Joskus aivot nyrjähtää. Silloin näkee tutun asian eri tavalla tai
näkee sen, mikä olisi pitänyt nähdä jo vuosia sitten. Ehkäpä on sen
nähnytkin tai tajunnut jollain tasolla, mutta liian pinnallisesti. Kun
koittaa hetki, että aivot nyrjähtää, vinksahtaa, niin paluuta entiseen
ei ole. Ei vain ole. Aivoja, sydäntä, sielua ja mieltä ei voi tunkea
takaisin tietämättömyyden olotilaan. Jos on oppinut lukemaan ja
kirjoittamaan, ei voi enää päättää, että nyt en enää osaakaan lukea.
Uuden
elämän edessä on mahtava ja pelottava fiilis. Samankaltainen tunne,
kuin iloitsi oman lapsen oppiessa lukemaan ja samalla hetkellä tajusi,
että nythän kauppareissulla lapsi lukee myös kaikki väkivaltaa, sotaa ja
pahuutta tihkuvat iltapäivälehtien otsikot ja miettii ääneen: "Äiti,
mikä on pedofiili?" Se on ilo ja angsti samassa paketissa, mutta
eteenpäin on mentävä. Tässä tästä blogissa on kyse. Intohimosta ja sen
ymmärtämisestä. Olen vuosia hautonut ajatusta ja kirjoittamisesta ja
joitain tekstejä on jopa julkaistukin.
Kirjoittaminen
pöytälaatikkoon tai läppärin kätköihin ei kuitenkaan ole se juttu, sillä
kirjoittaminen, musiikki, kuvataide ja tanssi ovat vuorovaikutuksen
muotoja. Kirjoittaminen on minulle tapa ajatella ja pohtia asioita.
Löytöretki alkaa omasta päästä. Tässä syksyllä päädyin monen mutkan
kautta tekemään ajatuskarttoja vahvuuksistani ja unelmistani - ja kas -
kirjoittaminen pulpahteli pintaan joka puolella. Plumps, plumps, kuin
korkki pintaan. Se oli vihdoin nähtävä, ja kun sen vihdoin tajusi, ei
paluuta enää ollut. Aivoni olivat nyrjähtäneet uuteen olotilaan.
Tervetuloa matkalle mukaan ihmettelemään, oivaltamaan ja innostumaan viikon vinksahdusten parissa!
Johanna, blogisti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti