymistä ja kipeitä kokemuksia. Olipa todistuksesi täynnä kiitettäviä tai kuperkeikan tehneitä ysejä, niin ne eivät ole arvosana Sinusta ihmisenä.

Jos kulunut lukuvuosi on ollut hyvä, niin siitä on hyvä ponnistaa eteenpäin. Jos kulunut lukuvuosi on ollut surkean ja kamalan sekamelskaa, niin älä anna elettyjen murheiden lannistaa huomista ja kuka olet sisimmässäsi. Huomisen hyvyys on vielä piilossa, mutta ihan nurkan takana.

Malja Sinulle, onnitteluhalaus ja virtuaaliruusu tänään ja Hyvää huomista!

 Johanna, ylioppilas aika monen vuoden takaa

Intiimi suhde

Tässä vaiheessa, kun blogielämää on vietetty puolisen vuotta, voinkin avautua intiimistä suhteestani.

Se on mukana melkein kaikkialla ja ihan käden ulottuvilla. On orpo olo, jos sitä ei olekaan. Aamulla ekat hipaisut ja illalla viimeiset vilkaisut. Se on oman muistin jatke, almanakka, laskin, taskulamppu, kamera ja muutenkin kaikin puolin kätevä pikku vekotin.

Jos et vielä arvannut, niin armas kamuni on taskukokoinen tietokone, jolla voi myös soittaa ja lähettää tekstiviestejä. Oma pikku älypuhelimeni. Hyvin lyhyessä ajassa suhteestamme on tullut tiivis, läheinen ja suorastaan koukuttava.

Kiitos Nokia - connecting people - minulla on kännykkä ja sosiaalinen verkosto. Ja kyllä, kännykkä ja verkostoni tekee minut onnelliseksi. Nykypuhelin on hyvin persoonallinen esine, intiimimpi kuin hammasharja. Otapa kokeeksi perheen teinin puhelin hetkeksi käteen. Nanosekunnin murto-osassa olet kuulustelun kohteena: "MIKSI sinulla on MINUN puhelimeni?" Et tule tekemään sitä uudestaan, paitsi ärsytystarkoituksessa. Testattu on.

Suhde puhelimiin on muuttunut vuosikymmenten aikana. Olen kekkosenajan lapsia. Perheissä oli yksi L.M. Ericssonin kiekkovalintainen puhelin, meillä se oli vihreä. Jo sanana puhelin on ihana. Puhe ja elin. Kielitoimiston sanakirjasta löytyy paljon huikeita puhelin-alkuisia sanoja, jotka ovat kadonneet historian hämäryyteen: puhelinkoje, puhelinlanka, puhelinkioski.

Puhelu vaati useita äänekkäitä toimintoja lankapuhelinajalla. Nosta luuri. Odota valintaääntä. Voi sitä epäonnen määrää, jos puhelinnumerossa oli paljon ysejä ja nollia. Hurrrr, hurrrr. Hälytysääni. Yleensä, kun jonnekin soitettiin, niin aina joku vastasi puhelimeen. Olivatko ihmiset enemmän kotosalla 70- ja 80-luvuilla?

Muistan, kun veli oli intissä ja soitimme iltaisin komppanian ainoaan puhelimeen. Hurrr, hurrr. Tuut-tuut-tuut. Ja uudestaan hurr, hurr, hurr ja tuut-tuut-tuut. Ja uudestaan hurr, hurr, hurr ja tuut-tuut-tuut. Ja uudestaan ja uudestaan, kunnes linja vihdoin vapautui ja joku päivystävä varusmies vastasi.

Jossain vaiheessa meillekin tuli näppäilypuhelin, johon saatiin myös jatkojohto. Olin juuri silloin teini-iässä. Oli niin mahtavaa päästä omaan huoneeseen puhumaan kavereitten kanssa.

Aikaa kului, saimme langattoman puhelimen. Tämä oli jo niin siistiä, että kotona saattoi liikkua ja puhua puhelimessa samaan aikaan. Liekö tästä syystä, en malta edelleenkään millään pysyä paikoillani, kun puhun puhelimessa. Kävelen pitkin kotia tai lähden kävelylle. Voi sitä vapauden hurmaa!

Sitten koitti puhelinhistoriani varsinainen kehitysharppaus, kun vanhemmillani oli autossa autopuhelin. Ei tarvinnut olla aina kotona puhumassa puhelimessa, saattoi olla autossa ja puhua puhelimessa.

Eka kännykkäni oli puolenkilon painoinen, nokialainen tietenkin. Tekstiviestitoiminto oli kuulentoon verrattavissa oleva saavutus. Vuosien saatossa puhelimet pienenivät, kunnes joitain vuosia sitten hankin ensimmäinen älypuhelimeni. Otin lastenkin silmissä kertaharppauksen dinosaurusajasta digiaikaan, tai lähinnä normiaikaan heidän näkökulmastaan. En enää ollut nolo.

Kun ensimmäinen älypuhelimeni päätti hajota ilman ennakkovaroituksia, otin tarkoituksella hetkeksi käyttöön ihan tavallisen puhelimen, sellaisen, jolla pystyy soittamaan ja lähettämään tekstiviestejä. Kätevää, mutta ahdistavaa. Riippuvuusoireita ilmeni viikkojen ajan, kun oikealla etusormella piti tökkiä vasenta kämmentä.

Nyt elelen taas onnellista arkea älypuhelimeni kanssa. Tosin välillä risoo tämä läheisriippuvuus. Sitä vaan ei voi päästää kovin pitkäksi aikaa silmistään. Ehkä on hyvä ottaa vähän etäisyyttä ja tehdä omia juttuja. Kännykkä voi hoidella omia päivityksiään ja minä omiani. Ehkäpä on hyvä hetki lähteä päivittämään omaa sosiaalista verkkoaan ihan kasvotusten.

Ollaan yhteyksissä!

Johanna

Ihmiscocktail

On pohdinnan arvoista pysähtyä välillä miettimään, että mitkä asiat meissä liittyvät sukupuoleen ja mitkä ihmisyyteen. Lähdemme helposti luokittelemaan ihmisen ominaisuuksia sukupuolen mukaan. Miehet sitä ja naiset tätä. Pojat sitä ja tytöt tätä. Blaa, blaa, blaa. Varmaan on ominaisuuksia, jotka ovat enemmän miesten kuin naisten omaisuutta ja päinvastoin. Toisaalta kuinka paljon näistä omituisuuksista, omaisuuksista tai ominaisuuksista on kuitenkin vain ympäristön ja kasvatuksen tulosta?

