Unen riittämätön oppimäärä

Jos saisit yhden ylimääräisen tunnin tähän vuorokauteesi, niin mitä sillä tekisit? Pohdi rauhassa, palataan siihen myöhemmin.

Olen miettinyt unta ja nukkumista paljon viime aikoina. Ihmisen unentarve vaihtelee kasvun ja elämäntilanteiden mukaan. Onko unta riittävästi ja silloin, kun sitä itse eniten kaipaisi ja onko unen laatu levollista ja hyvää? Pieniä kysymyksiä tärkeästä asiasta, sillä jokainen tarvitsee unta.

Pieni vauva kasvaa ja kehittyy ja nukkuu siksi paljon. Taaperoikäinen saattaa nukahtaa vielä vaikka kesken ruokailun. Unirytmi muokkaa pikkulapsiperheen päivän kulkua. Pienen lapsen vanhemmat odottavat ja toivovat. Odottavat, että lapsi nukahtaisi jo ja toivovat, että nukkuisipa vielä hetken. Vanhempien oma unirytmi on jotain ihan muuta kuin ennen lapsia. Yleensä vanhemmat nukkuvat liian vähän. Yö on ollut repaleinen ja aamu tulee liian varhain. Väsyttää.

Koululaisella unirytmi ja unen tarve lienee niin normaalia ja tasapainossa, kuin ihmiselämässä voi olla mahdollista. Päivän puuhailut väsyttävät terveellisesti, ja nukahtaminen sekä nukkuminen onnistuu jo/vielä hyvin. Vanhemmilla on hyvä valta ja vastuu koululaisen unirytmistä. Lapsen ruutuaikaa voi helposti rajoittaa, kun vielä ymmärtäisi tehdä sen myös itselleen. Aikuinen itse itseänsä käskien, nyt kännykkä pois ja nukkumaan.

Vaan kun murrosikä iskee, ja paino sanalla iskee, niin teinin unen tarve ja normivuorokausirytmi on pahimmillaan kuin vuosien jet lag yhdistettynä muuhun kuohuntaan. Ensin ei väsytä ja uni ei tule ja sitten kun vihdoin väsyttää ja syvä uni käärii murrosikäisen syliinsä, niin teini nukkuu vaikka ukkonen ryskyisi ja katuporat tärisyttäisivät taloa. Siinä sikiunen vaiheessa herätyskello ja vanhempien "Nouse nyt ylös" -karjaisut ovat vain hyttysen ininää, lievästi häiritsevää, mutta kun peiton vetää korville, niin sen kestää.

Keski-iässä on vihdoin pissatahraton ja pukluton hyvälaatuinen sänky ja laadukas ergonominen tyyny, unen pitäisi olla mallillaan. Vähän voi työhuolet painaa, mutta nukkumaan on kiva mennä aikaisin. Alkuyöstä voikin havahtua siihen, että kissa tipauttaa kukkaruukun lattialle ja koira oksentaa multaa syötyään olohuoneen puhtaalle matolle. Vähän siivousta ja nukkumaan. Kunnes oho, kello onkin vasta neljä aamulla eikä väsytä. Sitten kello on kuusi aamulla ja väsyttää, mutta tarttee herätä. Sitten väsytää ja v...  harmittaa. Seuraavan kerran, kun kaupan kassajonossa ihmettelee äreää keski-ikäistä tätiä tai setää, niin voi lohduttaa itseään ajatuksella, etteivät hekään ole nukkuneet tarpeeksi.

Entäs vanhukset, seniorikansalaiset, ikäihmiset? Ei ole kiire aamulla töihin, mutta onko kroppa liian tottunut heräämään aikaisin vai vessaanko vaan on kiirus? Toiset tulevat toimeen vähemmällä unella, mutta päikkäreiden mahdollisuus kuitenkin kasvaa. Vaikka kahdet, jos otetaan ilo oikein irti! Laadusta en osaa sanoa, mutta unen määrä lisääntyy elämän illan lähestyessä. Ehkä hiljalleen, mutta vääjäämättä. Kysymykset muuttuvat toisenlaisiksi hoivakodin käytävillä. Aina vainko hän vain nukkuu? Ei mumma ja pappa enää jaksa herätä juttusille, vaikka vieraita kävisi kylässä. Unesta on aina vain vaikeampi herätä. Väsyttää vaan.


