Talven taikaa

Oletko nähnyt suomalaisen, joka marssii tuulta vasten talven pimeydessä, pakkasessa ja viimassa hymyillen ja ottaa elämänsä rennosti? Jep, sitähän minäkin - taruolento tuollainen pimeydessä ja kylmyydessä hymyilevä otus.

Suomalaisia moititaan helposti juroiksi ja sulkeutuneiksi. Puskevat kadulla eteenpäin mustissa talvitakeissaan tervehtimättä ja hymyilemättä. "Kyllä räkänokastakin mies tulee, muttei tyhjännaurajasta", opasti meitä jo muinainen sananlasku. Vaan minkäs teet, kun pimeys alkaa kietoa lonkeroitaan lokakuun väriloiston jälkeen ja märkääkin märempi loska läiskii pitkin poskia, alkaa myös kaduntallaajan hartiat kääntyä eteenpäin ja pää painuu jonnekin takinkaulusten uumeniin.

Ainoa valopilkku Suomen puolen vuoden mittaiseen yöhön on joulun lisäksi lumi. Lumi on saapunut myös Etelä-Suomen rannikolle. Se ihanaakin ihanampi fiilis, kun sataa lunta. Hartiat valahtaa heti kymmenen senttiä alaspäin. Valkeus. Se ihana tunne, kun viikkojen mustan tunnelin jälkeen voi illalla ajaa kylille ja näkeekin taas tienreunan ja metsän piirteet.

Jaa, että suomalaiset eivät osaisi small talkia. Jos ja kun lunta tupruttaa, se on median ykkösuutinen, yllätys autoilijoille ja jatkuvan marinan aihe nettikeskusteluissa. Lumiparka on jatkuvasti väärässä paikassa. Teillä ja parkkipaikoilla sitä on liikaa ja laskettelurinteissä ja pulkkamäissä liian vähän. Lumesta on helppo puhua. Sen määrää ja olomuotoa voi taivastella kaupan kassalla, hississä, parkkipaikalla ja bussipysäkillä. Kyllä, suomalaiset osaavat puhua lumesta. Lumi - tuo veden valoisa olomuoto, tuo talven valontuoja, junaliikenteen jumiuttaja, hiihtokeskusten elinehto - ei jätä suomalaista kylmäksi.

Lunta on talvella harvoin liikaa, mutta se tulee usein massiivisissa hiutalepurskeissa ja väärään aikaan. Hetken joutuukin olemaan citysuomalainen luonnon armoilla ja hidastamaan tahtia. Ja se pieni hetki voikin olla hyvä juttu. Kaikkeen ei ihminen voi vaikuttaa, kaikkea ei voi kontrolloida. Lumi antaa hyvän oppitunnin elämästä.

Lumi-ilon lisäksi väsäsin ensimmäisen blogirunonkin. Oodi lumelle, ole hyvä.

Taivaalta sataa talven taikaa,
on hyvä istua ja ottaa vaikka aikaa.

Se vettä vain on, mutta muoto toinen nyt.
Hattaran höttö tai kide sakarainen pilvistä lähtenyt.

Älä vielä tartu kolaan, malta levoton sielu hetki.
Oisko aika kaakaon, suunnittele vaikka eväsretki?

Saatko hiutaleen kielelläsi kii?
Unohda muiden katseet, mitä välii.

Hanki, kinos, pyry, tuisku, lumi, nietos.
Rakkaan lapsen monet nimet luonnon valkeaks kietos.

Revi riemu lumesta, hymyile tuulta vasten.
Ei se ole yksinoikeus iloita lasten.

Menee tovi, muuttuu kohta muoto lumen.
Taas koittaa aika kukkien, aika suven.

Valoisia talvipäiviä toivottaen,
Johanna