Kannatan oikeuksia. Oikeus olla sitä mitä on ja mistä pitää. Kannatan sitä, että tyttö saa olla ihana prinsessa ja rakastaa vaalenpunaista ja tylliä ilman että sitä vähätellään "tyttöjen jutuiksi". Prinsessatyttö on yhtä arvokas kuin rasavillityttö. Tyttö saa olla myös poikatyttö. Tyttö saa olla molempia, ihan vaikka vain päivästä ja mielialasta riippuen. Poikakin saa tykätä tyttöjen jutuista ja olla tykkäämättä poikien jutuista tai molempia tai päinvastoin. Se, että on sattunut syntymään tytöksi tai pojaksi, ei voi asettaa lapsen elämän tieksi muiden valmiiksi tallaamaa ja viitoittamaa polkua kehdosta hautaan.

Tuntuu oikeastaan aika kurjalta ajatus siitä, että kun lapsen sukupuoli on tsekattu synnytyslaitoksella, niin siitä eteenpäin kaikki on jo valmiiksi valittu lapsen puolesta. Tytöt tyttöjen juttuihin ja pojat poikien. Naiset naistentöihin ja miehet miestentöihin. Kuinka tylsää, jos ei saa kokeilla, vaihtaa mielipidettä ja tehdä virheitä, sukupuolesta riippumatta.

Ongelma ei ole sukupuoli, vaan siihen liitetyt stereotyyppiset ominaisuudet. Oletko pohtinut kuinka paljon ominaisuuksia liittyykin oikeastaan siihen mitä meillä on korvien välissä, ei jalkovälissä?

Mietipä seuraavan kerran, kun tapaat ihmisen, riippumatta siitä, mitä hänellä on jalkovälissä, että mitä hänellä on korvien välissä ja millä tavalla hänen ihmisyytensä näkyy hänen elämässään.

Minulla on ollut suuri ilo tutustua viime vuosina transsukupuolisiin ihmisiin ja olen sitä kautta oppinut ihmisyydestä enemmän. En ole aiemmin oikein ymmärtänyt transsukupuolisuuteen liittyviä asioita, ajatuksia ja tuntemuksia.

Pohtiessani asiaa, olen huomannut, että asiat, joiden olen luullut olevan sukupuoleen liittyviä, ovatkin siitä erillisiä. Ihmisyyteen kuuluu niin paljon ihanaa, hyvää ja kaunista. Vain osa ihmisyyteen liittyvistä asioista liittyy ainoastaan sukupuoleen tai seksuaalisuuteen tai seksuaaliseen suuntautumiseen.

Ihmisyydessä on paljon enemmän, kuin vain sukupuoli. Minäkin olen paljon enemmän kuin "vain" nainen. Teen ja koen asioita, koska olen nainen. Teen ja koen asioita, vaikka olen nainen.

 Onko sukupuolittuminen vain totuttua tapaa vai kenties vielä oppimattomia taitoja? Talvirenkaissa tai kattiloissahan ei lue, että "vain miehille" tai "naisten kattila". Kromosomeista riippumatta meissä kaikissa on miehisyyttä ja naiseutta, tai luulemmeko vain. Onko joku miehinen piirre miehisyyttä vain suomalaisessa kulttuurissa? Voiko joku Suomessa naiseuteen liitetty piirre olla miehinen jossain toisessa kulttuurissa?

Jos koet, että se mitä teet on täysin oman sukupuoleesi kuuluvaa, niin koetapa ylittää omassa mielessäsi tämä sukupuolen raja-aita. Voit yllättyä huomaamaan, että elämää on siellä toisellakin puolella. Jos siis sukupuolesi lokeroi ajatteluasi ja toimintaasi siten, että et voi tehdä tai olla jotain tai sinun on pakko tehdä tai olla jotain, koska olet mies/nainen, niin suosittelen löytöretkelle lähtemistä. Sanotaan, että matkailu avartaa.

Jos erehdyit luulemaan tätä kirjoitusta sukupuolettomuuden oodiksi tai miehisyyden ja naiseuden kieltämiseksi, luepa uudestaan. On ihanaa, että on miehiä ja naisia, varsinkin, jos he ovat sinut itsensä kanssa. Vielä ihanampaa on, että on ihmisiä, jotka ovat sinut itsensä kanssa. Kukaan ei pakota sinua kieltämään tai vaihtamaan sukupuoltasi, mutta on surullista, jos rajaat oman elämäsi muiden pystyttämien raja-aitojen vuoksi.

Meissä on omat erilaiset annoksemme naisellisuuta ja miehekkyyttä, miehellisyyttä ja naisekkuutta. Cocktailin nimi on ihminen.


Ihmismäistä viikkoa toivoen,
Johanna

Kevään kynnyksellä

Etelä-Suomen talvet ovat viime vuosina olleet vaihtelevan lumettomuuden takia erityisen pitkiä ja synkkiä. Lumi on käväissyt vain loskaisemassa paikat. Koulujen liikuntatuntien hiihdot vaihtuvat sisäliikuntaan. Päivä on harmaa ja lyhyt, yö pitkä ja pimeä. Sellainen on etelä-Suomen talvi.

Auringolla on onneksi ihmeellinen vaikutus. Se yllättää talven läpi rämpineen joka vuosi. Loputtoman pitkältä vaikuttava pimeys ja kylmyys väistyy, kun aurinko alkaa lämmittää kevään kynnyksellä.

Päivänvalon lisääntyessä, kun viimeisetkin lumen rippeet sulavat pois, niin luonto näyttää kovin rujolta. Auringonsäteet valaisevat kaiken rumuuden niin kirkkaasti. Kaikkialla on harmaanruskeaa, pölyä ja elottomuutta.

Kuoleman keskellä lintu alkaa visertää. Toivo herää. Kevät on kuin elämän vielä lunastamaton lupaus. Lupaus jostain hyvästä, joka ihan kohta pilkistää nurkan takaa.

Jossain vaiheessa kevättä takatalvi pääsee kuitenkin sivaltamaan vielä kerran kevääseen jo rakastunutta ihmistä. Hah, siitäs sait! Täältä pesee vielä pakkasta ja tuiskua. Kevään barrikadeille noussut ihminen ei taivu, vaan hihkaisee "Tule vaan lumihiutale, et sinä kauan kestä."

Kevään kynnyksellä ihmisen orastava kesäntoivo ei kylmänsivalluksesta tuuperru. Tämäkin talvi on selätetty ja lämpö hellii hiljalleen kohmeista maata. Ensin yksi urhea leskenlehti pilkottaa ojan penkalla. Hetken päästä niitä on kymmenen, sitten sata.

Isossa koivussa pienet hiirenkorvat sinnittelevät esille. Ensimmäisistä ei oikein tiedä, että onko sieltä jotain tulossa vai ei. Ja taas muutaman aurinkoisen päivän jälkeen luurankomainen koivu on saanut hennon viherpitsin ympärilleen. Kevät tanssii jo karkeloita meidän kanssamme.

Rannikolla varma kevään merkki on lokit. Rannikkoseudulla eläneelle lokkien kevätvirsi on kaunista kuultavaa. Meri on sula ja jäät lähtemässä. Lokit tulevat kertomaan sen meille.

