Kissanpäivät

"Jollain on kissanpäivät." Niinhän kuvataan ihmistä, jolla on hyvät oltavat, mukavaa ilman velvollisuuksia.

Meillä on kolme kissaa. En ole koskaan ajatellut olevani kissaihmisiä, mutta kun katson kotikissojen elämää, niin vähän kadehdin niitä. Ruuhkavuosia elävän perheenäidin vastakohtana kissan elämä näyttää olevan pelkkää nukkumista ja syömistä, siis aika nautinnollista.

Kissa herää ja venyttelee nautinnollisesti. Jokainen nikama saa kyytiä. Sitten vähän turkin puunausta ja jos on sopivan mukava paikka, voi vielä nauttia hetken levosta patterin läheisyydessä tai auringon valossa.

Sitten voi taas venytellä. Selkärankaa notkolle ja kaarelle. Etutassua tuohon suuntaan ja takajalkaa toiseen. Lopuksi vielä värisytellään häntää. Makoisien unien jälkeen voikin astella ylväästi keittiöön vaatimaan vähän murkinaa.

Yritäpä ihminen itse samaa. Pikku päikkäreiden jälkeen astelet kantapäät kopisten keittiöön. Katselet ympärillesi kuin kuninkaallinen ja vienosti äännellen vaadit pötyä pöytään. Vaikka kuinka olisit sisäisesti kissanainen, niin meillä tämä ei ainakaan toimi. Kehrääminen tai naukuminen, ei mene läpi.

En tässä blogissa julkaise meidän kissojen nimiä, sillä haluan varjella niiden kissuutta median raadollisuudelta. Kaiken maailman pervoja, joten parempi suojella kissoja. Julkaiskoot itse omat nimensä, jos niin haluavat.

Sen verran voin avata kissojen historiaa, että niiden meille tulohistoria on täynnä jännittäviä käänteitä. Kolmeen kissaan on kolme hyvää syytä - sen verran oli pentueessa jäljellä. Lähdin jokunen vuosi sitten lasten kanssa syyslomareissulla mummulaan. Tältä reissulta oli tarkoitus tuoda kotiin kissanpentu. Kyseessä oli maatiaskissat, joita maaseudulla voi olla vähän riesaksi asti. Niistä pitää päästä eroon tavalla tai toisella.

Kissanpennut nähtyämme totesimme ettei meistä olisi pyöveleiksi. Yhtä kissaa tultiin hakemaan, kolme lähti matkaan. Yksi kissanpentu olisi ilmiselvästi ollut yksinäinen ilman lajitoveria, kaksi olisi ollut ehkä ideaalein vaihtoehto. Eipä meistä ollut päättämään ketkä kaksi kissaa otettaisiin mukaan ja mikä kissoista olisi tuomittu kuolemaan. Siispä meillä on kolme kissaa.

Työviikkoa viettänyt puoliso ei ollut tuolloin aivan samaa mieltä asiasta, sillä ensimmäinen puhelu päättyi ...tuut, tuut, tuut.... Jälkeenpäin hän on vielä useaan otteeseen ihmetellyt, että kuinka yksi kissa=kolme kissaa. Ihmeellinen on tuo matematiikan maailma. Vedelläkin on kolme olomuotoa ja silti on kyseessä yksi ja sama vesi.

Meidän kolme kattia syövät samasta ruokakupista ja käyvät samassa kissavessassa, joten kolme on melkein kuin yksi. Tosin kolme kissaa syö kolmen kissan edestä ja kolme kissaa tuottaa tavaraa toisesta päästä myös kolmen kissan edestä.

"Kissa kiitoksilla elää" on yksi maailman turhimmista sananlaskuista. Kissaa ei voisi vähempää liikuttaa ihmisen kiitokset. Kissa ei tee mitään kiitoksia kärttääkseen, ainakaan meidän kissuudet. Jos ne haluavat jotain, niin se on ruokaa - ei kiitoksia.

Kissa viettää kissanpäiviä ja se näyttää ihanalta. Tai näytti siihen asti, kunnes ne alkavat nuolla toistensa korvia ja muita ruuminosia. Tässä vaiheessa en enää haluaisi ollakaan kissa. Kissanruoka haisee järisyttävän pahalta. Mausta en edes haaveile, sillä haju on jotain raadon ja mädän kalan väliltä. Silti kissanruokaa mainostetaan kuin ihmisen ruokaa. Tässä olisi kissalle herkullista tonnikalaa tai härkää. Kuinka moni villikissa syö luonnossa tonnikalaa tai häränlihaa? Eiköhän se ole jotain pikkujyrsijää tai talitinttiä. Näitä makuja ei taas löydy kissanruokavalikoimista, ei myöskään sammakoita tai muita öttimöttiäisiä.

Mitä elämä olisikaan ilman ihania kissoja? Ei tarvitsisi siivota kissanoksennusta maanantai-aamuna eteisen matolta. Ei raadeltuja sohvia. Ei kissanpolkkaa keskiyöllä pianon päällä. Ei syötyjä ruusuja, tulppaaneja tai muitakaan viherkasveja. Ei riehumista öisin. Ei kissankarvoja vaatteissa. Ei ihanaa vastaanottokomiteaa kotiin tullessa eikä tassuterapiaa sairastaessa.

Kissanpäiviä voi viettää myös kissanomistajana, tosin vasta harjoittelen niitä kissamaisia nikamavenytyksiä.

Kissamaista keskiviikkoa!

Johanna