Missä elämän vaiheessa saa nukuttua hyvin ja tarpeeksi ja juuri silloin kuin itse haluaa? Olen taipuvainen ajattelemaan, että ihmisen suhde uneen ja nukkumiseen on kuitenkin jatkuvasti muuttuva. Jos nyt saatkin nukuttua hyvin ja tarpeeksi ja juuri silloin kuin itse haluat, hyvä niin. Palataan asiaan viiden vuoden kuluttua ja tilanne voi olla toinen. Hyvää unta haetaan eikä se silti hakemalla tule. Oman elimistön muutokset, huolet, ruokailu, juomailu, liikunta, liikkumattomuus, liika nukkuminen ja liika valvominen, lääkkeet, sairaudet... Niin monta vaikuttavaa tekijää unen määrään ja laatuun. Unen omituinen oppimäärä on jotain mistä ei saa kiinni, tänään yhtä ja huomenna toista.

Viime viikonloppuna, kun kelloja siirrettiin tunti taaksepäin pois kesäajasta normaaliaikaan, niin sait sen ylimääräisen tunnin elämääsi. Mitä teit sillä? Nukuitko? Käytitkö sen omaan fyysiseen, psyykkiseen tai sosiaaliseen hyvinvointiin? Käytitkö sen itseksesi vai perheen tai ystävien kanssa? Oliko tuo tunti täynnä toivoa ja iloa vai lisäsikö se päivän kärsimystä tunnilla?

Oikeastihan me emme saaneet ylimääräistä tuntia, vaan meille maksettiin se laina takaisin, joka keväällä vietiin pois. Jokatapauksessa sunnuntaina, kun vuorokaudessa olikin 25h, niin - yllätys, yllätys - minä nukuin sen ylimääräisen tunnin ja hyvää teki!

Hyviä unia seuraavalle lepotauolle!

Johanna

Olipa kerran haave, joka hautui tarpeeksi kauan

Joskus aivot nyrjähtää. Silloin näkee tutun asian eri tavalla tai näkee sen, mikä olisi pitänyt nähdä jo vuosia sitten. Ehkäpä on sen nähnytkin tai tajunnut jollain tasolla, mutta liian pinnallisesti. Kun koittaa hetki, että aivot nyrjähtää, vinksahtaa, niin paluuta entiseen ei ole. Ei vain ole. Aivoja, sydäntä, sielua ja mieltä ei voi tunkea takaisin tietämättömyyden olotilaan. Jos on oppinut lukemaan ja kirjoittamaan, ei voi enää päättää, että nyt en enää osaakaan lukea.

Uuden elämän edessä on mahtava ja pelottava fiilis. Samankaltainen tunne, kuin iloitsi oman lapsen oppiessa lukemaan ja samalla hetkellä tajusi, että nythän kauppareissulla lapsi lukee myös kaikki väkivaltaa, sotaa ja pahuutta tihkuvat iltapäivälehtien otsikot ja miettii ääneen: "Äiti, mikä on pedofiili?" Se on ilo ja angsti samassa paketissa, mutta eteenpäin on mentävä. Tässä tästä blogissa on kyse. Intohimosta ja sen ymmärtämisestä. Olen vuosia hautonut ajatusta ja kirjoittamisesta ja joitain tekstejä on jopa julkaistukin.

Kirjoittaminen pöytälaatikkoon tai läppärin kätköihin ei kuitenkaan ole se juttu, sillä kirjoittaminen, musiikki, kuvataide ja tanssi ovat vuorovaikutuksen muotoja. Kirjoittaminen on minulle tapa ajatella ja pohtia asioita. Löytöretki alkaa omasta päästä. Tässä syksyllä päädyin monen mutkan kautta tekemään ajatuskarttoja vahvuuksistani ja unelmistani - ja kas - kirjoittaminen pulpahteli pintaan joka puolella. Plumps, plumps, kuin korkki pintaan. Se oli vihdoin nähtävä, ja kun sen vihdoin tajusi, ei paluuta enää ollut. Aivoni olivat nyrjähtäneet uuteen olotilaan.

Tervetuloa matkalle mukaan ihmettelemään, oivaltamaan ja innostumaan viikon vinksahdusten parissa!

Johanna, blogisti