Vuosien kertyessä koen kevään tulon yhä voimakkaammin. Minä elän! Vuosista, vaikeuksista ja vaivoista huolimatta olen avosylin valmiina vastaanottamaan kevään.

Kevät on täynnä odotusta, uskallusta, rohkeutta, optimismia ja unelmia. Kaikki unelmat eivät toteudu eikä odotukset täyty, mutta väliäkös sillä. Nyt on siihen kuitenkin mahdollisuus. Olemme kevään kynnyksellä.

Aurinkoisia ja unelmantäytteisiä kevätpäiviä!

Johanna

Äänenkäyttöä

Kuorolaiset avaavat ääntään, heillä on äänenkäyttöharjoituksia. Nyt on vuorossa kansalaisten äänenkäyttöharjoitus, tosin uusintaotto on vasta neljän vuoden kuluttua. On aika valita lähipalveluiden päättäjät ja verovarojen käyttäjät seuraavalle jaksolle.

Nyt päätetään kuinka monta lääkäriä palkataan, mihin seuraava päiväkoti rakennetaan, säilytetäänkö lähimetsä virkistyskäytössä. Nyt ei päätetä siitä, eroaako Suomi EU:sta, onko Trump katastrofi, pitäisikö Suomen liittyä Natoon tai onko avioliitto aito, tasa-arvoinen tai jotain muuta.

Tässä pikavinkki äänestyspäätöksen tekemiseen. Jos olet tyytyväinen kotikuntasi tai -kaupunkisi nykymenoon, niin äänestä silloin oman kuntasi suurpuolueita. Sama meno jatkuu takuuvarmasti. Jos taas olet tyytymätön oman kuntasi nykymenoon, niin silloin on aika antaa ääni oman kuntasi pienemmille puolueille. Ääni menee henkilölle, mutta siitä hyötyy koko muu ryhmä. Esimerkkinä, jos homekouluongelma on ollut vuosia kotikuntasi riesa, eikä sille ole tehty mitään, niin lienee aika muutokselle.

Luin tässä hiljattain ihanaa tekstiä. Se oli kaunista luettavaa, suorastaan runoutta - oikeusvaltion runoutta. Luin Suomen perustuslakia. Sieltä löytyy tällaisia helmiä:

"Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa." 

Meidän vapaudet ja oikeudet on laissa turvattu. Varmaan ihan itsestäänselvää, mutta ei tarvitse kovin montaa valtion rajaa ylittää, kun näin ei olekaan. Ja vielä vaatimus, että oikeudenmukaisuutta pitäisi edistää. Ja lisää herkkiä oikeusvaltion hiottuja timantteja:

"Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä." Niin yksinkertaista ja niin kaunista. Toisaalta niin herkkää ja katoavaa. Taaskaan ei tarvitse ylittää kovin montaa rajaa, kun näin ei olekaan.

Vaaleilla valittavat päättäjät eivät ole pellejä, joiden vaalimainoksia voi sotata. Heistä tulee julkisen vallan käyttäjiä. Se taas ei ole ihan pikkujuttu. Perustuslaki edellyttää paljon julkisen vallan käyttäjiltä eli päättäjiltä:

"Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon."

Jos omassa kotikunnassasi asiat eivät ole niin kuin haluaisit niiden olevan, niin tee sille jotain. Älä sottaa vaalimainoksia tai vihaoksenna facebookissa, vaan äänestä. Jos haluat muutosta, ole se muutos. Jos sinulla on mahdollisuus äänestää, käytä se mahdollisuus. Voit toki valittaa äänettömänä seuraavat neljä vuotta, mutta se taas ei muuta mitään.

Minkään kunnan tai kaupungin valtuustossa ei ole äänettömien puoluetta. Ei ole tyhjiä paikkoja. Tyhmiä paikkoja voi olla, mutta siihen olisi pitänyt vaikuttaa jo aiemmin.

Jokainen meistä käyttää joitain yhteiskunnan palveluja, vaikkei sosiaali- ja terveyspalvelujen suurkuluttaja olisikaan. Suomalainen erikoisuus on lisäksi jokamiehenoikeus, oikeus käyskennellä Merja Metsänomistajan metsässä poimimassa sieniä ja marjoja ihan ilmaiseksi. Onko kotikunnassasi sopivia metsiä ja alueita, joissa voit nauttia tästä oikeudesta? Onko tilanne hyvä vai uhattuna? Tämäkin asia on julkisen vallan päätettävissä, se on asia johon äänestämällä voit vaikuttaa.

"Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon."

Vaikka kunnallisvaaleissa ei päätetäkään siitä, eroaako Suomi EU:sta, onko Trump katastrofi, pitäisikö Suomen liittyä Natoon tai onko avioliitto aito, tasa-arvoinen tai jotain muuta, niin Suomen kuntien valtuustoissa päätetään tärkeistä asioista kuitenkin.

Jos et käytä ääntäsi, joku käyttää sen puolestasi. Näin se vain menee.

Aina vaalien alla olen kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että minulla on äänioikeus. Voin asettautua ehdokkaaksi (mitä en tällä kertaa tehnyt). Ehdokkailla on oikeus kampanjoida. Ehdokkailla ja äänestäjillä on oikeus olla nykyisten valtaapitävien kanssa eri mieltä, ilman pelkoa siitä, että joutuu vankilaan. Sinua tai läheisiäsi ei ulkailla, jos olet ehdokkaana. Voit äänestää niin, ettei kukaan saa tietää, ketä äänestät.

Toki järjestelmässä on puutteita ja valitut eivät tee aina järkeviä päätöksiä, mutta oikeudenmukaisempaa ja läpinäkyvämpää hallintomuotoakaan ei ole tarjolla. En vaihtaisi tätä tavisdemokratiaa diktatuuriin tai mihinkään muuhun järjestelmään, missä äidinkieleen, rotuun, uskontoon, heimoon, sukupuoleen, varallisuuteen, älykkyyteen yms vedoten vietäisiin ihmisiltä vaikutusmahdollisuus.

Valtaa ei anneta, se otetaan. Jos et käytä äänivaltaasi, se kyllä käytetään sinulta toista kertaa kysymyttä.

Sinulla on ääni. Käytä se. Älä ole äänetön.

Terveisin,
Johanna, äänenkäyttäjä

Itsearmollinen ihminen

Itsetunto, itseluottamus, itsevarma, itsesääli, itsemurha, itsearmo. Viisi ensimmäistä on tuttuja ja tunnettuja suomalaisia sanoja. Suomalaisia on moitittu huonosta itsetunnosta. Meitä on rohkaistu luottamaan itseemme ihmisinä ja kansakuntana. Itsevarma on sana, jota ei vallan yleisesti liitetä suomalaisiin tai suomalaisuuteen. Itsevarma haiskahtaa itsekehulta ja se on jo melkein synti suomalaisille. Itsesäälin vaivumme aika ajoin sekä ihmisinä että kansakuntana. Itsemurha on itsessään suuri suru. Se on yhden ihmisen hätähuuto, joka koskettaa koko perhettä ja lähipiiriä.

Itsearmo on melkein uusi sana tai ainakin liian vähän käytetty. Jospa se tulisi Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi paremmin käyttöön. Ihminen, joka on armollinen itselleen, on sitä myös toisille. Itsearmo on lupa hengähtää. Itsearmo hiljentää suorituspaineet, kilpailukykyvaatimukset, elämän hektisyyden, jatkuvan tekemisen ja olemisen non-stop kaikkialla kokoajan.

Itsearmo silittää sielun poskea, kysyy "miten jaksat, vai jaksatko ollenkaan?". Itsearmo sallii ihmisen levähtää ja kerätä voimia. Itsearmo ei ole laiskuutta tai hälläväliä-asennetta. Itsearmo on itsemyötätunnon sielunveli. Käsi kädessä itsearmo ja itsemyötätunto hellivät herkkäsieluista elämän matkalaista.

Miltä näyttää itsearmollinen ihminen? Miten sellaisen voi tunnistaa? Itsearmollinen ihminen on sellainen, joka katsoo itseään lempeästi ja hyväksyvästi. Ihminen, joka puhuu itselleen kauniisti ja kannustaen. Ihminen, joka kohtelee itseään kunnioittavasti ja rakkaudella. Ihminen, joka ei muistele epäonnistumisiaan pilkaten ja rangaistakseen itseään, vaan ottaa vain opiksi. Itsearmollinen ihminen oppii päästämään irti sellaisesta, mikä vain vahingoittaa ihmistä. Joskus se voi tehdä kipeää, mutta se kannattaa.

Elämä ei ole täydellistä eikä täydellistä ihmistäkään löydy maailmasta. Olemme kaikki joskus ja jossain haavoitettu, säröillä ja pikkiriikkisen vinksahtaneita ja vajavaisia. Sellaisina siis aivan tavallisia ihmisiä. Kaikki ovat joskus kompuroineet, pettyneet toiveissaan ja pettäneet muiden odotuksia. Puolet tämänkin maan synkkyydestä poistuisi, kun ihmiset puhuisivat itselleen yhtä rohkaisevasti kuin parhaimmalle ystävälleen. Kyllä se siitä.

Itsearmollisen minän vastakohta on suorittaja-sinä. Suorittaja-sinä kysyy, että oletko ansainnut lepoasi. Itsearmollinen-minä sallii sinun levätä, oletpa sitä ansainnut tai et. Sinun pitää levätä, jos lepoa tarvitset. Lepoa ei tarvitse ansaita. Suorittajan ääntä on hyvä vaimentaa. Maailman melskeessä ihminen tarvitsee lepoa, sillä ilman lepoa on levotonta. Jos taas on levotonta, niin silloin ei ole rauhaa. Ja sitähän ihminen tarvitsee - rauhaa. Rauhaa ensin itsensä kanssa, sitten muiden ja lopulta maailman. Kätevää, eikö totta?

Kaikki alkaa siitä, että opit puhumaan itsellesi niin kuin parhaalle ystävällesi. Kyllä se siitä.

Itsearmollinen ihminen uskaltaa kokeilla, keksiä, oivaltaa, etsiä ja iloita. Kun ei ole pakko hampaat irvessä pärjätä ja jaksaa, niin ihminen jaksaa kumman helposti ihan vain silkasta elämisen ilosta. Kyllä se siitä!

Aattelepa seuraavaa: Itsearmollinen Suomi täynnä itsearmollisia ihmisiä. Vau, mikä vuosisata tulossa!

Itsearmollista viikkoa!

Johanna

Kosketus koskettaa

Rakastan suomen kieltä, sen sanoja ja kirjoittamista. Pohdin asioita ja maailmanmenoa kirjoittamalla ja sanoja vinksauttamalla - siis tätäkin blogia. Sanotut ja kirjoitetut sanat voivat koskettaa, eheyttää, parantaa tai satuttaakin. Puhua voi mitä vain, mutta äänensävy antaa lopullisen sävyn sille, mikä sanottujen sanojen todellinen sisältö on. Minuakin, aikuista naista, on tytötelty monta kertaa. Joskus se on ollut kunnioittavaa ja kehumista, joskus sillä on ollut alentava sävy ja tarkoitus.

Kosketus ei eroa puheesta. Kosketuksella voi kunnioittaa, kehua, parantaa, tukea ja rakastaa. Kosketuksella voi myös häpäistä, vähätellä ja satuttaa. Ihmisen ihon koskettaminen, silittäminen, halaaminen, rutistaminen, hierominen ja taputtaminen on sellaista viestintää ja vuorovaikutusta mihin sanat eivät kykene. Väkivalta, halventava kosketus ja seksuaalinen kaltoinkohtelu on kosketuksen ja vallan väärinkäyttö, eikä niillä ole mitään tekemistä ihmisen kosketusvajeen kanssa. Tai voipi olla, että kosketusvajeinen ihminen väärintulkitsee omaa vajettaan.

Olen viime päivien aikana lukenut artikkeleita, blogeja ja kolumneja kosketuksesta. Muutamat niistä jäivät mieleen elämään. Yhdessä blogissa, kirjoitettiin siitä miten haluamme tulla kosketetuksi. Jokaisen pitäisi uskaltaa kysyä itseltään, että miten minä haluan tulla kosketetuksi. Kosketus voi olla seksuaalista, mutta kaikki kosketus ei ole seksuaalista. Pääasia, että kosketus on kunnioittavaa ja ymmärretään samalla tavalla. Toisessa kirjoituksessa kirjoittaja sai hyväksyvän kosketuksen ihan yllättävässä paikassa, suuhygienistin vastaanotolla. Kosketus voi koskettaa syvälle sydämeen saakka. Iho muistaa, vaikka sanat katoaisivat.

Me kaikki tarvitsemme kosketusta, ihan jokainen elämämme ensimmäisestä henkäyksestä viimeiseen asti. Kosketuksessa on  mukana rakkaus. Voi rakastaa ilman sanoja. Läsnäololla ja kosketuksella voi kertoa, että olet minulle tärkeä. Iholla ihoa vasten voi kokea, että minä olen tärkeä, minua rakastetaan. Vauva tarvitsee ravinnon lisäksi sylihoitoa. Rakastavaiset sulautuvat rakastellessaan yhdeksi. Rakkaus ei tee pahaa, eikä rakkaudellinen kosketus vahingoita.

Ihminen menee rikki, jos ei saa hyvää kosketusta. Varmaan tästäkin on tieteellisiä tutkimuksia, mutta kirjoitukseni perustuu ihan tavalliseen elämänkokemukseen ja ihmistuntemukseen. Tätä kosketusvajetta lääkitään alkoholilla, lääkkeillä, irtoseksillä tai ihan millä vaan, joka turruttaa sen tunteen, että oikeasti tarvitsee vain hyväksyvän halauksen. On suomalaista erikoisuutta, että alasti voidaan olla isolla porukalla tiiviisti saunan lauteilla, mutta  vaatteet päällä ollaan metrien päässä turvallisesti erillään ja koskettamatta toisia.

Kansantaloudellista kestävyysvajetta haitallisempi ilmiö on halausvaje. Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi tarvitaan kansallinen halauspäivä kaupassa myytävine halipullineen. Eukonkantokilpailujen ja suojalkapallon lisäksi tulee halifestivaalit ja hallitus ministereineen kirittää halausindeksin uusiin lukemiin. Tätä voisi jatkaa nasevilla lauseilla ja näpäköillä pakinoilla, mutta leikin varjolla kirjoitan todellisesta, koskettavasta asiasta.

Ihminen tarvitsee kosketusta. Minä tarvitsen kosketusta. Sinä tarvitset kosketusta. Ei tarvitse halata vain humalassa tai Suomen voittaessa jääkiekon maailmanmestaruuden. Voi halata hyvinä päivinä ja koskettaa kauniisti elämän kolhujen iskiessä. Halataanko, kun tavataan?

Johanna

Miinakenttä ja muita ihmisyyden tapauksia

Mehän olemme kaikki empaattisia, ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Sehän on selvä se. Meidän kanssamme elämä on auvoista ja ainaista kesää. Tiedämme kuitenkin työpaikalta, naapureista tai omasta sukuyhteisöstä ne hankalat tapaukset, joiden läheisyydessä eläminen on sietämätöntä. Meissä kaikissa on varmasti hippunen näitä ominaisuuksia, mutta osa ihmisistä on jalostanut itsensä uudelle tasolle - ikävä kyllä. Olen tässä luetellut näistä joitain, tunnet varmaan tapaukset.

Vali-vali alias Naama Väärinpäin. Narinaa, marinaa. Suu jauhaa kuin kitisevä sarana. Aurinko paistaa liian kirkkaasti tai sitten on koko ajan pilvistä, eikä aurinko paista. Mikään ei ole koskaan hyvin. Jos päiväsi alkoi hyvin, niin Vali-vali Ankeuttaja onnistuu kyllä pilaamaan sen.

Miinakenttä. On olemassa henkilöitä, joita ympäröi näkymätön miinakenttä. Miinakentällä on uhmaikäisen kolmivuotiaan kärsivällisyys. Väärä sana ja jytkym!! ja tämä tyyppi räjähti. Sukujuhlien ja pikkujoulujen takuuvarma tappelupukari, haastaa riitaa sanan säilällä. Vali-valin kehittyneempi muoto potenssiin 10 - siis ikävällä tavalla.

Nokittaja. Saitko katiskassa ison ahvenen? Tämä tyyppipä sai ainakin kaksi. Keräsitkö ämpärillisen marjoja? Nokittaja keräsi ainakin 5 ämpärillistä mustikoita ja 10 litraa puolukoita. Jos olet käynyt 10km lenkillä, niin Nokittaja onkin juossut kaksikymmentä ja parit salitreenit päälle. Nokittaja tietää kaikesta kaiken ja on muutenkin aina oikeassa.

Koettelemusten kilpajuoksu. On Nokittajan negatiivisempi serkkupuoli. Jos sulla on asiat huonosti, niin tällä tyypillä on ainakin kaksi kertaa huonommin. Onko sulla paha flunssa? No tällä tyypillä on ainakin kaksi viikkoa kestänyt ihan hirvee keuhkokuume JA korvatulehdus tai A4B3C5 influenssa, jota on Suomessa todettu vain tämä yksi tapaus. Nokittaja ylpeilee saavutuksillaan, Koettelemusten kilpajuoksu surkeudellaan.

Lintu-vai-kala, toiselta nimeltään Kaksinaamainen tai Selkäänpuukottaja. Näiden ihmisten lähellä kylmää. Et voi koskaan olla varma, mitä tällainen ihminen todella ajattelee, sillä ei sano mitä ajattelee. Sanoo jotain ja tarkoittaa toista. Näihin ihmisiin voi luottaa yhtä paljon kuin ugandalaiseen jenkkiupseeriin, joka on leski ja sikarikas, ja joka on ihastunut facebookin profiilikuvaasi.

Piikittelijä eli "etkös sinä nyt leikkiä ymmärrä". Piikittelijä on inhottava ja löytää kyllä oivalliset piikit tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kerskuu "rehellisyydellään", mutta on todellisuudessa vain ilkeä. Haluaa satuttaa ja tekee sen myös. Ihmettelee muita tosikoiksi, kun eivät ymmärrä ivapiikkejä. Kiusaaja sanan todellisessa merkityksessä.

Lapasen vaatimattomampi muoto. Täysin hajuton, mauton, väritön ja mielipiteetön ilmenemismuoto, joka pyytää anteeksi jokaista henkäystäänkin. Hiljaisen vallankäytön mestari, sillä huokailee niin, että seinät raikaa. Syyllistämisen mestari. Enhän minä, eihän minua nyt kukaan huomaa, eikä mielipidettäni oteta huomioon. Vaatimattomuudessaan äärimmäisen vaativa. Kaikki käy, eikä kuitenkaan. Ei sano edes kysyttäessä mielipidettään ja on marttyyri, kun hänen mielipidettään ei oteta huomioon.

Koulukiusaamisesta puhutaan ja hyvä niin, mutta ikävät ihmiset onnistuvat pilaamaan myös monen työpaikan ilmapiirin, taloyhtiöistä ja perhejuhlista puhumattakaan. Käytöstavat kunniaan myös aikuisten leikeissä.

Onneksi suurin osa ihmisistä on kuitenkin mukavia, ihania ja heidän lähellään on hyvä olla. Harmi vain, että pieneenkin työporukkaan, taloyhtiöön tai sukulaisiinkin on eksynyt joku Miinakenttä kavereineen. Toisaalta, tällaisen ihmisten lähellä oppii kohdatessaan arvostamaan näiden vastakohtia eli aitoa ihmisyyttä, läsnäoloa, avoimuutta, hyväksyntää, lämpöä, lempeyttä, levollisuutta ja kiitollisuutta.

Ohjenuoraksi tähänkin viikkoon, vältä miinakenttiä ja muita vaaroja ja etsiydy hyvien ihmisten seuraan. Voit paremmin.

Johanna

Maailma on vähän vihasta sairas (köh, köh)

Maailma taitaa olla vähän sairas, se yskii ja tärisee vihapuuskien ravistellessa sitä. Jos maailma olisi potilas ja minä sen hoitava lääkäri, niin tutkisin, kuulostelisin ja tekisin hoitosuunnitelman.

Diagnoosi on selvä. Maailma on sairastunut alati pahenevaan vihasyndroomaan. Hoito tuleekin aloittaa välittömästi. Reseptin kirjoittaisin seuraavasti: "Ensin kuuriluontoisesti paljon rakkautta. Hellä halaus jokaista vihanpyrskähdystä kohti ja sen jälkeen vielä hyväksyvä katse vihanväristyksiin."

Tärkeää toipumisen kannalta on myös välttää vihaayskiviä ihmisiä. Jos mahdollista rakkausruiske tulisi saada rokotusohjelmaan. Vihakroonikot voisi rokottaa tripla-annoksella heti alkuun ja tuplarokotteella vielä vuosittain. Tämä tietysti maksaa, mutta maksaahan myös hoitamaton vihakin.

Ympäri maailmaa on varmaan tutkittu asiaa ja onkin päivänselvää, että vihaoksennukselle altistuminen ei toimi siedätyshoitona vihaa vastaan, vaan madaltaa kynnystä sairastua itsekin. Vihaa ei siis voi hoitaa vihalla, se vain pahentaa tautia.

Vihatautia esiintyy ympäri maailmaa ja se leviää kulovalkean tavoin ihmisestä toiseen, kaupungista toiseen ja maasta toiseen salaperäisesti, mutta epidemiologit ovat epäilleet yhdeksi vihaviruksen kantajaksi sosiaalista mediaa. Viharipuli saastuttaa helposti asiallisetkin nettikeskustelut ja hetken kuluttua keskustelu on pelkkää sontaa. Vihakohtauksia on esiintynyt ennen internet-aikaakin, eikä sitä edelleenkään pystytä torjumaan muureilla tai eristäytymisellä esimerkiksi Euroopan unionista.

Jokainen vihaayskivä ihminen tarvitseekin rakkaushoitoa. Rokotusohjelmissa puhutaan usein rokotuskattavuudesta ja laumaimmuniteetista. Jos rokotuskattavuus on riittävä, niin laumaimmuniteetti suojaa myös rokottamattomia. Rakkauspuutostaudeissa kuten vihasyndroomassa laumaimmuniteetti suojaa myös vihapurskeilta. Jos on riittävästi rakastavia ihmisiä ympärillä, niin rakkausvajeiset, vihaa tihkuvat ihmiset joutuvat pakostakin altistumaan rakkausilmapiirille.

Erityisen vaarallisia ja vaikeasti hoidettavia ovat vihakuplassa elävät ihmiset, jotka onnistuvat muiden sairastuttamisen lisäksi myös kasvattamaan omaa vihaansa. Rakkausvajeiset myös kärsivät siitä, että heitä kutsutaan rakkausvajakeiksi.

Toiset meistä ovat alttiimpia sairastumaan vihasyndroomaan, toisaalta toiset meistä ovat sille hyvinkin vastustuskykyisiä. Vastasyntyneillä vihasyndroomaa ei ole todettu, joten sen arvellaan olevan ympäristötekijöiden synnyttämä oireyhtymä.

Itsehoitona ja vihaköhän ennaltaehkäisynä voi tarkastella omaa rakkaustasapainoaan. Altistunko helpommin vihalle vai rakkaudelle? Sitä on hyvä pohtia. Ehkäpä omahoidollakin pääset kohti hyvää rakkausaltistusta ja yksi sydän kerrallaan maailman vihasyndroomakin laantuu. Viha kasvaa vihalla ja rakkaus rakkaudella.

Ihana maapallomme köhii ankarasti. Autetaan sitä ja itseämme. Sinä, minä ja maailma tarvitsevat rakkautta, paljon rakkautta.

Johanna

Suomi100 ja sananlaskut uusiksi

Jos et ole vielä tiennyt, niin Suomi-neito täyttää tänä vuonna täydet 100 vuotta ja siirtyy varttuneiden ja vakiintuneiden valtioiden joukkoon. Aloitan blogissani myös Suomen satavuotisjuhlinnan. Pölytän sopivin väliajoin Suomeen ja suomalaisuuteen liittyviä luutuneitä käsityksiä ja pinttyneitä mielikuvia.

On aika tuulettaa Suomea ja suomalaisuutta. Emme vetele katuja pitkin tuohivirsut jaloissa emmekä ole alamaisia muihin kansakuntiin nähden. On ihan tervettä olla ylpeä omasta osaamisestaan ja osata kehua myös muita.

Suomen kielessä on monipuolinen sananlaskuperinne, joista muutaman nyt päivitän paremmaksi. Nämä vanhentuneet sananlaskut ovat antaneet väärän toimintamallin ihmisille. Siispä sananlaskut uusiksi.

"Rakkaudesta se hevonenkin potkii." - Ai siis, et olis jotenki niinku ihan jees, että on tyly ja väkivaltainen rakkauden kohdettaan kohtaan. EI käy! Jos rakastat, niin näytät sen hyvällä tavalla. Jos se on vaikeaa, on syytä opetella tämä tärkeä taito. Rakkauden kohdettaan voi lähestyä ensin verbaalisesti hellien ja kun yhteisymmärrys on saavutettu, yhdessä halien.  "Hirnu hellästi turpakarvat väräjäten tunneittesi kohdetta kohtaan."

"Rumat ne vaatteilla koreilee." - Vaatimattomuus kaunistaa, mutta vain kohtuudella. On oikeasti ihan hyväksyttävää käyttää ja nauttia kauniista vaatteista ja asusteista, oli sitten ruma tai kaunis, laiha tai lihava. Yleensäkin ihmiskehon ulkoiset elementit eivät kuulu toisten arvioinnin kohteiksi. Ihmisen pituus, lyhyys, lihavuus, laihuus, korvat, silmät, hiukset, pisamat yms. ei ole muiden arvioitavissa. Se mikä on toiselle ihailtavaa, kuten vaikka pisamat, voivat toiselle olla se kipeä paikka. Niinpä ulkonaisten seikkojen arvostelu ja sitä kautta ihminen satuttaminen ei ole sananlaskunkaan arvoista. Saat näyttää sydämesi kyllyydestä sisäisen kauneutesi omalla persoonallisella tavallasi. Olet ainutlaatuinen. "Koreile tai ole koreilematta, valinta on vain sinun. Olet silti oma arvokas itsesi."

"Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa." - Tämä lausahdus on myrkkyä suomalaisille. Niinkuin tätä kansakuntaa pitäisi rohkaista olemaan hiljaa. On toki olemassa sellaisia tyhjääjauhavia moottoriturpia, jotka voivat puhua päivän itsestään ilman taukoja. Ehkä tämä sananlasku on heille tarkoitettu. Meille muille sieluun sopivat sanat ovat yhteiselon voiteluainetta. "Älä töpeksi tuppisuuna, hymyile huulillasi ja ilahduta ilmapiiriäsi."

"Ei haukku haavaa tee." - Tekee se ja pahasti. Meillä ei ole mitään hyväksyttävää syytä käyttäytyä asiattomasti muita kohtaan. Loukkaaminen sanoilla satuttaa. Vain jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi ottaa ohjenuorakseen aiemman sananlaskun ja olla hiljaa. Maailma ei muutu paremmaksi, jos päästelet höyryjä ja mennessäsi solvaat muita. Tästäpä tuleekin juhlavuoden kunniaksi kaksi uutta sananlaskua: "Sanon hyvää tai olen hiljaa." ja "Satuttava sana on kuin tikari sydämessä."

Löytyykö mielestäsi vielä sellaisia sananlaskuja, jotka pitäisi päivittää paremmaksi? Vinkkaa ihmeessä viikon vinksahdukselle.

Hyvää Suomen juhlavuotta meille kaikille!

Johanna

Kissanpäivät

"Jollain on kissanpäivät." Niinhän kuvataan ihmistä, jolla on hyvät oltavat, mukavaa ilman velvollisuuksia.

Meillä on kolme kissaa. En ole koskaan ajatellut olevani kissaihmisiä, mutta kun katson kotikissojen elämää, niin vähän kadehdin niitä. Ruuhkavuosia elävän perheenäidin vastakohtana kissan elämä näyttää olevan pelkkää nukkumista ja syömistä, siis aika nautinnollista.

Kissa herää ja venyttelee nautinnollisesti. Jokainen nikama saa kyytiä. Sitten vähän turkin puunausta ja jos on sopivan mukava paikka, voi vielä nauttia hetken levosta patterin läheisyydessä tai auringon valossa.

Sitten voi taas venytellä. Selkärankaa notkolle ja kaarelle. Etutassua tuohon suuntaan ja takajalkaa toiseen. Lopuksi vielä värisytellään häntää. Makoisien unien jälkeen voikin astella ylväästi keittiöön vaatimaan vähän murkinaa.

Yritäpä ihminen itse samaa. Pikku päikkäreiden jälkeen astelet kantapäät kopisten keittiöön. Katselet ympärillesi kuin kuninkaallinen ja vienosti äännellen vaadit pötyä pöytään. Vaikka kuinka olisit sisäisesti kissanainen, niin meillä tämä ei ainakaan toimi. Kehrääminen tai naukuminen, ei mene läpi.

En tässä blogissa julkaise meidän kissojen nimiä, sillä haluan varjella niiden kissuutta median raadollisuudelta. Kaiken maailman pervoja, joten parempi suojella kissoja. Julkaiskoot itse omat nimensä, jos niin haluavat.

Sen verran voin avata kissojen historiaa, että niiden meille tulohistoria on täynnä jännittäviä käänteitä. Kolmeen kissaan on kolme hyvää syytä - sen verran oli pentueessa jäljellä. Lähdin jokunen vuosi sitten lasten kanssa syyslomareissulla mummulaan. Tältä reissulta oli tarkoitus tuoda kotiin kissanpentu. Kyseessä oli maatiaskissat, joita maaseudulla voi olla vähän riesaksi asti. Niistä pitää päästä eroon tavalla tai toisella.

Kissanpennut nähtyämme totesimme ettei meistä olisi pyöveleiksi. Yhtä kissaa tultiin hakemaan, kolme lähti matkaan. Yksi kissanpentu olisi ilmiselvästi ollut yksinäinen ilman lajitoveria, kaksi olisi ollut ehkä ideaalein vaihtoehto. Eipä meistä ollut päättämään ketkä kaksi kissaa otettaisiin mukaan ja mikä kissoista olisi tuomittu kuolemaan. Siispä meillä on kolme kissaa.

Työviikkoa viettänyt puoliso ei ollut tuolloin aivan samaa mieltä asiasta, sillä ensimmäinen puhelu päättyi ...tuut, tuut, tuut.... Jälkeenpäin hän on vielä useaan otteeseen ihmetellyt, että kuinka yksi kissa=kolme kissaa. Ihmeellinen on tuo matematiikan maailma. Vedelläkin on kolme olomuotoa ja silti on kyseessä yksi ja sama vesi.

Meidän kolme kattia syövät samasta ruokakupista ja käyvät samassa kissavessassa, joten kolme on melkein kuin yksi. Tosin kolme kissaa syö kolmen kissan edestä ja kolme kissaa tuottaa tavaraa toisesta päästä myös kolmen kissan edestä.

"Kissa kiitoksilla elää" on yksi maailman turhimmista sananlaskuista. Kissaa ei voisi vähempää liikuttaa ihmisen kiitokset. Kissa ei tee mitään kiitoksia kärttääkseen, ainakaan meidän kissuudet. Jos ne haluavat jotain, niin se on ruokaa - ei kiitoksia.

Kissa viettää kissanpäiviä ja se näyttää ihanalta. Tai näytti siihen asti, kunnes ne alkavat nuolla toistensa korvia ja muita ruuminosia. Tässä vaiheessa en enää haluaisi ollakaan kissa. Kissanruoka haisee järisyttävän pahalta. Mausta en edes haaveile, sillä haju on jotain raadon ja mädän kalan väliltä. Silti kissanruokaa mainostetaan kuin ihmisen ruokaa. Tässä olisi kissalle herkullista tonnikalaa tai härkää. Kuinka moni villikissa syö luonnossa tonnikalaa tai häränlihaa? Eiköhän se ole jotain pikkujyrsijää tai talitinttiä. Näitä makuja ei taas löydy kissanruokavalikoimista, ei myöskään sammakoita tai muita öttimöttiäisiä.

Mitä elämä olisikaan ilman ihania kissoja? Ei tarvitsisi siivota kissanoksennusta maanantai-aamuna eteisen matolta. Ei raadeltuja sohvia. Ei kissanpolkkaa keskiyöllä pianon päällä. Ei syötyjä ruusuja, tulppaaneja tai muitakaan viherkasveja. Ei riehumista öisin. Ei kissankarvoja vaatteissa. Ei ihanaa vastaanottokomiteaa kotiin tullessa eikä tassuterapiaa sairastaessa.

Kissanpäiviä voi viettää myös kissanomistajana, tosin vasta harjoittelen niitä kissamaisia nikamavenytyksiä.

Kissamaista keskiviikkoa!

Johanna

Talven taikaa

Oletko nähnyt suomalaisen, joka marssii tuulta vasten talven pimeydessä, pakkasessa ja viimassa hymyillen ja ottaa elämänsä rennosti? Jep, sitähän minäkin - taruolento tuollainen pimeydessä ja kylmyydessä hymyilevä otus.

Suomalaisia moititaan helposti juroiksi ja sulkeutuneiksi. Puskevat kadulla eteenpäin mustissa talvitakeissaan tervehtimättä ja hymyilemättä. "Kyllä räkänokastakin mies tulee, muttei tyhjännaurajasta", opasti meitä jo muinainen sananlasku. Vaan minkäs teet, kun pimeys alkaa kietoa lonkeroitaan lokakuun väriloiston jälkeen ja märkääkin märempi loska läiskii pitkin poskia, alkaa myös kaduntallaajan hartiat kääntyä eteenpäin ja pää painuu jonnekin takinkaulusten uumeniin.

Ainoa valopilkku Suomen puolen vuoden mittaiseen yöhön on joulun lisäksi lumi. Lumi on saapunut myös Etelä-Suomen rannikolle. Se ihanaakin ihanampi fiilis, kun sataa lunta. Hartiat valahtaa heti kymmenen senttiä alaspäin. Valkeus. Se ihana tunne, kun viikkojen mustan tunnelin jälkeen voi illalla ajaa kylille ja näkeekin taas tienreunan ja metsän piirteet.

Jaa, että suomalaiset eivät osaisi small talkia. Jos ja kun lunta tupruttaa, se on median ykkösuutinen, yllätys autoilijoille ja jatkuvan marinan aihe nettikeskusteluissa. Lumiparka on jatkuvasti väärässä paikassa. Teillä ja parkkipaikoilla sitä on liikaa ja laskettelurinteissä ja pulkkamäissä liian vähän. Lumesta on helppo puhua. Sen määrää ja olomuotoa voi taivastella kaupan kassalla, hississä, parkkipaikalla ja bussipysäkillä. Kyllä, suomalaiset osaavat puhua lumesta. Lumi - tuo veden valoisa olomuoto, tuo talven valontuoja, junaliikenteen jumiuttaja, hiihtokeskusten elinehto - ei jätä suomalaista kylmäksi.

Lunta on talvella harvoin liikaa, mutta se tulee usein massiivisissa hiutalepurskeissa ja väärään aikaan. Hetken joutuukin olemaan citysuomalainen luonnon armoilla ja hidastamaan tahtia. Ja se pieni hetki voikin olla hyvä juttu. Kaikkeen ei ihminen voi vaikuttaa, kaikkea ei voi kontrolloida. Lumi antaa hyvän oppitunnin elämästä.

Lumi-ilon lisäksi väsäsin ensimmäisen blogirunonkin. Oodi lumelle, ole hyvä.

Taivaalta sataa talven taikaa,
on hyvä istua ja ottaa vaikka aikaa.

Se vettä vain on, mutta muoto toinen nyt.
Hattaran höttö tai kide sakarainen pilvistä lähtenyt.

Älä vielä tartu kolaan, malta levoton sielu hetki.
Oisko aika kaakaon, suunnittele vaikka eväsretki?

Saatko hiutaleen kielelläsi kii?
Unohda muiden katseet, mitä välii.

Hanki, kinos, pyry, tuisku, lumi, nietos.
Rakkaan lapsen monet nimet luonnon valkeaks kietos.

Revi riemu lumesta, hymyile tuulta vasten.
Ei se ole yksinoikeus iloita lasten.

Menee tovi, muuttuu kohta muoto lumen.
Taas koittaa aika kukkien, aika suven.

Valoisia talvipäiviä toivottaen,
Johanna

Uusi vuosi, versio 2017

Ja taas on alkanut uusi vuosi, tällä kertaa versio 2017. Päivitykset kunnossa ja entistä ehompi versio tulossa? Tilit kohdiksessa ja taseet siivottu turhasta? Vai kuinkas se elämässä meneekään?

En erityisemmin pidä uudesta vuodesta. Juhuu, tänä vuonna olen vuoden vanhempi! Jippii, pari ryppyä lisää! Eläke taas vuoden lähempänä. (Okei, tämän ennustaminen on hyvin epämääräistä, tällä kehityksellä eläkeikä on 75+ jahka sinne asti pääsen). Toisaalta, se mistä pidän uudessa vuodessa, on se uusien mahdollisuuksien aika. Jos päättynyt vuosi on firmoissa vuoden tilinpäätösten aika, niin uusi vuosi voidaan tietyllä tapaa aloittaa puhtaalta pöydältä. Vai voidaanko?

Voiko ihmissuhteissa, työpaikalla tai oman fyysisen kunnon osalta aloittaa puhtaalta pöydältä? Voidaanko niitä päivittää versioon 2017 yhden yön ihmeellä? Toki ihmissuhteita voi päättää ja uusia aloittaa, työpaikkaa vaihtaa, mutta omasta itsestään ihminen ei pääse eroon. Uudenvuodenlupaukset ja tipattomat tammikuut ovat humpuukia, mutta niissä piilee pieni totuuden siemen. Ne ovat unelmia, haaveita ja kajastuksia tulevasta. Toiveita siitä, millainen olisi elämämme vuosi versiossa 2017.

Tilinpäätös on hyvä tehdä ja miettiä, että mitä hyvää kannattaa siirtää vuodelta 2016 ja mikä kannattaa haudata vuoden 2016 mukana. Laskentatoimen oppien mukaan tilinpäätöksissä tietyt erät siirtyvät saatavina tai velkoina uudelle vuodelle. Ihmiselämässä ihmissuhdesaatavien ja -velkojen määrää voidaan toki siirtää, muttei siitä välttämättä ole iloa kenellekään. Jotkut ihmissuhteet pitäisi vaan siirtää tilikauden eli elämänvuoden tappioihin ja muistella hyvällä joskus, kun aika kultaa muistot. Konkurssi voi tulla ihmissuhteiden lisäksi omiin tapoihin, asenteisiin ja ajatuksiin. Kaikki oman pääkopan toimintakaan ei ole aina kannattavaa.

Riskialtista yrittämistä onkin päästää irti haitallisesta ja huonosta vanhasta ja pinkaista kohti uusia ajatusuria. Jos ei kokeile, ei voi tietää. On vaikeaa, mutta hyvää päästää irti sellaisesta, joka nakertaa ja kuluttaa sinua. Se voi olla joku oma asenne, pinttynyt tapa tai ongelmallinen ihmissuhde vaikka työpaikalla. Emme voi muuttaa kaikkea, mutta joskus suhtautumistapaa vaihtamalla tilanne näyttää toiselta, ehkäpä valoisammalta.

Elämästä ei tule koskaan valmista, paitsi sitten kun se on jo myöhäistä. Tämän keskeneräisyyden kanssa joudumme olemaan ja elämään ihmisinä. Kauneutta ja kipua samassa paketissa. Sitä se uusikin versio 2017 on. Elämässä ei ole takuita eikä palautusoikeutta, tulee iloisia yllätyksiä ja huolta ja murhettakin, vaikkei sitä toivoisi.

Vuosipäivityksessä on hyvääkin. Kaikki hyvä kannattaa siirtää vuodelle 2017. Hyvät muistot, ihmissuhteet, oivallukset - kaikki se mikä vie sinua eteenpäin. Kaikki se, mikä toimii, tuottaa iloa ja vahvistaa sinua ihmisenä. Vuosi on edessä, mitä hyvää se tuokaan sinulle, ole siitä kiitollinen ja talleta sydämesi taseeseen.

Hyvää, kasvattavaa, kaunista, sykähdyttävää, levollista ja ihmisyyttä ravitsevaa uutta vuotta 2017. Versio 2017 on valmis nautittavaksi.

Johanna,
bloggari jo viime vuodelta :)